Tapani MäkinenKaupunginjohtajan rikosepäily vaikeuttaa Vantaan päätöksentekoa, arvioi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen. Kuva Mikko Stig / Lehtikuva.

Keskusrikospoliisi tutkii, onko Vantaan uusi kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd) käyttänyt väärin virka-asemaansa toimiessaan maankäytön apulaiskaupunginjohtajana. Miksi kaupunginhallitus päätti kuitenkin yksimielisesti olla pidättämättä Peltomäkeä virastaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (kok)?

”Kaupunginvaltuusto valitsi Jukka Peltomäen kaupunginjohtajaksi toukokuussa. Päätös on lainvoimainen ja Peltomäen virkaanastumispäiväksi oli päätetty 1. elokuuta eli päivä, jolloin hänen edeltäjänsä siirtyi eläkkeelle.”

”Olemme arvioineet, ovatko julkisuudessa olleet keskustelut ja väitteet haitaksi joko kaupungille tai Peltomäelle. Kaupunginhallitus päätyi 29. heinäkuuta siihen, ettei pelkkä epäily virka-aseman väärinkäytöstä täytä edellytyksiä hänen virasta pidättämiseensä.”

Sillä siis ei ole merkitystä, että krp tutkii, onko Peltomäki käyttänyt virka-asemaansa väärin asuessaan edullisesti vuokralla Vantaan rakennushankkeisiin osallistuneen Forma-Futura -arkkitehtitoimiston omistamassa asunnossa?

”Kyllä sillä varmaan merkitystä on. Edellytykset Peltomäen siirtämiseen viranhoidosta syrjään eivät kuitenkaan saamamme lainopillisen avun mukaan täyttyneet.”

”Arvioin, että jos kaupunginhallitus olisi äänestänyt Peltomäen asemasta, enemmistö olisi todennut, ettei virasta pidättämiseen ole edellytyksiä.”

Mitkä poliittiset ryhmät olisivat vastustaneet Peltomäen virasta pidättämistä?

”Tämä on spekulaatiota, koska äänestykseen ei menty. Aiempien keskustelujen perusteella päättelen, että Peltomäkeä tukeva enemmistö olisi muodostunut demarien, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajista sekä perussuomalaisten toisesta edustajasta.”

Ettekö pelkää, että kaupunginhallituksen päätös rapauttaa kaupunkilaisten luottamusta riippumattomaan päätöksentekoon?

”Kyllä asiasta on suurta vahinkoa Vantaalle. Peltomäki on varmaan menettänyt luottamuksensa hyvin ison kaupunkilaisten joukon mielestä. Luottamuksen puute ei kuitenkaan riitä syrjään siirtämiseen.”

Vantaalla on edessään kipeitä ratkaisuja. Onko poliisitutkinnan kohteena oleva mies kykenevä ja uskottava henkilö johtamaan Suomen neljänneksi suurinta kaupunkia?

”Minusta tämä tilanne on hyvin hankala. Arvioni mukaan lähes puolet kaupunginhallituksesta ja lähes puolet valtuutetuista ajattelee, ettei Peltomäellä ole heidän luottamustaan. Johtaminen näin suuren luottamuspulan vallitessa on tietysti äärimmäisen vaikeata. Etenkin nyt, kun Vantaa on taloudellisesti kovin haasteellisessa tilanteessa. Meidän luottamushenkilöiden velvollisuus on tietysti tehdä hänen kanssaan yhteistyötä.”

Tulisiko Peltomäen mielestänne tehdä nyt omat ratkaisunsa?

”Kyllä. Olen sanonut aiemminkin, että me kaupunginhallituksen kokoomuslaiset jäsenet toivomme, että Peltomäki itse tekisi tässä tilanteessa johtopäätöksiä.”

Eli vetäytyisi syrjään poliisitutkimusten ajaksi?

”Kyllä. Se olisi toivottavaa kaupunginjohtajan viranhoidon kannalta. Me elämme kuitenkin oikeusvaltiossa, enkä minä voi sanoa Peltomäen olevan syyllinen mihinkään. Se asia selviää aikanaan.”

Otatte kai asian uuteen käsittelyyn, mikäli kuukausia vievässä poliisitutkinnassa ilmenee jotakin raskauttavaa?

”Luonnollisesti palaamme tarvittaessa asiaan, kun poliisitutkinta on saatu päätökseen.”