Luontokokemus

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Olen sattunut syntymään sian vuonna, mätäkuussa ja akkain viikolla, joten suhtaudun kaikkiin noihin vakavasti ja yritän välttää sikailua, mätäkuun juttuja ja akkojen juoruja. Nyt kuitenkin luin lehdestä, että taas kerran hauki oli purrut pikkutyttöä, ja siitäpä muistui mieleeni vuosikymmenten takainen tapaus, joka ansaitsee lopultakin tulla kerrotuksi. Oikeastaan tämä ei ole mikään mätäkuun juttu, vaan luontokokemus.

Tapaus sattui Oulujoella siihen aikaan, kun vasta Merikosken voimalaitos oli rakennettu ja muut kuusi vielä odottivat vuoroaan. Olimme isäni kanssa joen keskijuoksulla vetämässä Professor-uistinta, kun yhtäkkiä vene pysähtyi kuin seinään.

”Nyt te pelkele talttu pohjaan”, jokelsin lapsenkielellä, lapsi kun vielä olin. ”Elä sinä poika kiroile”, ärähti isä, mutta totesi sitten, että taatana hänen piti tulla apuun, sillä ei uistin ollutkaan pohjassa, vaan hauen suussa. Kohta vene alkoi syöksyä kalan vetämänä perä edellä vastavirtaan. Pyhäkosken yläpuolella joki teki mutkan, mutta me jatkoimme suoraan ja aurasimme maastoon uran, jota myöhemmin alettiin nimittää Utasen alakanavaksi. Parissa paikassa yritimme puoshaalla takertua jokivarren männikköön, mutta se lakosi kuin avohakkuuksi, josta sittemmin syytettiin metsähallitusta.

Oulujärven halkaistuamme töksähdimme päin upeaa Kajaanin linnaa, joka sortui siihen kuntoon, jossa se on edelleen. Törmäyksen voimasta maasto edessämme pompsahti kohoutumaksi, joka nykyisin tunnetaan Vuokattina, mutta onneksi siihen loppui hurja kalamatka.

Saalistamme emme tulleet punninneeksi, mutta pelkän digikuvan koko oli yli sata kilotavua. Kalan kokoa kuvannee se, että kun avasimme sen mahan, sieltä löytyi koko Merikosken voimalaitos, jonka yksi turpiini vielä jauhoi toistakymmentä megawattia sähköä korisevan haukiraukan pilssiveden voimalla. Perattunakin kalassa oli sen verran puhtia, että se veti voimalan takaisin Merikoskeen, niin ettei moni tainnut edes huomata sen poissaoloa.