Teinit kertovat: Tätä siellä somessa tehdään!

Nykynuori sujahtaa kännykällään sosiaaliseen mediaan jo ennen sängystä nousemista.

blogit
Teksti
Marika Harjusaari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Moi kaikki!” huikkaa pinkkiin huppariin pukeutunut Sarrrtsu kameralle ja heilauttaa kättään. On maaliskuu 2014.

Tyttö istuu omassa huoneessaan meikkipöydän äärellä ja pyyhkäisee poninhännällä olevia hiuksiaan. Hän selittää kameralle aloittaneensa nyt videoblogien tekemisen, vloggaamisen.

Sarrrtsu kertoo, että on jo kirjoittanut blogia kahden vuoden ajan. Mutta vloggaaminen on nopeampaa kuin blogin kirjoittaminen, ja muiden videot ovat näyttäneet tytöstä kivoilta.

Uusi vloggaaja Sarrrtsu on pian 13-vuotias Sara Sainio.

Pääkaupunkiseudulla asuva Sainio kertoo kameralle harrastuksistaan ja käy läpi suunnitelmiaan tulevista videoista.