Tapaus Hautala: Remonttimiehellä ja siivoojalla yhteistä yritystoimintaa jo vuodesta 2009

Susanna Niinivaara
Kotimaa 19.3.2013 08:08
Heidi Hautala. Kuva Petri Kaipiainen / Kuvaryhmä / SKOY.

Kehitysyhteistyöministeri Heidin Hautalan (vihr) pimeän oviremontin ja siivoustyön teettämisestä kertonut remonttimies on julkisuudessa korostanut olleensa tavallinen palkansaaja. Tällä remonttimies on halunnut painottaa sitä, että Hautalan velvollisuutena oli maksaa työnantajamaksut.

Joko remonttimies muistaa väärin tai valehtelee.

Tosiasiassa tällä 56-vuotiaalla remonttimiehellä ja 53-vuotiaalla siivoojanaisella on ollut ja on yhä yhteistä yritystoimintaa.

Kaksikon Azke Ky -niminen yritys perustettiin 17.8.2009. Sen päätoimiala oli kiinteistöjen siivous, mutta yritys tarjosi netissä myös rakennuspalveluja.

Remonttimies oli Azken toimitusjohtaja ja yhtiömies, siivooja äänetön yhtiömies. Nimi tulee remonttimiehen ja siivoojan etunimien ensimmäisistä kirjaimista. Yrityksen osoitteeksi ilmoitettiin siivoojan kotiosoite Helsingissä.

Kun yrityksen päätoimiala on kiinteistöjen siivous, sen perustajien tulisi yritystä perustaessaan ilmoittautua sekä alv- ja ennakkoperintärekisteriin. Azke on kuulunut vain alv-rekisteriin.

Verottajan mukaan syitä tähän voi olla kaksi: Yrittäjä koetti päästä ennakkoperintärekisteriin, mutta ei päässyt yrityksen vastuuhenkilöiden aiempien verovelvollisuuksien laiminlyöntien vuoksi. Tai yrittäjä on unohtanut ilmoittautua ennakkoperintärekisteriin.

Periaatteessa nuhteettoman asiakkaan pitäisi aina tarkistaa, että ostaa palveluita vain kaikkiin tarpeellisiin rekistereihin ilmoittautuneilta yrityksiltä. Käytännössä näin ei tehdä. Jos yritys ei kuulu ennakkoperintärekisteriin, asiakkaan tulisi suorittaa ennakonpidätys.

Remonttimiehellä oli yritys jo oviremontin aikaan

Vuoden 2009 syyskuussa Hautala teetti remonttimiehellä ovenkorjauksen. Hautala muistelee maksaneensa remonttimiehelle 100 euroa. Hän maksoi käteisellä eikä vaatinut kuittia.

Hautala on kertonut ajatelleensa, että remonttimies on yrittäjä, joka huolehtii itse eläkemaksuistaan ja muista velvoitteistaan. Remonttimiehen mukaan Hautala on tajunnut, että mies on palkansaaja.

”Kerroin, ettei minulla ole firmaa vaan olen tavallinen palkkatyöläinen”, remonttimies kertoi Helsingin Sanomien 16.3. julkaistussa kirjoituksessa.

Azke Ky oli kuitenkin olemassa Hautalan oviremontin aikaan. Remonttimies ei näin ollen ollut palkansaaja vaan yrittäjä.

Siivooja on tullut Suomeen Venäjään kuuluvasta Tšetšeniasta. Hän on asunut Suomessa jo vuosia ja puhuu suomea. Naisella on kymmenkunta sukulaista, jotka asuvat myös Suomessa.
Jo ennen Azkea, tammikuussa 2008, nainen oli perustanut siivousalan yrityksen nimeltä TA Sunex Ky. Nainen oli yrityksen yhtiömies ja toimitusjohtaja. Yhtiö lakkautettiin marraskuussa 2009. Se siis oli olemassa silloin, kun siivooja kävi Hautalan luona siivoamassa.

Siivoojalle Hautala maksoi 80 euroa yhden kerran siivouksesta. Siivoojan työnantajavelvoitteet Hautala on maksanut jälkikäteen, sillä hän on pitänyt naista palkansaajana ei yrittäjänä.

Azke Ky lakkautettiin toukokuussa 2011. Muutaman päivän kuluttua remonttimies ja siivooja perustivat Pesunex Ky:n, jonka päätoimialana on niin ikään kiinteistöjen siivous. Osoite pysyy samana kuin Azkella. Remonttimies on yhtiön toimitusjohtaja ja yhtiömies, ja siivooja äänetön yhtiömies.

Miesystävä haastoi remonttimiehen oikeuteen

Remonttimies kertoi Hautalan tekemisistä sen jälkeen, kun hän on riitautunut Hautalan miesystävän Andrei Nekrasovin kanssa. Remonttimies toimi urakoitsijana Nekrasovin omistaman Multialan kartanon remontissa Luumäellä. Osapuolille tuli kiistaa työn laadusta.

Nekrasovin ja remonttimiehen tiet olivat kohdanneet siivoojan avulla. Siivooja tunsi Nekrasovin jo vuosien takaa Venäjältä. Tämän tuttavuuden kautta siivooja päätyi suosittelemaan tuntemaansa suomalaista remonttimiestä Multialan kartanon remonttiin.

Remonttityöt alkoivat alkuvuodesta 2009. Nekrasov maksoi remonttimiehelle yli 43 000 euroa työstä ja rakennustarvikkeista.

Nekrasov ei ollut tyytyväinen työn jälkeen ja lopulta asiaa päädyttiin selvittämään oikeusteitse. Nekrasov haastoi remonttimiehen oikeuteen rakennusvirheistä. Asia tuli vireille Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 26.4.2012.

Oikeudenkäyntiä odotellessa remonttimies ja siivooja muuttivat Pesunexin osakeyhtiöksi: Pesunex Ky lakkautettiin 26.7.2012 ja samana päivänä toimintansa aloitti Pesunex Oy, jonka toimialoina ovat siivous- ja rakennustoiminta. Yrityksen puhelinnumero pysyi samana ja numeron takaa löytyvät sekä remonttimies että siivooja. Remonttimies on Pesunex Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen, siivooja toimitusjohtajan sijainen ja hallituksen varajäsen.

Oikeudenkäynnissä merkittävä riidanaihe oli se, oliko remonttimies palkansaaja vai elinkeinoharjoittaja. Remonttimies kiisti olevansa elinkeinoharjoittaja eli yrittäjä. Tällä remonttimies on luultavasti pyrkinyt pääsevänsä eroon siitä, että hän on rakennusvirheistä vastuussa.

Remonttimies on kertonut oikeudessa, että hän maksoi siivoojalle palkkioita työn välittämisestä. Näin sekä remonttimies että siivooja hyötyivät rahallisesti remontista. Oikeudessa siivooja oli ollut remonttimiehen todistajana. Ministeri Hautala oli yksi Nekrasovin todistajista.

Käräjäoikeus päätyi siihen, että remonttimies oli urakassa elinkeinonharjoittaja eli yrittäjä. Käräjäoikeus antoi riita-asiassa päätöksen 6.3.2013. Remonttimies tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin 16 000 euroa. Sekä remonttimies että Nekrasov ovat valittaneet päätöksestä hovioikeuteen eli riitely jatkuu.

Pian päätöksen jälkeen ilmestyi ensimmäinen juttu Hautalan remontista. Lähteenä oli nimettömänä esiintyvä remonttimies.

Hautala on eronnut kohun vuoksi harmaan talouden ministerityöryhmästä.

Kirjoitusta täydennettiin 19.3.2013 klo 14.19 Azke Ky:n ennakkoperintärekisteritietojen osalta.

Keskustelu

ytj.fi -hausta ei löydy Azke Ky:tä, joten se ei ole ollut ennakonperintärekisterissä, joka tarkoittaa sitä, että työn tilaaja hoitelee työnantajamaksut.

Kannattanee opetella käyttämään: Voimassaolo-kohtaan valinta ”Hae kaikki” ja johan löytyy.

”Azke Ky oli kuitenkin olemassa Hautalan oviremontin aikaan. Remonttimies ei näin ollen ollut palkansaaja vaan yrittäjä.” Toimittaja oikaisi tässä kohtaa melko reippaasti (tarkoitushakuistako?). Vaikka remonttimiehellä olisi ollutkin yritys, niin se ei tarkoita etteikö hän voisi tehdä töitä myös palkattuna työntekijänä. On hyvä muistaa myös että Hautalan ja remontoijan väliset asiat ovat eriasia kuin oikeudessa käsitellyt asiat. Hautala on teettänyt töitä tekemättä kirjallistasopimusta, maksanut korvauksen ilman kuittia. Vuonna 2009 on voinut tehdä kotitalousvähennyksen niin palkatun työntekijän kuin yrityksen tekemästä työstä. Hautala on maisteri koulutukseltaan ja oli tuolloin jokseenkin vastuullisissa tehtävissä. Meppinä hänen palkkansa oli tuolloin noin 12 000 – 14 000€/kk verottomana. Hänen on täytynyt tietää mitä tekee. Sanonnan mukaan tyhmyydestä sakotetaan, niin pitäisi tapahtua erityisesti Hautalan tapauksessa. Jos Hautala ei ymmärrä erota, hänet pitää erottaa. Muuten hallituksen Harmaantalouden kitkeinen on vitsi. ”Käykö maksutapa-hautala?”

Jos Hautalan ei tarvitse tarkistaa onko remonttireiskalla/siivoojalla yritystä olemassa ja onko sitä merkitty ennakkoperintärekisteriin, niin ei kai sitten meidän muidenkaan.

Eläköön verovapaus!

Yrittäjä lähettää aina laskun jo kirjanpidonkin vuoksi. Se pitäisi Hautalankin tajuta. Ei yrittäjälle makseta käteen ja yrittäjällä on laskussa Y-tunnus.

On myös huomattava, että sama henkilö voi tehdä töitä sekä yrittäjänä että yksityishenkilönä. Itsekin luennoin ja osasta yritykseni laskuttaa, mutta esim. yliopistolla toimin yksityishenkilönä.

Voisiko verohallinto asettaa sivuilleen, jotka ovat tosi monimutkaiset ,yksinkertaisen kohdan jossa maksetaan työnantajamaksut ja verot yhdellä summalla. Esim laskutus-summa 100eur verot ja maksut 20eur. Nyt verosivustot ovat täynnä ohjeita ja poikkeuksia. Maatilaverotuksen osalta tarvitaan ainakin asiantuntija laatimaan ilmoitukset ja laskemaan maksut ja vähennykset.Hautalan kommentti maksamisen vaikeudesta on totta, ministerinkin on hyvä tietää mitä on olla yrittäjä,taitaa olla vaikeaa.

Hautala perustelee ratkaisuaan tänään sillä, että ”vihreiden tulee olla tavallisten ihmisten puolue”.

Mitä ihmettä hän tuolla tarkoittaa?

”Käräjäoikeus päätyi siihen, että remonttimies oli urakassa elinkeinonharjoittaja eli yrittäjä. ”

Hyvä että asiaa käsitellän monelta kannalta. On kuitenkin niin että KäO päätyi katsomaan, että kyse oli kuluttajasuojalain mukaan elinkeinon harjoittaja asemassa toimimisesta. Tämä viitaus kuluttajasuojalakiin liittyy KäO:n osalta vahinkorvauksen määrittelyn perusteisiin. Verolainsäädäntö ja siihen liittyvä maksuvelvollisuudet eivät ratkea kuluttajalainsäädännön mukaan ainakaan Suomen oikeusjärjestelmässä vaan verolainsäädännön.

Tässä on nyt julkisuudessa sekoitettu ymmärtämättömyyttään kaksi eri asiaa, siis kuluttajansuojalain mukainen vahingonkorvausoikeus /velvollisuus ja julkisten maksujen maksamisvelvollisuus ja siihen liittyvä lainsäädäntö.

Yrittäjä, jolla on toimialanaan rakennustoiminta ja siivous, ei saa tehdä näitä töitä verokirjalla. Siinä ei ole edes mitään järkeä, paitsi jos haluaa kiertää ALVia. Yrittäjät tekevät verokirjalla töitä mm ammatikorkeakouluissa ja kansalaisopistoissa, koska jostain syystä yrittäjätoimintaa ei hyväksytä useinkaan opettajilla.
Kuittipakkoa ei ole kirjattu lakiin. Nyt sitäkin lakia ollaa kiiruulla touhuamassa, eli kohti tiukempaa ruohonjuuren kurittamista ollaan menossa.
Heidi Hautalan virhe on täysin ymmärrettävä taustatietojen valossa. Kyseessä ei ole taloudellinen hyödyn tavoittelu.
Todennäköisesti oviremontin kulut ovat uponneet kartanoremonttiin, joka oli vielä vaiheessa, kun H.H aloitti seurustelun Nekrasovin kanssa. Ovea korjaavalla remonttimiehellä ( jolla oli H.H:n silmissä aivan oikein, yrittäjän status) oli aina mukanaan siivooja-naisystävänsä siivoomassa remontin jälkeä – helposti tällaisessa tilanteessa sotkeutuu vastikkeettoman ja vastikkeellisen palvelun raja. Varsinkin kun H.H kertoo auttaneensa muutenkin naista. Läheiset suhteet vaikuttavat kontrolliin ja luottamukseen.
Nekrasovin kartanoremonttiin liittyvät sopimukset oli tehnyt hänen edesmennyt vaimonsa, joka menehtyi samana vuonna.
Jokaista rikettä tutkitaan kokonaisuutena oikeudessakin, punnitaan tahattomuutta ja tahallisuutta. Suomessa ei ole kivitystuomio-instituutiota.

Anna Kontulan (myös harmaan talouden tutkija)kommentoi aihetta avartavasti http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013031516788102_uu.shtml ottamatta kantaa tähän tapaukseen:
”Kontulan mukaan ruohonjuuritason harmaan talouden kitkeminen sairastuttaa yhteiskunnan ja on fasismiin verrattavissa.
– Harmaan talouden kitkeminen edellyttäisi tiukkaa yhteiskunnallista sääntelyä. Se ei ole mahdollista kuin totaalisessa yhteiskunnassa, jossa jokainen on valvovan silmän alla.
Kansanedustaja pitää harmillisena, ettei hallitusneuvotteluissa saatu sovittua hallintarekisterin avaamista julkiseksi.
-On kaksinaismoralisitista, että harmaassa taloudessa jahdataan pikkuisia sinttejä ja samaan aikaan suljetaan silmät siltä, että samoissa vesissä ui aika isoja ja vaikutusvaltaisessa asemassa olevia haikaloja.”

Toimittaja on selvästi tarkoitushakuinen. Käsittämätöntä miten Hautalan tueksi rakennetaan hätäisesti monimutkaista tarinaa, jolla pyritään luomaan savuverho tapahtuneen ympärille. Lieneekö tässä puolustettavaksi sopiva ajatusmaailma ja sukupuoli?

Ymmärtääkseni asiassa ei ole mitään epäselvää: Hautala on maksanut palveluista pimeästi. Jokainen täysjärkinen (toivottavasti ministeri täyttää tämän määritelmän) tietää, että ostetusta tuotteesta tai palvelusta tulee saada maksettaessa kuitti. Jos näin ei tapahdu, on, etenkin rakennusalalla, aivan päivänselvää, että työ tehdään pimeästi. Työn teettäminen pimeästi on harmaata taloutta ja laitonta. Ministeri on siis rikkonut lakia. Niin on tosin tehnyt myös rakennusmies (sekä ilmeisesti siivoja), mutta se ei ole tapauksen kannalta oleellista.

Vain Suomessa ministeri voi itse päättää pitää paikkansa tällaisessa tapauksessa. Käsittämätöntä.

Tässä keskustelussa unohtuu se, että Hautalan ei olisi tarvinnut maksaa ennakonpidätystä tai maksaa sosiaaliturvamaksua. Kotitalouden teettämästä työstä on 1500 euron vuosiraja. Jos summa on välillä 200-1500 euroa, tarvitsee vain tehdä vuosi-ilmoitus verottajalle. Jos summa on alle 200 euroa, ei tarvitse tehdä edes sitä. Hautala maksoi remonttimiehelle 850 euroa ja siivoojalle 250 euroa.

Hautala unohti siis vain tehdä vuosi-ilmoiuksen.

Tässä keskutelussa unohtuu myös se, että Hautala sopi Nekrasovin puolesta 43.000 euron (pimeän) remontin aloittamisesta. Hautala oli aktiivisesti mukana ko.remontin seuraamisessa ja selvittelyssä.

” Minulla on muistiinpanoja, joiden mukaan siellä on käyty lokakuussa 2009 porukalla keskustelemassa tilanteesta ja siitä, mitä pitäisi tehdä, Hautala jatkoi.”

”Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari kysyi Hautalalta, oliko oikeuden istuntopäivään mennessä tullut ”ainoatakaan kuittia KK:lta”. Tähän Hautala vastasi, että ”ei ole näkynyt”.”

Ei näytä hyvältä…

Htalk kirjoitti:

”” Minulla on muistiinpanoja, joiden mukaan siellä on käyty lokakuussa 2009 porukalla keskustelemassa tilanteesta ja siitä, mitä pitäisi tehdä, Hautala jatkoi.”

”Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari kysyi Hautalalta, oliko oikeuden istuntopäivään mennessä tullut ”ainoatakaan kuittia KK:lta”. Tähän Hautala vastasi, että ”ei ole näkynyt”.”

Ei näytä hyvältä…”

Siis mikä tässä ei näytä hyvältä ja mikä pitäisi näyttää hyvältä?

Pekka Raukko: ”Siis mikä tässä ei näytä hyvältä ja mikä pitäisi näyttää hyvältä?”

Suomen Kuvalehti.fi :
”Remonttityöt alkoivat alkuvuodesta 2009. Nekrasov maksoi remonttimiehelle yli 43 000 euroa työstä ja rakennustarvikkeista.”

Työ tehtiin julkisten tietojen mukaan ilman kirjallista urakkasopimusta ja kuiteja ei annettu.

Nekrasovin 43.000 kuitittoman remontin ja Hautalan oviremontin välillä ei ole kulunut kovin paljoa aikaa, jotta Hautala olisi voinut ymmärtää pimean työn mahdollisuus.

Toisaalta ensinnäkin huonolta näyttää se että pimeän työn vastustamiseen erikoistunut silloinen europarlamentaarikko ja tuleva ministeri ei kyllä ole ihan arjessa mukana ja on suhtautunut hyvin välinpitämättömästi pimeän työn mahdollisuuteen omassa oviremontissaan. Kyllä omalta miesystävältä voisi kysyä ja tarkistaa remonttimiehen taustat jos pimeän työn vastustaminen kiinnostaa myös omassa elämässä …

Se mikä ei myöskään näytä hyvältä on se että Vihreät puolustaessaan Hautalaa ovat aika elitistisiä tuon moraalinsa suhteen ja arjen ymmärrystä moraalista harjoitetaan ikään kuin ”yhteiskunnallisissa laboratorio-olosuhteissa.”

Hautala on itse korostanut että ei riitä että asiat menee lain mukaan, merkitystä on myös sillä miltä asiat näyttävät.

Asiat pitäisi näyttää siltä että siivojalle ei ole maksettu vastiketta kuititta pimeästi välttäen eläkemaksut. Se onko tästä siivouksesta tehty kotitalousvähennys näyttää tulevasisuudessa myös sen onko tämä työ haluttu ilmoittaa verottajalle. Summat ovat kiistanalaisia toistaiseksi, mutta yhdessä oviremontin ja siivouksen osalta mahdollisesti oikeuttanevat kotitalousvähennykseen 2009 säännösten mukaan.

Asiat pitäisi näyttää myös siltä että harmaan talouden vastustamiseen erikoistuneella ministeri Hautalalla on palkastessaan yritystä omaan oviremonttiin syytä tarkistaa, että työ tehdään ennakkoperintärekisterissä olevan yrityksen lukuun tai viimestään tarkistaa tämä asia antaessaan vastiketta oviremontista yritykselle. Myös tästä työstä olisi hyvä pyytää kuitti josta Hautala voi itsekkin varmistua kuka työn on tehnyt.

Hautalalle opetukseksi: Jokainen muualta Suomeen tuleva ei ole automaattisesti hyvä ja oikeamielinen, ei edes tsetseeni.

Hautalalle opiksi: Jokainen maahanmuuttaja ei ole automaattisesti hyvä ja oikeamielinen, ei edes tsetseeni.

Hautala tekeytyy tyhmemmäksi kuin onkaan. Ei ole epäselvyyksiä siinä, milloin yritys on työ tekijä, milloin ei. MInullakin on yritys, mutta voin tehdä töitä myös omaan laskuuni. Silloin kun yritys tekee työn, niin sen tulee laskuttaa töistä yrityksen nimissä ja maksaa asiaankuuluvat verot ym. Kuititon laskutus on juuri sitä harmaata taloutta, jota hallitus yrittää kitkeä pois. Hautala tietää varmasti tällaiset asiat, joten hän on tehnyt virhee ja lisäksi peittelee sitä.