Ydinvoiman kannattavuuslaskelmat ovat hataralla pohjalla

Ydinvoima ei ole enää yhtä edullinen tapa tuottaa sähköä kuin 1970-luvulla.

energia
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomea uhkaa ensi vuosikymmenellä sähköpula. Vanhoja ja kannattamattomia voimaloita puretaan, vaikka kotimainen tuotanto ei kata nykyisinkään talvikauden huippukulutusta. Viime talvena kulutushuippu osui tammikuun 24. päivään, jolloin lähes neljäsosa sähköstä jouduttiin tuomaan ulkomailta.

Sähköä saadaan Ruotsista ja Venäjältä, mutta pakkasilla hinta nousee erittäin korkeaksi. Tilanteen helpottamiseksi Suomen ja Ruotsin välille suunnitellaan uutta 500–800 megawatin siirtokaapelia.

Aukkoa yritetään paikata ydinvoimalla, mutta sekin tulee kalliiksi. Ydinvoima ei ole enää yhtä edullinen tapa tuottaa sähköä kuin 1970-luvulla, ja pitkä rakennusaika syö resursseja muilta energiaratkaisuilta.

Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikön rakentamisesta sovittiin 2003. Työt aloitettiin 2005, ja laitoksen piti alkaa tuottaa sähköä 2009, mutta aikataulut ovat paukkuneet kerta toisensa jälkeen. Nyt puhutaan vuodesta 2018.

Teollisuuden Voima ja laitoksen toimittaja, ranskalainen valtionyhtiö Areva kiistelevät siitä, kuka maksaa viivästymisestä aiheutuvat tappiot.