Voiko parempaa onnistumista kuvitella: Sama taho on sekä voittava myyjä että voittava ostaja!

Uutisanalyysi: Lähipiirikaupoissa kaikkien osapuolten tasapuolinen kohtelu asettuu puntariin.

pörssi
Teksti
Karo Hämäläinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pörssilistattu kiinteistösijoitusyhtiö Investors House osti kesäkuussa 40 huoneistoa Porvoossa sijaitsevasta As Oy Porvoon Rinnetiestä 1,7 miljoonalla eurolla.

Ulkopuolinen arvioija arvioi huoneistot 2,15 miljoonan euron arvoisiksi, ja Investors House kirjasi ostosta välittömästi 416 000 euron arvonnousun ilman veroja. Saman tien 24 prosentin arvonnousu!

Erikoiseksi kauppaa ei kuitenkaan tee pikavoitto vaan se, että myyjänä oli Investors Housesta lähes puolet omistavan Maakunnan Asunnot Oy:n tytäryhtiö Sijoitustalo IVH Oy.

Sekä Maakunnan Asunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tapani Rautiainen että toimitusjohtaja Timo Valjakka – molemmat myös Sijoitustalo IVH:n hallituksessa – kuuluvat ostajana toimineen Investors Housen hallitukseen.

Toisaalta myös Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen on Maakunnan asuntojen hallituksen jäsen ja ollut Sijoitustalo IVH:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2009.

Miksi Sijoitustalo IVH myi 40 huoneistoa noin selvään alihintaan, Timo Valjakka?

”Kaupalla Maakunnan Asunnot Oy vapautti pääomia tulevia hankintoja varten ja Investors House Oyj sai riittävän tuoton antavan asuntokokonaisuuden sekä mahdollisuuden myyntivoittoihin pitkällä tähtäimellä.”

Molemmat voittavat, ja kun vielä pääsee olemaan sekä voittava myyjä että voittava ostaja – voiko parempaa onnistumista kuvitella!

 

Investors House kasvattaa liiketoimintaansa vauhdikkaasti, ja kiinteistösijoitusyhtiön tapauksessa kasvu tarkoittaa asuntojen ja kiinteistöjen ostamista. Tänä vuonna yhtiö on ostanut myös Kiinteistö Oy Jyväskylän Jokivarrenpuiston.

Kyseisen yhtiön hallituksen puheenjohtajana on vuodesta 2010 alkaen toiminut Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen. Osakkeenomistajat olivat siis valinneet hänet edustamaan yhtiötä ennen kuin yhtiö myytiin toiselle hänen johtamalleen yhtiölle.

Kuinka neuvottelut hoidetaan, kun istuu sekä myyjän että ostajan paikalla?

”K Oy Jyväskylän Jokivarrenpuiston myyjinä toimineet omistajat tekivät myyntipäätöksen kukin omista intresseistään lähtien ja päätyivät kauppaan päätöksillään”, Roininen huomauttaa.

”Investors House tekee investointipäätökset toimitusjohtajan esityksestä hallituksen päätöksinä. Ne henkilöt, joita lähipiiriläisyys tässä [Porvoon-kaupassa] on koskenut, ovat jäävänneet itsensä päätöksenteosta Investors Housen hallituksessa.”

Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen siis esitti hänet tehtävään palkanneelle hallitukselle, että yhtiö tekisi kaupat yhtiön kanssa, jonka hallituksen puheenjohtaja hän on. Hallitus teki esityksen mukaisesti, mutta myyjinä toimineet hallituksen jäsenet olivat hiljaa.

Vaikka kuvaus saattaa kuulostaa oudolta, ei siinä ole mitään väärää. Tietenkin yhtiöiden täytyy voida käydä kauppaa lähipiirinsä kanssa. Usein hallituksen jäsenillä on toimialan osaamista, ehkä alan yhtiöitäkin. Niin oli esimerkiksi Alma Median suuromistajalla ja hallituksen jäsenellä Niklas Herlinillä, jonka Uusi Suomi -verkkolehden Alma Media osti loppukesästä.

Lähipiirikaupoissa kaikkien osapuolten tasapuolinen kohtelu asettuu puntariin. Siksi jääväykset päätöksenteosta ovat itsestäänselviä ja ulkopuolisten arvioitsijoiden lausunnot hyvä tapa. Epäilyksien välttämiseksi Investors Housekin teetti Porvoon-kaupasta ulkopuolisen hinta-arvion ja julkisti muita kohteeseen liittyviä tietoja.

 

Kirjoittaja on kirjailija, sijoittamiseen erikoistunut toimittaja ja Parnasson vastaava tuottaja.