Stocka on naisten

Naiset suosivat pörssissä kolmea yhtiötä.

pörssi
Teksti
Karo Hämäläinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin pörssin reilusta 120 yhtiöstä vain kolmella on enemmän nais- kuin miespuolisia osakkeenomistajia. Naisvaltaisin on Stockmann, jonka henkilötunnuksellisista osakkeenomistajista 58 prosenttia on naisia. Omistajakunnaltaan naisvaltaisia ovat myös muotiyhtiö Marimekko ja teleyhtiö Elisa. Osakemäärällä eli euroilla mitattuna miehet ovat kuitenkin vallalla näissäkin kolmessa yhtiössä.

Pörssin kotitalousomistajien sukupuolijakaumatiedot käyvät ilmi Euroclear Finlandin syyskuun lopun tilanteen mukaisista aineistoista. Niissä on tarkasteltu vain yhtiöiden henkilöomistajia. Sijoitusyhtiöt ja rahastot eivät ole tarkastelussa mukana, sillä niillä ei ole sukupuolta. Ulkopuolelle jäävät myös ne ulkomaiset henkilöomistajat, joilla ei ole suomalaista henkilötunnusta. Yhtiöistä tarkasteluun eivät kuulu Nordea ja Teliasonera, joiden kotipaikka on Ruotsi.

Miesomisteisimpia osakkeita ovat pörssin First North -listalla noteerattavat pienet yhtiöt Zeeland, Cleantech Invest ja Siili Solutions. Kahdestatoista eniten omistetusta yhtiöstä miehiä miellyttää suhteessa eniten uhkapelipaperi Talvivaara. Ongelmayhtiö on pörssin kuudenneksi omistetuin: sitä on yli 81 000 salkussa.

Suomalaisista pörssiomistajista naisia on kolmannes, miehiä kaksi kolmannesta. Pörssissä naisen euro on kuitenkin vain 43 senttiä: naisten osuus henkilöomistajien omistamien osakkeiden arvosta on reilu kuudennes, 18 prosenttia.

Osakkeenomistajien määrä on ollut tasaisessa laskussa koko vuoden. Syyskuun lopussa osakkeita oli reilulla 860 000 suomalaisella, kun vuosi sitten luku oli yli 872 000. Kaksi eniten omistettua yhtiötä ovat Nokia ja Elisa, joita kumpaakin on noin 220 000 salkussa.

Näiden yhtiöiden omistajamäärä on laskenut syyskuun aikana ja verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen. Vielä puolitoista vuotta sitten Nokiaa omisti 250 000 suomalaista, mutta viime vuoden syksyllä, jolloin Nokia kertoi myyvänsä matkapuhelintoimintonsa, suomalaiset myivät osakkeitaan kiivaasti. Nokian kurssi on sittemmin kehittynyt hyvin.

 

Kymmenestä eniten omistetusta suomalaisyhtiöstä vain UPM-Kymmenen osakkeenomistajamäärä kasvoi syyskuun aikana, vain 41:llä. Eniten syyskuussa omistajia menetti Fortum, yli 2 400. Toinen Venäjä-yhtiö Nokian Renkaat sai yli 1 800 uutta omistajaa. Omistajatiedoissa mukana ovat myös Y-tunnukselliset eli muutkin kuin henkilöomistajat.

Hieman toisen näkökulman antaa osakevälittäjä Nordnetin keräämä tilasto, johon on poimittu yksityissijoittajien käyttämien välittäjien välityksellä syyskuun aikana tehdyt kaupat. Sen mukaan yksityissijoittajat ostivat euromääräisesti eniten Outokumpua, jota ostettiin 16 miljoonalla eurolla enemmän kuin myytiin. Osakkeet kuitenkin päätyivät lähinnä salkkuihin, joissa rosteriyhtiötä oli jo entuudestaan, sillä Outokummun osakkeenomistajamäärä kasvoi viime kuun aikana vain reilulla parillasadalla. Toiseksi ostetuin oli Cargotec (+14 miljoonaa) ja kolmanneksi ostetuin Nokian Renkaat (+10 miljoonaa).

Syyskuussa suomalaiset yksityissijoittajat myivät kollektiivisesti euroissa mitattuna eniten Nokiaa (-62 miljoonaa) ja Fortumia (-38 miljoonaa) sekä lunastustarjouksen kohteena olevaa taajuusmuuttajavalmistajaa Vaconia (-37 miljoonaa). 

Kirjoittaja on kirjailija, taloustoimittaja ja Parnasson tuottaja.