Marssi pörssiin

Helsingin pörssin kevytlista imee yhtiöitä. Tarjolla on historiaa ja toiveita tulevasta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pörssin ovissa käy kovempi kuhina kuin kertaakaan viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Viime vuonna julkisen kaupankäynnin kohteeksi tuli kuusi uutta yhtiötä, ja alkaneen vuoden aikana listautumisia on nähty jo kaksi: köysi- ja paalausverkkovalmistaja Piippo maaliskuun puolivälissä ja röntgenkuvantamiskomponentti ja -järjestelmäyhtiö Detection Technology viime viikolla.

Yritystietoyhtiö Asiakastieto listautuu ensi viikolla Helsingin pörssin päälistalle. Mikkeliläinen aurinkoenergiayhtiö Savo Solar puolestaan hakeutuu Tukholman pörssin First Northiin.

Lähihistorian kovin pörssi-imu koettiin it-huumassa vuonna 1999, jolloin Helsingin pörssiin listautui peräti 19 uutta yhtiötä. Tämän vuosituhannen ennätys on vuodelta 2000, jolloin nähtiin 15 listautumista.

Silloiseen verrattuna tilanne on kuitenkin merkittävästi toinen sikäli, että pörssilistatun yhtiön osingoista osakkeenomistaja joutuu maksamaan selvästi suuremman veron kuin listaamattoman yhtiön osingoista. Se hillitsee listautumisintoa.