Suomen valtio hävisi olympialaiset – miksi sen pitäisi enää syytää rahaa huippu-urheiluun?

”Tilanne kertoo kyllä aika paljon tästä toimialasta”, sanoo Suomen olympiakomitean pääsihteeri.

Fifa
Teksti
mikael
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) on myynyt olympialaisten Euroopan tv-oikeudet Discovery Communicationsille. Sopimus koskee vuosia 2018–2024. Globaali mediajätti maksaa oikeuksista 1,3 miljardia euroa.

Kauppa on historiallinen. Ensimmäistä kertaa yksi kaupallinen toimija omistaa olympialaisten oikeudet. Tähän asti eurooppalaiset yleisradioyhtiöt ovat vastanneet pääsääntöisesti kisojen televisioinnista. Suomessa kisat on näyttänyt Yleisradio.

Olympia-aatteeseen kuuluu eetos kansakuntien välisestä kilpailusta. Kisojen suosio perustuu urheilijoiden suorituksiin, mutta myös yhteiseen kokemukseen. Kansallinen sankaritarina on veronmaksajalle eräänlainen vastike huippu-urheilun tukemisesta.

Miksi valtion pitäisi tukea huippu-urheilua, ellei ole se voi kertoa sankaritarinoita television välityksellä?

”Tilanne kertoo kyllä aika paljon tästä toimialasta”, Suomen olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson myöntää.

”Suomen olympiakomitealla ei ole tästä virallista kantaa. Mutta henkilökohtaisesti olisin toivonut, että kansalliset yleisradioyhtiöt olisivat säilyttäneet asemansa.”

Suomen olympiakomitealla ei ollut mitään tekemistä tv-oikeuksien myynnin kanssa.

”Meitä ei ole millään tavalla tässä asiassa kuultu. KOK ei ole normaali järjestö, vaan eräänlainen säätiö. Sen sata jäsentä tekevät päätökset täysin itsenäisesti.”

Mihin KOK käyttää saamansa 1,3 miljardia euroa?

”Siitä meillä ei ole yksityiskohtaista tietoa”, Japisson sanoo.

Kansainvälinen olympiakomitea ei kerro taloudenpidostaan avoimesti. Oman ilmoituksensa mukaan KOK palauttaa 90 prosenttia keräämistään rahoista huippu-urheilulle. Tällä logiikalla komitea olisi tienannut tv-oikeuksien myynnistä 130 miljoonaa euroa. Loput maksetaan kansainvälisille lajiliitoille ja eri maiden kansallisille olympiakomiteoille.

Paljonko Suomi saa?

”Mittaluokka on huomattavan pieni. Kun kaikki meidän saama KOK-rahoitus lasketaan, se on yhteensä joitain satojatuhansia per vuosi”, Japisson laskee.

 

Yleisradion tv-oikeuksien menettäminen on kiinnostavaa myös ajankohtansa vuoksi. Suomessa ollaan yhdistämässä Veikkausta, Raha-automaattiyhdistystä ja Fintotoa.

Japissonin mukaan rahapeliyhtiöiden fuusio ei tule vaikuttamaan liikunnalle myönnettyihin avustuksiin.

”Edunsaajat ja parlamentaarinen työryhmä ovat olleet samaa mieltä siitä, että tässä uudistuksessa ei puututa avustusten jakosuhteisiin. Liikunta, nuorisotyö, tiede, taide sekä sosiaali- ja terveysjärjestöt saavat saman osuuden rahapelien tuloista kuin ennenkin.”

Mutta huippu-urheilu ei ole välttämättä turvassa leikkauksilta.

Opetusministeriö päättää, miten liikunnalle myönnetyt rahat lopulta jaetaan huippu-urheilun ja kuntourheilun välillä. Jakosuhdetta on mahdollista muuttaa.

Suomen Kuvalehti ei tavoittanut ministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok) kommentoimaan asiaa.

Japisson ei usko, että ministeri käy huippu-urheilun kukkarolle.

”Liikunnalle myönnetystä 150 miljoonan kokonaisbudjetista puhtaasti huippu-urheiluun korvamerkityt resurssit ovat vain 10 miljoonaa euroa. En ole havainnut paineita sen leikkaukseen.”

Juha Sipilän hallitusohjelma tulee kuitenkin leikkaamaan kunnilta varoja. Säästöt tulevat kohdistumaan myös liikuntapaikkojen ylläpitoon. Tilanne voi kasvattaa paineita hankkia lisärahoitusta urheiluseuroille ja järjestöille, jotka edistävät tavallisten kansalaisten kuntoliikuntaa.

”Ajatus on kyllä ihan looginen”, Japisson myöntää.

Suomen olympiakomitea ja Suomen liikunnan ja urheilun kattojärjestö Valo ry ovatkin nyt vetoamassa kuntiin, jotta leikkaukset eivät kohdistuisi liikuntasektoriin.

“Vastuullinen kuntapäättäjä ei tee hölmöläisen takin leikkuuta. Liikunta tuo ihmisille terveyttä, se on loistava investointi kaupungille.”

 

Vaikka kisojen televisiointi siirtyy Rion kisojen jälkeen kaupalliselle toimijalle, Japisson painottaa, että olympialaiset näkyvät jatkossakin ilman lisämaksua.

”Meillä on onneksi EU-tason lainsäädäntö, joka pakottaa näyttämään isot kansainväliset tapahtumat vapailla kanavilla.”

Jää nähtäväksi, millaisen mallin ympärille Discovery aikoo miljardibisneksensä rakentaa. Joka tapauksessa kansainvälinen olympialiike ottaa nyt ison askelen kohti markkinaehtoista rahoitusta.

Toimimalla tällä tavalla KOK ottaa ison riskin. Huippu-urheilu ei kykene selviytymään pelkän markkinatalouden varassa.

”Ehdoton valtaosa huippu-urheilusta perustuu siihen, että yhteiskunta jollain tavalla tukee sitä, joko olosuhteiden kautta tai taloudellisesti. Kunnat, yliopistot, valtiovalta – kaikki ne tukevat urheilua.”

 

Suomen olympiakomitean pääsihteeri sanoo, että Ylen kanssa on ollut hyvä yhteistyö.

“He ovat kehittäneet jatkuvasti omaa toimintaansa, Suomi-näkökulma on ollut hyvin esillä ja kotimaisia urheilijoita on seurattu hyvin. Toivottavasti myös uusien tv-oikeuksien haltija pystyy panostamaan tähän.”

Maailman mediamarkkinoilla Discovery Communications on iso peluri, mutta Suomessa sillä on matkaa kansansuosikiksi. Yhtiön kanavat TV5, Voice ja Kutonen lähettävät pääasiassa yhdysvaltalaista bulkkiviihdettä. Kutosen viime viikon katsotuin ohjelma keräsi vaatimattomat 59 000 katsojaa.

Japisson näkee kuitenkin uudessa yhtälössä mahdollisuuksia.

”Olympialaiset on erittäin hyvä tv-tuote. Uskon, että iso, globaali toimija pystyy rakentamaan tästä kiinnostavan kokonaisuuden.”