Rokotusten vastustaja: Ei piikkejä – vaan valkosipulia

Perhe ei rokottanut vauvaansa. Lääkäri ilmoitti lastensuojeluun.

Facebook
Teksti
Jari Lindholm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lastensuojeluilmoitus oli järkytys.

Erkki Palviaisen ja Tea Tammisen vauva oli syntynyt terveenä. Synnytys oli tapahtunut kotona ilman kätilöä, kokeneemman ystävän avustuksella. Palviainen ja Tamminen pyrkivät luonnonmukaiseen elämään, joten luomusynnytys oli tuntunut oikealta vaihtoehdolta.

Pari viikkoa myöhemmin terveydenhoitaja oli vieraillut perheen luona toteamassa tilanteen normaaliksi. Samalla hän oli ehdottanut tarkastuskäyntiä lastenlääkärin luona.

Tapaaminen Jorvissa päättyi katastrofiin.

Kun lääkäri oli tutkinut vauvan, hän alkoi Palviaisen mukaan luetella pariskunnan ”syntejä”: sokerirasitustesti oli laiminlyöty, ultraäänitutkimukseen ei ollut suostuttu, sairaalaan ei ollut menty ensimmäisenä arkipäivänä synnytyksen jälkeen, vauvalle ei ollut otettu K-vitamiinipiikkiä.

Lopuksi puhe kääntyi rokotuksiin.

”Emme ole ajatelleet ottaa.”

”Siinä tapauksessa minun täytyy ilmoittaa teistä lastensuojeluun.”

Viereisessä huoneessa hölmistynyttä isää odotti sosiaalityöntekijä.

”Älä näe tätä uhkana. Näe tämä mahdollisuutena perheellesi.”

 

Ilmoitus ei koskaan johtanut toimiin, sillä lääkäri oli kirjoittanut samaan lomakkeeseen, että äiti ja lapsi voivat hyvin.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Palviainen muistelee tapausta kuitenkin yhä hämmentyneenä.

”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun me ollaan tavattu lapsen kanssa lääkäri, joka ei ole meidän ystävä.”

35-vuotias Palviainen on entinen kauppatieteiden opiskelija, josta elämäntaparemontin kautta tuli luontaistuoteyrittäjä ja itseoppinut ravintofilosofi. Koti on nyt Vihdissä metsän siimeksessä. Vaatteet ovat luomua, juomavesi lähteestä. Flunssat hoidetaan sipulilla ja naarmut manuka-hunajalla. Ravinnossa vältetään synteettistä, ”kaikkea mistä puuttuu elämän tieto”.

”Mä uskon valkosipuliin, en alumiiniin.”

Palviaisen elämäntapaan kuuluu se, että ”mitään ei oteta itsestäänselvyytenä”. Hän menetti omien sanojensa mukaan viattomuutensa vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen vakuututtuaan siitä, etteivät kaapatut matkustajakoneet voineet yksin tuhota kaikkia World Trade Centerin rakennuksia.

”Jos olet yhdenkin salaliittoteorian uskonut, sen jälkeen pidät kaikkea mahdollisena. Helpottaa heräämistä, jos osaa esittää kysymyksiä.”

Vielä muutama vuosi sitten Palviainen kävi ennen Tansanian-matkaa ottamassa kaikki suositellut rokotukset. Sitten tuli sikainfluenssa. ”Possunuhapiikin” paljastuminen narkolepsian laukaisijaksi oli viimeinen isku nuoren miehen auktoriteettiuskolle.

”Mikään ei enää yllätä. En voi tietää totuutta, elän epävarmuudesta käsin. Jos jokin asia kiusaa paljon, tutkin sitä, luen siitä enemmän, kyselen ihmisiltä jotka tietää, ja kokeilen itse.”

Palviaisen rokotusvastaisuus perustuu näkemykseen, että ihmiselle on turvallisempaa parantaa vastustuskykyään luonnonmenetelmin, että taudit katoavat ”elinkaarensa” takia maailmasta ilman rokotuksiakin – ja että lääketeollisuus ja terveysviranomaiset sekä liioittelevat rokotteiden tehoa että vähättelevät niiden haittoja.

”Se on triljoonan dollarin bisnes, jonka tehtävä on tuottaa ikuisia asiakkaita.”

Koska auktoriteetteja ei enää ole, yksilön on luotettava omaan kykyynsä löytää oikeat faktat.

”Haet Wikipediasta mitä rokote sisältää, näet mihin solumassaan se on tehty, ja sen jälkeen yhdistät sen tietoosi ihmisen elimistön toiminnasta.”

 

Vuonna 2012, jolloin Erkki Palviainen sai esikoisensa, Suomessa jäi rokottamatta noin 1 400 lasta.

Se on vähän. Rokotuskattavuus on pysynyt Suomessa erinomaisena: vuonna 2012 syntyneistä 97,2 prosenttia sai rokotukset kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää ja poliota vastaan. Paljon enempää eivät viranomaiset voisi toivoa.

Silti huoli on ilmeinen. Se ei välttämättä pistä silmään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n raporteista tai kuulu kovin lujaa, kun tutkijat puhuvat medialle. Mutta rivien välistä voi aistia pelon, että Palviaisen kaltaiset epäilijät eivät olekaan lieveilmiö vaan osa laajempaa suuntausta.

Merkkejä on jo olemassa: vaikka vanhoja, tuttuja rokotteita otetaan edelleen kuuliaisesti, uusien kohdalla kattavuus on tuoreiden tietojen mukaan yllättävän huono. Esimerkiksi rotavirusrokotussarjan on saanut vain 91,1 prosenttia vuonna 2012 syntyneistä suomalaislapsista.

Terveysviranomaisten näkökulmasta hyvä rokotuskattavuus on erityisen tärkeä, kun vastassa on tuhkarokon ja hinkuyskän kaltaisia helposti tarttuvia, pahimmillaan vaarallisia tauteja. Maailmalla on esimerkkejä siitä, että mitä heikommaksi käy laumaimmuniteetti – rokotetun väestön antama suoja rokottamattomille – sitä nopeammin häviämässä olleet lastensairaudet tekevät paluun.

Skandaalit eivät helpota viranomaisten työtä. Rokottaminen ei ole koskaan ollut vaaratonta. Keltakuumerokote sairastutti 26 000 amerikkalaissotilasta keltatautiin toisen maailmansodan aikana. Vuonna 1955 kymmenet amerikkalaislapset halvaantuivat ja muutama kuoli, kun osaan poliorokotetta pääsi elävää virusta. Vuonna 2010 suomalaislapsia sairastui narkolepsiaan sikainfluenssarokote Pandemrixin vuoksi. Nyt Tanskassa tutkitaan, aiheuttaako papilloomavirusrokote niin sanottua POTS-syndroomaa eli autonomisen hermoston säätelyhäiriötä.

Perättömätkin kohut elävät omaa elämäänsä internetissä. Rokotusvastustajien näkökulmasta on yhdentekevää, ovatko haittavaikutukset tieteellisesti todennettuja. Esimerkiksi tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavalla MPR-rokotteella uskotaan yhä olevan yhteys lasten autismiin, vaikka alkuperäinen tutkimus osoittautui huijaukseksi vuosia sitten.

 

Sosiaalisen median aikakaudella rokotusvastaisuus leviää nopeasti. Suomen rokotuskartalle on ilmestynyt mustia pisteitä: Pietarsaari, Tammisaari, Padasjoki, Iitti. Määrärahojen huvetessa kansalaispalautetta joutuvat hoitamaan samat ylityöllistetyt tutkijat, joiden vastuulla on myös rokotehaittojen ripeä selvittäminen.

”Narkolepsia ja Pandemrix olivat vedenjakaja”, sanoo THL:n rokotusohjelmayksikön ylilääkäri Hanna Nohynek.

”Siihen asti olimme olleet kovan tieteellisiä, korostaneet rokottamisen tärkeyttä ja puhuneet aika holhoavilla termeillä. Nykyisin päämääränä ei enää ole sadan prosentin rokotuskattavuus vaan yksilön kohdalla hyvä suoja. Korostamme hyötyihin ja haittoihin perehtymistä, näyttöpohjaista päätöksentekoa.”

Nohynek on pitkän linjan tutkija, joka on työskennellyt THL:ssä (aiemmin Kansanterveyslaitos) lähes 30 vuotta. Rokotteen yhteys narkolepsiaan oli hänellekin yllätys, joka pakotti pohtimaan omia asenteita.

”Ensimmäistä kertaa tieteessä voitiin osoittaa vahvasti, että rokote stimuloi autoimmuunitaudin syntyä. Sitä ennen oli pidetty kovaksikeitettynä faktana, että niin ei voi olla.”

Aiemmin itsevarmat terveysviranomaiset ovat viime vuosina joutuneet hyväksymään, että kansalaisten huolen mitätöiminen on varma tapa sysätä epäröivät vanhemmat rokotusvastustajien leiriin.

”Kerron heille sen, mitä tiedän. Että tutkimukset jatkuvat ja ne tulevat aikanaan valmiiksi”, Nohynek sanoo.

”Mutta minun pitää myös varjella työaikaani. Jos kaikki aika menee siihen, että vastaan vihaisiin kirjeisiin, en ehdi tehdä tutkimusta.”

 

Yksi Nohynekiä ja hänen kollegoitaan työllistävistä on 38-vuotias iittiläinen kotiäiti ja yrittäjä Maiju Kytösaho.

Päällisin puolin Kytösaholla ja Erkki Palviaisella on paljon yhteistä: pyrkimys luonnonmukaiseen elämään, usko ihmisen luontaiseen vastustuskykyyn, terveysviranomaisten vilpittömyyden kyseenalaistaminen.

Kytösahon tarina on kuitenkin erilainen. Vielä pari vuotta sitten hän oli omien sanojensa mukaan tavallinen kansalainen, joka luotti viralliseen sanaan ja rokotutti lapsensa. Sitten hän törmäsi oudolta vaikuttaneeseen ilmiöön: Iitissä oli vuoden 2009 jälkeen ilmennyt useita lastenreumatapauksia. Vanhemmat epäilivät sikainfluenssarokote Pandemrixiä, ja Kytösaho päätti auttaa heitä asian selvittämisessä.

”Heillä kaikilla oli samaa viesti: kukaan ei kuuntele, lääkärit eivät noteeraa, kaikki nauravat. Jos THL olisi ottanut meidät vakavasti, varmaan rokotuttaisin lapseni edelleenkin. Mutta heidän käytöksensä oli ylimielistä ja jollain tavalla hälyttävää.”

Vaikka THL kertoi tutkivansa reuma-asiaa, epäilyksen siemenet oli kylvetty. Etsiessään tietoa sikainfluenssarokotteesta Kytösaho löysi mielestään huolestuttavia paljastuksia ”pyöröovi-ilmiöstä”, samojen asiantuntijoiden kiertämisestä julkiselta sektorilta lääkefirmoihin ja takaisin.

Hän myös vakuuttui siitä, ettei rokotteita ollut tutkittu ”kunnon tiedettä noudattaen” – niin, että testeissä olisi verrokkiryhmällä käytetty toisen rokotteen sijasta suolaliuoksen kaltaista neutraalia ainetta, jolloin aidosti voitaisiin verrata rokottamattomia rokotettuihin.

”Eräs tuttavani, joka osoittautui rokotuskriittiseksi, vinkkasi minulle Facebookin rokotusryhmistä. Niissä jaettavat linkit ja kirjavinkit veivät minut mennessään.”

Kun pato kerran oli murtunut, kysymykset seurasivat toisiaan: Onko tuhkarokko todella niin vaarallinen kuin väitetään? Voisiko jäykkäkouristusta hoitaa C-vitamiinilla? Voitettiinko polio todella rokotuksilla?

”Mitä enemmän perehdyin tutkimuksiin, sitä enemmän löysin lisää siitä, että rokotteet eivät ole niin tehokkaita, ne eivät ole niin turvallisia. Ja jopa päinvastaista tietoa, että sairastamalla tietyt sairaudet vahvistat immuniteettiasi vielä vakavampia tauteja vastaan.”

Kytösahosta tuli osa vaativaa vähemmistöä, jota Hanna Nohynek ja muut terveysviranomaiset seuraavat huolestuneina. Hän ei enää antanut rokottaa lapsiaan. Vaikka 11-, 9- ja 3-vuotiaat olivat saaneet perinteiset rokotukset, pneumokokkia ja rotavirusta vastaan ei piikkiä otettu. Luomuruoka, vitamiinit ja homeopatia ovat nyt osa perheen elämää.

”Jos lapsilla on jokin vaiva, katson ensin lääketieteellisen ratkaisun ja sitten vaihtoehdon. Tähän asti vaihtoehto on toiminut paremmin.”

 

Onneksi on internet. Ajatukseen törmää yhä uudelleen, kun kuuntelee rokotusvastustajien kertomuksia. Ilman Facebookia ja Googlea ei ”heräämistä” olisi koskaan tapahtunut, ”aivosumu” ei olisi hälvennyt, ”viattomuutta” ei olisi menetetty.

Internetistä uunituore epäilijä löytää nopeasti tukea näkemyksilleen. Suosittuja ovat lääketieteellisten tapaustutkimusten lisäksi muun muassa kanadalainen salaliittoteoriasivusto Global Research ja näennäistiedettä levittävä suomalainen Magneettimedia.

Myös samanhenkisten yhteisöt löytyvät käden käänteessä. Facebookin avoimista keskusteluryhmistä tie johtaa suljettuihin ryhmiin ja sieltä salaisiin. Niissä uusi tulokas vakuuttuu lopullisesti rokotteiden viheliäisyydestä.

”En usko, että tuhannet vanhemmat voisivat olla väärässä”, tiivistää eräs rokotusvastustaja, joka ei suostunut haastateltavaksi nimellään, koska ei saanut täydellistä hyväksyntäoikeutta tähän juttuun.

Koska piirit ovat pienet, tarinat ovat samoja ja tietolähteet yhteisiä. Vaikka haastateltavat korostavat älyllistä riippumattomuuttaan, keskusteluissa ovat nousseet esiin samat rokotusvastaisen liikkeen mielipidevaikuttajat, kuten suomalainen Nina Bjelogrlic-Laakso ja amerikkalainen Suzanne Humphries.

”Sosiaalinen media tuo rokotusvastaisuuden jokaiseen kotiin”, sanoo ilmiötä tutkinut Turun yliopiston lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis. ”Jopa kolmeen koneeseen yhdessä perheessä.”

Launiksen mukaan ”heräämisen” tärkein kimmoke on usein jokin yksittäinen esimerkkitapaus rokottamisen haitoista.

”Joku joka antaa nimen ja kasvot, paikan ja ajan, mitä tapahtui ja mitä jäi tapahtumatta. Sellainen puhuttelee paljon enemmän kuin tutkijoiden tilastollinen puhe tai viranomaisten geneerinen keskustelu, jossa ei ole nimiä eikä kasvoja.”

Launis ei anna armoa medialle, joka hänen mielestään tekee kansanterveydelle karhunpalveluksen nostaessaan ansioituneiden tutkijoiden rinnalle lääkärikunnan pienen mutta äänekkään rokotusvastaisen vähemmistön.

”Saadaan aikaan illuusio siitä, että tutkijat ovat keskenään eripuraisia. Tavallinen kriittinen kansalainen tekee sen mitä hän voi siinä tilanteessa tehdä: kun ei tiedä, kumpaa kuunnella, otetaan itse selvää. Hän lähtee ottamaan selvää ja altistuu kaikelle mahdolliselle.”

”Kaikella mahdollisella” Launis tarkoittaa rokotekriittisiä järjestöjä, joiden nettisivuilla tavallinen kävijä kohtaa ”kvasitieteellisen todellisuuden” – ”tutkimuksia, selvityksiä, tietolähteitä, nimiä ja titteleitä” – ja joiden johtajista tai motiiveista ei tiedetä juuri mitään.

”On paradoksaalista, että ihmiset ovat koulutetumpia ja autonomisempia kuin koskaan ja kokevat olevansa vastuussa omasta terveydestään, mutta samaan aikaan he ovat tällaisten voimien vietävissä.”

Launis palaa tiedotusvälineiden vastuuseen: samana vuonna kun näennäistiedettä kyseenalaistava Skepsis-yhdistys antoi Huuhaa-palkinnon Rokotusinfo ry:lle, Image-lehti nimesi järjestön nettisivut ”vuoden sananvapausteoksi”.

”Jos joku meni katsomaan tilannetta, hän tuli siihen tulokseen, että taas siellä kiistellään, täytyy itse lähteä selvittämään.”

 

Kenen syytä siis on, jos tuhkarokko ja hinkuyskä palaavat Suomeen? Omapäisten kansalaisten, jotka eivät enää halua rokotuttaa lapsiaan? Vai tiedon monopoliin tottuneiden viranomaisten, jotka keskustelemisen sijasta kirjoittavat lastensuojeluilmoituksia?

”Rokottamisen pitäisi tapahtua win-win-tilanteessa”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek. ”Että on yhteisymmärrys siitä, että rokotus on hyväksi meidän lapsillemme tai minulle itselleni.”

Pakottamalla ei ole koskaan saavutettu mitään, Nohynek sanoo.

”Mutta meillä on lähtökohtana se, että rokotukset ovat lapsen parhaaksi. Lastenoikeusjuristien kanssa pitää pohtia, milloin vanhemmat ovat riittävän tietäväisiä ja milloin taas yhteiskunta tietää paremmin.”

Keskusteluyhteys rokotusvastustajien ja viranomaisten välillä on kehno, sen osoittavat Erkki Palviaisen ja Maiju Kytösahon kokemukset. Maailmojen välissä on kuilu, jonka yli ääni ei kanna kumpaankaan suuntaan.

”Puhe ei uppoa, koska mukana on maailmankuvallinen elementti, joka suodattaa tietoa ja tulkitsee sitä tehokkaasti”, sanoo lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis. ”Aina löytyy jokin tietolähde, joka kyseenalaistaa kaiken, tai osatutkimus, joka jättää jonkin oven auki.”

Rokotusvastustajat itse puhuvat ”oman totuuden tekemisestä”: sukulaissielujen jakamista tiedonjyvistä rakennetaan vaihtoehtoinen faktamaisema, johon virallisella sanalla ei ole asiaa.

”Rokotekriittiset ovat joutuneet käymään läpi sitä palapeliä niin paljon, että saman argumentin toistaminen ei enää vakuuta”, Erkki Palviainen sanoo.

”Jos täällä kulkisi jokin tauti, syöttäisin lapselle valkosipulia.”