Tyrmäyksiä ja loukkaantumisia - katso Heleniuksen ura hetki hetkeltä

Robert Heleniuksen nyrkkeilyura jatkuu maaliskuussa Helsingissä uusien rahoittajien voimin.

nyrkkeily
Teksti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti uutisoi eilen, että ammattinyrkkeilijä Robert Helenius palaa kehään maaliskuussa Helsingissä. Loukkaantumisista kärsinyt Helenius on jälleen ottelukunnossa, ja vastustajakin on jo löydetty.

Heleniuksen paluun takuumiehinä on toiminut joukko suomalaisia liikemiehiä, joista helsinkiläinen Sebastian Koreneff tuli eilen julkisuuteen. Koreneff kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että Heleniuksen ja Sauerland-tallin välit ovat kaikesta huolimatta kunnossa.

“Mietimme ja rakennamme Sauerlandin kanssa yhdessä Heleniuksen uraa eteenpäin”, Koreneff totesi.

Sauerlandin ja uusien rahoittajien tavoitteena on saada Helenius ottelemaan maailmanmestaruudesta ukrainalaista Vladimir Klitshkoa vastaan vuoden 2015 aikana. Aiheesta voi lukea lisää eilisestä jutusta (Robert Helenius kehään maaliskuussa – tavoitteena MM-ottelu Klitshkoa vastaan).

 

Robert Heleniuksen ura on ollut voitokas, mutta hän on kärsinyt myös useista loukkaantumisista. Esimerkiksi maaliskuussa 2010 Heleniukselta murtui pikkusormi ottelussa Nigerian Gbenga Oloukunia vastaan, ja joulukuussa 2011 Heleniuksen oikean käden nivelsiteet vaurioituivat Derek Chisoraa vastaan. Tammikuussa 2012 Heleniuksen olkapää leikattiin.

Viimeisimmässä ottelussaan Michael Sprottia vastaan Heleniukselta murtui jänne oikean käden peukalosta. Hän joutui kuuden viikon sairauslomalle, eikä ole sen jälkeen otellut julkisesti.

SK kokosi alla näkyvälle aikajanalle Robert Heleniuksen nyrkkeilyuran keskeiset vaiheet.

Päivitetty 16.12.2013 klo 10.11: Aikajanasta poistettu viittaus Robert Heleniuksen nimissä olevaan Twitter-tiliin.