Reindeerspotting: Näin kohuttu kotimainen huume-elokuva syntyi

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Toimittaja Kalle Kinnunen kertoo Reindeerspotting-dokumentin tarinan.


Pariisi.

Kevät oli jo pitkällä, kun Jani ja Joonas saapuivat junalla Gare du Nordin asemalle. Kotona Rovaniemellä oli ollut vielä lunta maassa.

Pariisi teki vaikutuksen 20-vuotiaaseen Janiin, joka ei ollut ennen tätä matkaa käynyt ulkomailla. La Défensen kaupunginosa näytti kuin New Yorkilta. Ihmisvilinä oli toista Rovaniemeen verrattuna.

Eiffel-torniin oli päästävä. Siellä Jani meni vessaan. Hän kaivoi taskustaan ruiskun, neulan ja Subutex-tabletin. Hän liuotti tabletin veteen, veti hupparin hihan taakse, etsi suonen käsivarrestaan ja injektoi liuoksen verenkiertoonsa.

Reindeerspotting - pako joulumaasta

Jani piikitti kokemuksen tuomalla näppäryydellä, vaikka hänen oikean kätensä sormista kaksi oli lyöty kirveellä poikki joitain kuukausia aiemmin.

Subutex alkoi vaikuttaa miltei samantien. Mielihyvä valtasi Janin.

Jani otti videokameran, jolla hän oli kuvannut toimenpiteen ahtaassa wc-eriössä ja palasi Joonaksen luo.

He olivat lomatkalla. Eurooppaan kaverukset olivat lähteneet Janin varastettua 5000 euroa lähikaupan kassakaapista. Pariisi oli valikoitu välietapiksi paitsi nähtävyyksiensä vuoksi myös käytännön syistä: Subutex oli siellä lähes ilmaista. Jani oli käyttänyt sitä ja amfetamiinia suonensisäisesti jo vuosia.

Jani oli jo pitkään haaveillut muuttavansa pois Rovaniemeltä. Tutuissa kuvioissa ei pääsisi irti kamasta. Mitä kauemmas, sen parempi.

Jani oli odottanut korvauksia katkaistuista sormistaan – niillä rahoilla pääsisi matkaan. Mutta korvaukset viivästyivät ja Jania odotti kesällä toimeenpantava vankilatuomio. Mutta Pariisissa elämä näytti paremmalta kuin koskaan.

Jani ja Joonas kävivät ostamassa kaljaa. Taskussa oli myös laadukasta marihuanaa. Sekin oli ylellisyys – Rovaniemeltä sai usein vain koostumukseltaan epämääräistä hasista.

Parvekkeelta katuun

Rovaniemi.

Vuosi ennen matkaa Eurooppaan Joonas oli palannut kotikaupunkiinsa Rovaniemelle. Lukion jälkeen hän oli asunut Lontoossa ja San Franciscossa sekä opiskellut vähän aikaa Voionmaan opistossa Ylöjärvellä.

Oli vuosi 2002. Joonas oli työtön, kuten monet ystävänsäkin.

Kaupunkiin oli levinnyt uusi päihde. Subutexin käyttö räjähti käsistä.

Joonas oli innokas elokuvaharrastaja. Opistossa hän oli alkanut pohtia dokumenttien tekemistä. Rovaniemellä elokuvan aihe teki itsensä tykö. Joonaskin käytti päihteitä, laillisia ja laittomia, eikä tehnyt niiden välille eroa.

Kaupungin nuorisoprojektista Joonas sai lainaan puoliammattilaistasoisen videokameran. Siitä lähtien hän kuvasi. Hän oli kaveriporukkansa illoissa usein tunteja hiljaa, vain läsnä, kamera olallaan, kunnes käsi kramppasi. Kamaakin tuli vedettyä, mutta Joonas ei jäänyt pahempaan koukkuun.

Videolle tallentuivat sekoilut kaupungilla ja laskutilat, kun subutex loppui kaupungista ja käyttäjien oli turvauduttava rauhoittaviin lääkkeisiin. Hän sai nauhalle ystävien riidat ja käynnit neulaostoksilla apteekissa, jonka myyjät pelkäsivät narkkariasiakkaita.

Usein porukka istui kämpässä aivan Rovaniemen keskustassa, pääkadun varrella. Kerrostalon parvekkeelta Joonas kuvasi jouluisia poroajeluita, kun yksi tuhdin sekotilan saavuttanut ystävä kiipesi kaiteelle ja putosi katuun.

Senkin Joonas sai videolle: putoamisen, ambulanssin, poliisit, kaikki. Hyvä niin, koska kaikki olivat niin pöhnässä, että kolmatta parvekkeella ollutta kaveria epäiltiin ystävänsä tönäisemisestä alas.

Seuraavana päivänä nuorisopajalta soitettiin ja sanottiin, että Joonaksen on palautettava kamera ja nauhat. Ei tuollaista saanut kuvata, aiheenahan piti olla narkkarin selviytymistarina.

Joonas palautti kameran, ei nauhoja. Hän lainasi rahaa ja osti oman kameran. Kun nauhoista tuli pulaa, aina joku oli valmis näpistämään niitä.

Sitten Jani soitti ja sanoi, että nyt lähdetään Eurooppaan – tunnin kuluttua, rahaa on, pakkaa tavarasi heti.

Vedetäänkö fiksit?

Helsinki.

Joonas Neuvonen istuu ravintolassa Kalliossa. Hänellä on siisti nahkatakki, pieni risuparta ja tyylitellyn rähjäinen puolipitkä rastatukka. Neuvonen, 30, on kuin kuka tahansa taideopiskelija tai nuori media-alan työntekijä.

Lomamatkasta Eurooppaan on seitsemän vuotta. Neuvonen on nyt virallisesti elokuvaohjaaja.

Reindeerspotting – pako joulumaasta kertoo Janin tarinan ja näyttää Rovaniemen nuorten piikkihuumeiden käyttäjien porukan, jossa yksi tavoite on ylitse muiden: loputtoman tokkuran ylläpito.

Neuvonen on juuri sanonut ei parille televisioesiintymiselle.

“Kaikki ne jutut yritetään puskea yhteen formaattiin”, hän harmittelee.

Erään ajankohtaisohjelman toimittaja oli ollut piinaava.

“Se oli kuin kuulustelu. Lopulta mä sanoin, että vedetään fiksit (ruiskutetaan huumetta suoneen) kameran edessä ja puhutaan sitten kamasta, jos te haluatte puhua vain kamasta. Toimittaja oli että ei ei, mähän saisin heti potkut. Mä koetin sanoa, että tämä ei ole elokuva huumeista, vaan yhdestä huumeongelmaisesta kaverista.”

Neuvonen kuitenkin ymmärtää katsojien erilaiset ja voimakkaat reaktiot.

“Eihän tällaista ole oikein nähty.”

Ei niin. Reindeerspotting näyttää salaisen maailman, joka on tavallisen suomalaistodellisuuden rinnalla. Jani on usein lapsellisesti innostuva siloposkinen nuori mies. Hän pukeutuu löysiin vaatteisiin ja kuuntelee räppiä. Hän ja kaverit elävät kuitenkin omassa kuplassaan, jota hallitsevat huumeet ja rikokset.

Erikoista ja maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista on elokuvan intiimiys. Neuvosen kamera ei katso ylhäältä ja ulkopuolelta, vaan on aina samalla tasolla kuvattujen kanssa. Miksi ei olisi – Joonas Neuvonen oli yksi heistä.

Hänelle tärkeintä elokuvassa on käyttäjien syrjäytymisen kuvaus.

Reindeerspotting - pako joulumaasta

“Sen lisäksi, että kamankäyttäjä taistelee oman ongelmansa kanssa, hän elää totalitäärisessä yhteiskunnassa, jossa taskut tutkitaan milloin vain ja kännykkää kuunnellaan. Suurin kysymys on sosiaalinen syrjäytyminen. Kun vain kauhistellaan, ero normaaliin kansalaiseen kasvaa valtavan suureksi.”

Neuvonen hymyilee paljon, mutta suomalaisen huumekeskustelun taso saa hänet kiihtymään.

“Päihteitä tässä yhteiskunnassa käytetään vaikka kuinka. Bentsot – diapamit ja muut – ovat yleisimpiä lääkkeitä, vaikka niistä menee ihan sekaisin ja tulee rankat vieroitusoireet. Ei niiden vuoksi joudu kukaan varastamaan, niitä on tarjolla kaikille. Huumeiden käytöstä rangaistaan, mutta käyttäjän näkökulmasta kontrollikeinoilla ei ole merkitystä.”

Neuvonen hörppää oluttaan.

“En tunne ketään, joka olisi lopettanut siksi, että kytät vei kamat.”

Armoton todistaja

Kamera.

Reindeerspotting alkaa tilanteesta, jossa Jani etsii yöllä rivitalolähiön parkkipaikoilta Mazda 323 -mallista autoa, koska niiden ovien lukot on helppo murtaa. Hän varastaa autostereot ja kiemurtelee seuraavassa kuvassa asunnon lattialla yksi kännykkä kädessään, kaksi ulottuvilla. Jani yrittää saada “vitun hyvästä automankasta” vastineeksi parinkympin hyvityksen amfetamiiniostoksistaan.

Kamera todistaa kaiken. Ahdistavinta eivät ole lukuisat piikityskohtaukset, vaan jakso, jossa tokkurainen Jani ajaa autolla melkein jalankulkijan päälle.
Reindeerspotting pistää hiljaiseksi – ja herättää paljon kysymyksiä.

“On se yllättänyt, että kysymykset alkavat aina samasta: miksi tämä on saatu kuvata. Eivät ne olleet siinä porukassa hävettäviä asioita. Jani oli mun kaveri ja ajattelin, että hän on täysipäinen siinä missä minäkin. Hän halusi olla kameran edessä.”

Neuvonen ei itse näy elokuvassa – hän vain kuvaa. Monet ovat ihmetelleet, miksei Neuvonen tai kukaan muu mennyt väliin esimerkiksi Janin ajaessa päihtyneenä.

“Se on hankalampi kysymys. Nyt ajattelen, että ne tilanteet olisivat kuitenkin tapahtuneet.”

Miksi elokuva on valmis vasta nyt, seitsemän vuotta tapahtumien jälkeen?

“Yksi syy on materiaalin määrä. Olin elämäntilanteessa, ettei ollut rauhaa keskittyä katsomaan nauhoja läpi. Nauhoja oli 140-160 tuntia.”

Elokuvan parissa työskentelyä ei auttanut, että Neuvonen itsekin joutui usein virkavallan kanssa tekemisiin. Kerran poliisi takavarikoi häneltä kasetteja ja palautti ne tyhjiksi jyrättynä.

“Kamerakin vietiin sillä varjolla, että se on varmaan varastettu. Lopulta sain sen takaisin. Tulin vainoharhaiseksi ratsiasta ja ryhdyin jemmailemaan kasetteja.”

Kun Jani joutui kassakaappikeikasta oikeuteen, myös Neuvonen sai syytteen. Oliko hän jakanut Janin varastamat rahat matkakuluihin?

“Ei, jo siksi, että sehän olisi kätkentärikos.”

Neuvonen hymyilee. Hän kertoo saaneensa rahaa maailman toiselta puolelta.

“Lainasin matkarahat sanfranciscolaiselta kaverilta, joka auttoi myös kameran ostamisessa. Siitä oli Western Unionin kuittejakin oikeudessa.”

Miten Janin kävi?

Unelma.

Elokuvan lopussa Jani katkoo ruiskunsa Välimeren rannalla. Hän aikoo toteuttaa unelmansa – päästä kuiville, aloittaa uuden elämän.

“Se on iso pointti: Jani, narkomaani, haluaa lopettaa juuri silloin, kun kamaa on eniten tarjolla”, Neuvonen tähdentää.

Reindeerspotting - pako joulumaasta

Sitä ei kestä pitkään. Joonaksen puhelimeen soitetaan Rovaniemeltä. Janin on palattava selvittämään kesken jääneitä asioita. Väkivallan uhka on ilmassa.

Reindeerspotting ei kerro, mitä Janille tapahtui hänen palattuaan Suomeen. Elokuvan viimeisessä kuvassa hän on Helsingin metrossa aivan eri näköisenä kuin aiemmin: poissa on nuoren miehen virkeys, silmiin on tullut tyhjä, pelottava katse. Siinä on tyyppi, jonka viereen et istuisi.

Teksti ruudulla paljastaa vain, että Jani ajautui vuosien vankilakierteeseen. Se ei kerro, että hän on nyt vapaana istuttuaan eri tuomioita vuosia. Vakavin tuli myöhemmin tapon yrityksestä, puukotuksesta.

Neuvonen puolestaan löysi avukseen ammattilaisleikkaaja Sadri Cetinkayan. He työstivät materiaalia pari vuotta. Reindeerspotting-nimellä on kiertänyt jo muutama vuosi sitten kädestä käteen dvd-kopioina raakaversio, jossa on pitkälti eri materiaalia ja eri rakenne.

Vasta pitkiin elokuviin erikoistuneen ammattilaistuotantoyhtiö Bronson Clubin huomassa Neuvosen materiaalista löydettiin lopullinen tarinan muoto. Draaman kaari on väkevä: hyväntahtoinen, mutta pahasti eksynyt poika yrittää parempaan ja joutuu yhä syvempään suohon.

Seuraava haaste oli saada kuvissa esiintyviltä ihmisiltä luvat elokuvan julkaisemiseen.

“Kaikilta, jotka tekevät jotain arveluttavaa kameran edessä, on kirjallinen lupa. Muutamat kasvot jouduimme sumentamaan”, kertoo elokuvan tuottaja Oskari Huttu.

“Kaikki rikokset ovat vanhentuneita, tai ihmiset ovat kärsineet niistä tuomionsa.”

26-vuotias Jani löydettiin kuolleena heinäkuussa 2010 Kambodžan pääkaupungista Phnom Penhistä.

Reindeerspotting – pako joulumaasta -elokuvan ensi-ilta oli 9.4.2010, tv-ensi-ilta TV2:ssa 2.3.2011 ja pikauusinta 3.3.2011.

Julkaistu 9.4.2010 klo 16.15, päivitetty 3.3.2011 klo 21.10 ja 22.10.

Aiheesta lisää

Ohjaaja Joonas Neuvonen Reindeerspottingin ikärajasta: “Tyypillistä hurskastelua” (Suomenkuvalehti.fi 5.6.2010)

Reindeerspottingin tuottaja: Elokuvan korkea ikäraja on tekopyhää (Suomenkuvalehti.fi 9.4.2010)

Reindeerspotting on tärkeimpiä kotimaisia dokumenttielokuvia (Suomenkuvalehti.fi 7.4.2010)

Onko Reindeerspotting ensimmäinen suomalainen K-18-elokuva? (Suomenkuvalehti.fi 11.3.2010)

Tuottaja Jesse Fryckman puskee haasteesta ja genrestä toiseen (Suomenkuvalehti.fi 11.2.2010)