Suuri Uudistus ajoi karille – rämmitään jotenkuten

Suuri Uudistus ajoi karille, mutta ei syytä huoleen. Voimme tyytyä vähempään.

hallitus
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talouskriisin vallitessa on luonnollista, että poliitikkojen ja asiantuntijoiden talouspoliittinen retoriikka on täynnä varoituksia ja vaatimuksia esimerkiksi kestävyysvajeesta ja kilpailukyvystä.

Meille on viime kuukausina kerrottu paljon siitä, kuinka välttämätöntä on päättää nopeasti yhteiskuntasopimuksesta ja muistakin tärkeistä uudistuksesta.

Kaikki kunnianhimoiset ajatukset eivät kuitenkaan toteudu. Viime vaalikaudella kaatui kuntauudistus, ja sote eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus taas lykkääntyi yli vaalien.

Mitä silloin tapahtuu, kun tavoiteltu merkittävä uudistus jää tekemättä? Uhkaako katastrofi, kun edellinen hallitus ei pystynytkään päättämään sotesta?