Puolustusvoimien komentajat: Tsaarin upseereja, jääkäreitä ja Mannerheim-ritareja

Uusi komentaja Jarmo Lindberg on noussut tehtävään eri reittiä kuin useimmat viimeaikaiset edeltäjänsä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jarmo Lindberg on järjestyksessä kahdeskymmenes puolustusvoimien komentaja itsenäisyyden aikana. Maailmansotien välillä komentajan nimike oli sotaväen päällikkö, mutta asiallisesti kysymys on samasta tehtävästä.

1920- ja 1930-luvuilla komentajina toimivat yleensä kenraalimajurin tai kenraaliluutnantin arvoiset sotilaat. Erikoisuutena joukkoon mahtuu myös yksi jääkärieversti, vuonna 1925 sotaväen päällikkönä lyhyen aikaa toiminut Lauri Malmberg. Talvisodan sytyttyä komentajaksi tuli marsalkka C.

G.E. Mannerheim vuoteen 1945 asti. Sotien jälkeen puolustusvoimien ykkösmiehet ovat olleet yleensä täysiä kenraaleja tai amiraaleja.

Itsenäisyyden alkuaikoja värittivät jääkärien ja Venäjällä palvelleiden upseerien väliset jännitteet. Kolme ensimmäistä komentajaa – Karl Fredrik Wilkama (1919–1924 ja 1925–1926), Kaarlo Edward Kivekäs (1919) ja Vilho Nenonen (1924–1925) – olivat kaikki luoneet uraa Venäjän armeijassa. Kolme seuraavaa eli Malmberg (1925), Aarne Sihvo (1926–1933 ja 1946–1953) ja Hugo Österman (1933–1939) kuuluivat puolestaan Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana koulutettuihin jääkäreihin.

Mannerheimin kauden jälkeen jääkärien aika puolustusvoimien johdossa jatkui aina vuoteen 1959, jolloin viimeinen heistä, Kaarlo Heiskanen (1953–1959) jäi eläkkeelle. Sihvon kahden kauden välillä komentajan tehtävää ehtivät hoitaa myös jääkäritaustaiset Erik Heinrichs (1945) ja Jarl Lundqvist (1945–1946). Heiskasen seuraaja Sakari Simelius (1959–1965) jäi viimeiseksi komentajaksi, jolla oli kokemusta vuoden 1918 sisällissodasta.

Sotien jälkeisistä komentajista Heinrichs ja Heiskanen olivat Mannerheim-ristin ritareita. Kolmas komentajaksi asti ylennyt ritari oli Simeliuksen seuraaja Yrjö Keinonen (1965–1969), joka ohitti tehtävään tullessaan monia virkaiältään vanhempia kenraaleja, minkä nämä myöhemmin hyvin muistivat.

Keinosen jälkeen komentajina oli vielä kolme miestä, jotka olivat itse olleet mukana vuosien 1939–1945 sodissa. Kaarlo Leinonen (1969–1974) oli taustaltaan tykistöupseeri, Lauri Sutela (1974–1983) pioneeri ja Jaakko Valtanen (1983–1990) rannikkotykistön mies.

Jan Klenberg (1990–1994) herätti aikoinaan huomiota olemalla ensimmäinen meriupseeri, joka eteni koko armeijan johtoon. Klenbergin seuraaja Gustav Hägglund (1994–2001) taas tunnettiin ennen komentajaksi tuloa parhaiten rauhanturvatehtävistä. Klenbergin kaudella Suomesta tuli Naton rauhankumppani, ja Hägglundin aikana Suomi pääsi mukaan muun muassa Nato-maiden aseteollisuuden yhteistyöjärjestön WEAG:n toimintaan. Komentajakautensa jälkeen Hägglundista tuli vielä EU:n sotilaskomitean ensimmäinen puheenjohtaja.

Hägglundin seuraaja Juhani Kaskeala (2001–2009) oli Klenbergin tavoin laivaston mies, mutta vähintään yhtä paljon presidenttien mies: Mauno Koiviston adjutantti ja Martti Ahtisaaren neuvonantaja. Viime aikoina Kaskealan kyvyille on ollut käyttöä pääasiassa liike-elämässä. Hän on istunut Koneen hallituksessa ja konsultoinut ydinvoima-asioissa japanilaisia.

Kaskealan jälkeen komentajan virka muutettiin määräaikaiseksi. Ari Puheloinen (2009–2014) oli kuitenkin komentajaksi tullessaan sen verran iäkäs, että hänen kautensa olisi vanhankin käytännön mukaan päättynyt tänä vuonna.

Puheloisenkin tie komentajaksi kulki kansainvälisten tehtävien kautta. Työläiskodin kasvatti oli opiskellut sekä Neuvostoliitossa että Yhdysvalloissa ja toiminut Moskovassa apulaissotilasasiamiehenä.

Kahdeksasta viimeisimmästä komentajasta peräti kuusi on noussut puolustusvoimien johtoon pääesikunnan päällikön paikalta. Muuta reittiä ovat edenneet vain Kaskeala – ja Lindberg.