SDP:n kriisi: Puolueelta katosi tarkoitus

SDP:n kannatus mataa pohjamudissa. Puolueen energia kuluu riitelyyn.

Antti Rinne
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lappeenrannassa on outo tunnelma.

Ryhmäjohtaja Jouni Backman yrittää puhaltaa henkeä kansanedustajiin puheella ja sutkauksilla, jotka eivät jää historiaan Backmanin parhaimpina.

On maanantai 11. elokuuta. Takana on Antti Rinteen ensimmäinen täysi kuukausi puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä.

Backman tuki kevään puoluekokouksessa puheenjohtajaksi Jutta Urpilaista, ja olisi varmasti halunnut pyytää tätä pitämään poliittisen katsauksen. Nyt hänen on pakko kutsua Rinne puhujapönttöön.

Rinteen kävellessä esiin taustalta kuuluu vahingossa Eppu Normaalin kappale Vuonna 85.

”On vuosi 85, kauan on aikaa siis, siitä kun viimeksi ylöspäin pyörähdin pyörässä näin… mietin kenelle lauluni teen, missä oon, minne meen.”

Tahaton vihjaus menneisyyteen on ikävä muistutus siitä, että tuoreimmassa tiedustelussa Sdp:n kannatus oli 13,8 prosenttia. Lukema on historiallisen alhainen.

Toisin oli vuonna 1985: presidenttinä Sdp:n ehdokas Mauno Koivisto, pääministerinä Sdp:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, Sdp:n kannatus edellisissä eduskuntavaaleissa 26,7 prosenttia, 57 kansanedustajaa, ääniä 796 000.

Rinne yrittää nostaa tunnelmaa haukkumalla hallituskumppanit ja korostamalla, että hänet valittiin puheenjohtajaksi, koska valitsijat halusivat muutosta politiikkaan.

Rinteen tunnelmoinnin katkaisevat saliin myöhässä tulevat Jutta Urpilainen ja entinen puoluesihteeri Mikael Jungner. Kuvaajat kääntävät selkänsä, ja heitä kiinnostaa enää vain Urpilainen.

 

Kaikki miinat laukesivat puolueen jaloissa”, tiivisti kansanedustaja Antti Kalliomäki (sd) kesäkuussa 2007 sosiaalidemokraattien vaalitappiota selvittäneen työryhmän arvion.

Kevään eduskuntavaalitulos oli katastrofi kolmanneksi tipahtaneelle Sdp:lle, joka sai 21,4 prosenttia äänistä. Puolueessa oli totuttu siihen, että Sdp on pääministeripuolue tai vähintään toinen päähallituspuolue.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa paljastui puolueen alamäki, jonka vuoksi puheenjohtaja Eero Heinäluoma vetäytyi puoluejohdosta. Seuraajaksi nousi nuori kansanedustaja Jutta Urpilainen.

Henkilövaihdoksista huolimatta Sdp:n kannatus jatkoi syöksyään. Eduskuntavaaleissa 2011 Sdp sai 42 kansanedustajaa. Kahdessa vaalikaudessa puolueelta katosi 11 paikkaa ja yli 120 000 äänestäjää.

Vuosi 2012 oli Sdp:lle järkyttävä. Puolue menetti presidentin tehtävän kokoomuksen Sauli Niinistölle, joka voitti ratkaisevassa vaalissa vihreiden Pekka Haaviston. Sdp:n ehdokas Paavo Lipponen sai ainoastaan 6,7 prosenttia äänistä. Edellisen vuosisadan mahtipuolue ja valtiomiesluokan poliitikko putosivat politiikan maakuntasarjaan.

Lipposen ääniosuus lienee sosiaalidemokraattien poliittisen kannatuksen pohjanoteeraus. Vuosi 2012 päättyi yhtä surkeasti kuin se alkoi. Sekavan vaalikamppailun jälkeen Sdp hävisi syksyn kunnallisvaalit, kannatus jäi 19,6 prosenttiin.

Kevään eurovaaleissa uusi katastrofi oli lähellä. Sdp säilytti kaksi paikkaansa täpärästi vain muutaman tuhannen äänen turvin tai pelkästään siksi, että kristillisdemokraatit ei onnistunut tekemään vaaliliittoa.

Kalliomäen selvityksen mukaan vuonna 2007 Sdp epäonnistui mediassa, riiteli keskenään ja leimautui liiaksi perinteisen ay-liikkeen puolueeksi, jolta puuttuvat vastaukset silloin, kun uudistusten asemesta hupenevia julkisia varoja pitäisi kohdentaa uudelleen.

Uudet arviot puolueen tilasta ovat kuin Kalliomäen raportin päivitetty ja terästetty versio: osa miinoista ei lauennutkaan 2007, ja ne ovat yhä purkamatta.

 

Europarlamentaarikko, entinen ministeri ja kansanedustaja Liisa Jaakonsaari oli Kalliomäen työryhmän varapuheenjohtaja. Hänen mielestään puolueen tilanne ei ole parantunut. Se toimii yhteiskunnassa, jota ei enää ole.

”Se on jonkinlainen Karl Marxin kosto”, Jaakonsaari sanoo. ”Marxin mukaan talous on keskeinen. Suurin murros on ollut talouden kansainvälistyminen, ja siihen Sdp ei ole pystynyt vastaamaan. Olemme edelleen henkisesti teollistumisen ajassa. Puolueessa on tietynlaista velttoutta, koska uutta tulkintaa globalisaatiosta ei ole tehty.”

Sdp:n päälehden Demokraatin kolumnisti Matti Linnanahde puhuu Sdp:n tarinasta, joka on vanhentunut. Perinteisistä edunvalvontapuolueista keskustalla on turvallinen varikko. Tuo varikko on Linnanahteen mukaan aluepolitiikan ja kuntalaitoksen yhdistelmä. Sdp:llä ei tällaista kotikenttää ole.

”Sdp:ltä puuttuu kertomus, jonka osana ihmiset haluavat olla”, Linnanahde sanoo.

Puolueen vaikeuksia kuvaa sekin, ettei Sdp:ssä ole puhuttu Lipposen surkeasta vaalituloksesta. Turkulaisen kunnallispoliitikon, Pohjolan Työn, Turun Päivälehden ja Turun Sanomien entisen päätoimittajan Aimo Massisen mielestä vaiteliaisuuteen on saattanut vaikuttaa se, että ”Lipponen on sen verran pyhä ja herkkä mies”.

Jaakonsaari muistuttaa, että muut puolueet ovat tunkeutuneet Sdp:n mukavuusalueelle. Kokoomus on heittänyt kypäränsä nurkkaan.

”Jyrki Katainen puhuu itku silmässä hyvinvointivaltiosta. Sdp:n ajattelutapa on kokenut murskavoiton, mutta puolueen kannatus on laskenut murskaavasti.”

Sdp on joutunut puolustuskannalle, kun talouskasvu on hidastunut ja paineet julkisen talouden supistamiseen ovat kasvaneet. Linnanahteen mielestä kokoomuksella on etuote aikana, jolloin talous on tärkeämpää kuin sosiaali- ja työllisyyspolitiikka.

Jaakonsaari kehitteli 1990-luvulla ”Liisan listaksi” ristityn esityksen, kuinka määrättyjä etuuksia voisi oikeudenmukaisesti karsia. Ehdotuksesta nousi valtava keskustelu, joka paljasti paljon Sdp:n asenteista.

Jaakonsaaren mielestä puolue on tehnyt henkisen liiton julkisen sektorin kanssa.

Linnanahteen mielestä Sdp:n politiikassa on syvällä toimintatapa, että ”hyvinvointivaltio perustuu jatkuvaan talouskasvuun ja ratkaisut voidaan aina jotenkin hoitaa rahalla”.

Kun Sdp:n pitää ottaa kantaa säästöihin, puolue jähmettyy ja käyttöön otetaan politiikan juustohöylä, joka veistää yhtä paljon terveydenhuollosta ja squash-hallin ylläpidosta.

 

Kaikkien kolmen arvioijan mielestä Sdp on edelleen suuri epäonnistuja mediassa. Jaakonsaaren mukaan Sdp:ssa ei osata puhua puolueen menneisyydestä. Hän ihmettelee sosiaalidemokraattien tapaa syytellä toisiaan, viimeksi Lipposen ja Urpilaisen toimintaa puheenjohtajana.

Sdp:n mediavaikeuksien alkulähteenä pidetään ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n vaalivideota, jossa mässäilevä öykkäri pilkkaa työntekijöiden oikeuksia. Vaikka videota ei käytetty, sen tulo julkisuuteen vaikutti 2007 Sdp:n vaalimenestykseen.

Videosta alkoi Massisen mukaan puolueen kielteinen julkisuuskierre, josta se ei ole vieläkään päässyt eroon.

Linnanahteen mielestä viestintä on puolueen akilleenkantapää.

”Somessa he ovat aloittelijoita ja twitterissä he eivät pärjää lainkaan.”

Kalliomäen ”totuuskomissio” arvosteli 2007 puoluetta liian likeisestä yhteistyöstä SAK-laisen ay-liikkeen kanssa. Jaakonsaaren mukaan suutareiden ja räätäleiden perustamassa puolueessa ay-liikkeellä on edelleen vahva ote. Puolueessa on vaikeuksia käsitellä luontevasti ihmisten pyrkimyksiä henkilökohtaiseen vaurastumiseen.

”Yrittäjyyden ymmärtäminen on jäänyt jalkoihin. En muista yhtään kertaa, että Sdp olisi asettunut yrittäjyyden puolelle ay-liikettä vastaan.”

Jaakonsaari ja Linnanahde eivät etsi syitä Sdp:n vaikeuksiin yksittäisistä päätöksistä. Massinen ei kakistele, hän luettelee nopeasti syntilistan ja syntiset.

”Puolueen kannatus lähti liukuun Lipposen aikana. Lähtökohtana oli varallisuusveron poisto, joka tehtiin Kalliomäen ja Heinäluoman aikana.”

Eniten virheisiin sortui kuitenkin Urpilaisen Sdp.

”Sote-sotkussa Sdp liikkui edestakaisin”, Massinen sanoo. ”Lupauksista tuli mitättömiä lupauksia. Kuntien pakkoliitoksien vastustamisesta luopuminen, ministerikierrätys, lapsilisäleikkaus, eläkeindeksin leikkaus.”

 

Oppositio on Linnanahteen mukaan erityisen tukala paikka Sdp:lle ja keskustalle, koska molemmilla on vahva hallituspuolueen leima. ”Sekin pitää hoitaa, vaikka se olisi Sdp:lle vaikea paikka.”

Jaakonsaaren mukaan Rinne on luvannut kaiken muuttuvan. Jaakonsaari tulkitsee, että Rinteen mielestä kaikki on tehty väärin.

”Jos muutos ei konkretisoidu, silloin häviävät kaikki, myös hän itse.”

Massisen mielestä Sdp:n johtamisessa ei ole kyse linjasta vaan sopivasta henkilöstä.

”Rinne on enemmän ay-pamppu. Puheenjohtajalla pitää olla laajempi näkökulma. Lauri Ihalainen ja Lauri Lylykin sopisivat paremmin.”

Massinen veikkaa, että Sdp saa ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa 15–17 prosenttia äänistä.

”Se merkitsee haastavia oppositiovuosia. Antti Rinteestä voi tulla lyhytaikainen puheenjohtaja.”

 

Lappeenrannassa Rinne vielä yrittää, vaikka Urpilainen ja Jungner ovat varastaneet huomion.

”Vaaleissa on kysymys luottamuksesta, nyt on aika muuttaa politiikan tekotapaa.”

Sdp:n hajaannus näkyy myös kesäkokouksen illanvietossa. Tunnelma on vaisu ja kyräilevä, sekä Rinteen että Urpilaisen kannattajat hakeutuvat samanmielisten seuraan.

Toukokuun puoluekokouksen haavat ovat yhä auki. Moni kansanedustaja pitää mahdollisena, että ensi vuoden eduskuntavaaleissa tulee tappio, jonka jälkeen Sdp:ssä alkaa uusi valtataistelu. Voittaja ratkaistaan ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Antti Rinne ei paljasta kokousväelle, kuinka hänen johtamansa Sdp voittaa vaalit. Tiedotustilaisuudessa Rinne kertoo vain, että jotain on valmisteilla.

”Tullaan aktivoitumaan erilaisissa asioissa.”