Jarmo Korhonen: Olli Rehn on veritulpan päässä pääministerin paikasta

Keskustan ja kokoomuksen liberaaleilla ei ole mitään eroa, väittää ex-puoluesihteeri.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen povaa, että keskustalle ja kokoomukselle käy ennemmin tai myöhemmin ”niin kuin Sypille ja Kopille” 1990-luvun pankkimaailmassa.

Kansallis-Osake-Pankin ja Suomen Yhdyspankin fuusio oli aikoinaan koko talouselämän rakenteita järisyttänyt uutinen, jota harva oli osannut odottaa.

”Kokoomuksen liberaalisiivellä ja keskustan liberaalisiivellä ei ole mitään eroa”, Korhonen väittää. ”Molemmista puolueista voisi ottaa 80 prosenttia ja ne mahtuisivat samaan eduskuntaryhmään yhdellä oven aukaisulla.”

Korhosen mukaan hän ei pysty suoralta kädeltä nimeämään yhtään asiaa, jossa Mari Kiviniemen (kesk) ja Paula Risikon (kok) näkemykset eroaisivat ratkaisevasti toisistaan. Myös Jan Vapaavuori (kok) ja Mauri Pekkarinen (kesk) paljastuvat lähemmässä tarkastelussa sukulaissieluiksi.

”Jos Pekkarinen olisi helsinkiläinen, hän toimisi aivan samalla tavalla kuin Vapaavuori”, Korhonen sanoo.

Hänen mukaansa liberaalisiipi hallitsee nykyisin keskustaa suvereenisti. ”Kyllä Suomen kansalle valkenee ensi syksynä, millainen porukka tulee valtaan. Politiikka tulee olemaan raakaa. Kaikki höttöpuheet ovat syksyyn mennessä loppuneet.”

Korhonen kertoo, että hänelläkään ei ole selvää käsitystä siitä, millainen asema Juha Sipilällä todellisuudessa on keskustan sisällä. Hänen mukaansa palatsivallankaappauksen mahdollisuutta ei ole suljettu kokonaan pois.

”Jokainen keskustajohtaja on raastettu vuorollaan mankelilla: Väyrynen, Aho, Jäätteenmäki, Virolainen, Karjalainen ja pienemmät nilkit niin kuin minä perässä. Kaikki on pantu tehosekoittimeen ja katsottu, tuleeko kermaa vai mitä. Kun liikuin arkistoissa, siellä näki että Sipilästäkin kerätään jo aineistoa.”

Korhosen mukaan keskusta ei ole niin yhtenäinen kuin puheissa annetaan ymmärtää.

”Minun käsitykseni mukaan se on siinä ja siinä, lähteekö sokka irti käsikranaatista vai ei. Ei tarvita kuin yksi keuhkoveritulppa niin Olli Rehn on pääministerinä.”

Rehn ilmoitti eilen pitkän harkinnan jälkeen pyrkivänsä Helsingistä eduskuntaan.

 

Jarmo Korhonen on Suomen Kuvalehden viikon Hän. Lue juttu täältä