Olemme tottuneet vaaroihin – jaksamme tämänkin järkkymättä

Talvisota SK:n sivuilla: Väinö Aaltonen nosti kansallistuntoa ja taiteili jättimäistä teosta sodan pauhuissa.

historia
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti ”puhutti” kuvataiteilija Väinö Aaltosta (1894–1966) joulukuussa 1939, kun tämä suunnitteli muiden töiden ohessa ja sodan keskellä muistomerkkiä Suomen ja Ruotsin rajalle.

Olemme käyneet puhuttelemassa Suomen kuvaamataiteiden mestaria, kuvanveistäjä Väinö Aaltosta, jonka suuruus tiedetään ilman selityksiä. Hänen ateljeensa akkunoissa oli pimennysverhot, mutta viereisessä työvajassa hakkasivat hänen apulaisensa hänen yliopistoon tulevaa jättiläisreliefiään marmoriin.

Työ jatkui rauhassa, niin kuin se on jatkunut kaikkialla maassamme näinä kovien koettelemusten hetkinä. Taiteilija sanoikin hymyillen, että olemme vuosisatojen kuluessa tottuneet niin vaaroihin ja uhkaan, että jaksamme ottaa tämänkin vastaan järkkymättä.

Hän totesi myös sen tosiasian, että pienikin maa voi henkisen elämän alla olla suurvalta ja että Suomen nyt kaikkialta maailmasta saama myötätunto johtuu varmasti maamme kulttuurin saavutuksista, urheilumme, tieteemme, taiteemme korkeasta tasosta.

Tuli jo sanottua, että Aaltonen valmistaa parastaikaa marmorista jättiläisreliefiä. Se tullaan paljastamaan yliopiston 300-vuotisjuhlissa, ja se esittää voitonjumalatarta seppelöimässä nuoruutta.