Suomalaisissa on paljon naapurin pelkoa, sanoo yhteisöllistä kerrostaloa puuhaava Salla Korpela.
Helsinkiläisellä Koti kaupungissa -yhdistyksellä on poikkeuksellinen ajatustapa kerrostalonaapuruuteen.
Vuonna 2007 perustettu yhdistys ajaa eteenpäin yhteisöllinen kerrostalo -hanketta. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa heidän tonttivarauksensa Jätkäsaaresta.
Kerrostalohankkeen taustalla on ajatus arkisen yksinäisyyden poistamisesta. Yhteisessä talossa asuminen mahdollistaisi sen, että ilman suurempaa lähtemistä ja järjestelemistä lähellä olisi tarjolla seuraa ja tarvittaessa myös apua.
”Haluaisimme, että tavallisena arkena olisi mahdollisuus esimerkiksi mennä yhteiseen kirjastohuoneeseen ja tietäisi, että ne, jotka siellä sinä iltana istuvat, ovat halukkaita tapamaan, vaihtamaan kuulumisia, kenties lähtemään lenkille tai vaikka saunomaan”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Salla Korpela.
”Haluamme taloon porukan, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kaikki tietoisesti haluavat asua saman katon alla. Parhaassa tapauksessa naapuruus on arkista läsnäoloa ja tukea - kuin mikä tahansa muukin ihmissuhde.”
Kolmasosa suomalaisista asui vuonna 2007 kerrostaloissa. Yhteistä kerrostaloasukkaille on usein se, että naapurien koetaan olevan välttämätön paha, joihin kiinnitetään todella huomiota vasta silloin, jos he häiritsevät.
Mutta entä jos naapurit ovatkin mahdollisuus, eivät haitta?
Hyvä naapuruus on sitä, että asukkaat ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista ja huomioivat muut asukkaat, määrittelee Vuokralaisten Keskusliiton ja Suomen Vuokranantajat ry:n vuonna 2008 julkaiseman Hyvä vuokratapa -ohjeistus.
Hyvän naapuruuden peruspilareita ovat siis pelisääntöjen, kuten yörauhan, noudattaminen ja huomaavaisuus muita asukkaita kohtaan. Hyvä naapuri myös suvaitsee erilaisuutta, sekä tuntee vastuuta yhteisestä asuinympäristöstä.
Salla Korpela muistuttaa, että hyvää, yhteisöllistä naapuruutta on mahdollista toteuttaa muissakin taloissa kuin sellaisissa, jotka on alun perin rakennettu yhteisötaloiksi.
Talossa, jossa kolmen lapsen äiti Korpela nykyään asuu, yhteisöllistä toimintaa syntyi kerhotilan avulla.
”Naapurini ehdotti viime syksyn loppuvaiheilla, että järjestäisimme yhdessä joulujuhlat talomme lapsille. Muut asukkaat ihastuivat ajatukseen, ja juhlat olivat onnistuneet. Sittemmin kerhohuoneeseen on saatu muun muassa kirjahylly, jota hyödynnämme kirjojen ja lehtien vaihtopisteenä.”
Hyvässä naapuruudessa on siis ennen kaikkea kyse asenteista. Yhteishenkeä voi luoda esimerkiksi talkoilla ja pihajuhlilla. Myös taloyhtiön yleinen avoimuus uusille ideoille voi edistää asukkaiden toisiinsa tutustumista.
Ketään ei voi tietenkään pakottaa tutustumaan naapureihinsa, mutta parhaassa tapauksessa hyvä naapuruus lisää kaikkien asumisviihtyvyyttä: kun asukkaat tutustuvat toisiinsa, syntyy me-henkeä ja yleinen turvallisuuden tunne lisääntyy.
Naapuruussuhteiden syntyyn vaikuttavat ikä, elämäntilanne, aktiivisuus ja vuorovaikutussuhteiden tarve.
Esimerkiksi lemmikit ja lapset saattavat olla naapureita yhdistävä tekijä. Toisaalta jo asukkaiden erilainen päivärytmi voi vähentää naapureihin törmäämistä.
Yksi suurimpia esteitä hyvän naapuruuden syntymiselle on se, jos kaikki eivät suostu noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Myös taloyhtiön yleinen suhtautuminen uusiin asukkaisiin voi olla kynnyskysymys: ”näin meillä on aina tehty ja tehdään myös jatkossa” -asenne ei ainakaan helpota uusien naapuruussuhteiden solmimista.
Koti kaupungissa -yhdistyksen tavoittelema yhteisöllinen kerrostaloasuminen on vielä toistaiseksi melko harvinainen ajatus Suomessa. Yhdistys on kohdannut ennakkoluuloja hanketta kohtaan, mutta Korpela veikkaa, että kyse on ennen kaikkea epätietoisuudesta.
”Suomalaisissa on varmaan paljon naapurin pelkoa. Pelätään, että tullaan koko ajan arvostelluksi tai vertailluksi muihin. Yhteisöllisessä talossa tällainen vielä korostuu, kun naapurin elämää nähdään paljon enemmän kuin tavallisessa kerrostalossa.”
Mitä on hyvä naapuruus? Onko sellaista? Kerro näkemyksesi, ota osaa keskusteluun.
Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
Minä luulen, että monille tutustuminen naapureihin tuntuu enemminkin taakalta kuin tavoittelemisen arvoiselta asialta. Tiedän montakin tapausta, joissa esimerkiksi saman kadun varrella asuvien ihmisten kutsuminen juhliin tai joulukorttien lähettäminen on velvollisuus. Eiväthän ihmiset välttämättä tule keskenään toimeen, vaikka asuisivat lähekkäin.
Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että jos antaa mahdollisuuden ja jaksaa nähdä vaivaa, voi naapurista tulla hyväkin ystävä. Koti kaupungissa-yhdistys on siinä mielessä hyvä, että se madaltaa kynnystä tutustua ja auttaa etsimään keinot yhteisen sävelen löytämiseksi.
Kerrostalossa, jossa asun, toimii aktiivinen asukastoimikunta. Toimikunnan ansiosta kevät- ja syystalkoot eivät ole ainoa tilaisuus tutustua naapureihin, vaan meillä järjestetään pitkin kesää erilaisia grillijuhlia ja talvella kerhohuoneessa on mm. lautapeli-iltoja. Naapureita moikataan ja usein jäädään myös juttelemaan. Tämä siis Helsingissä, jossa muka seinänaapuriakaan ei tunneta. Joka talosta löytyy toki perheitä/ihmisiä, jotka eivät yhteisiin aktiviteetteihin osallistu, syystä tai toisesta, mutta kaikilla on ainakin mahdollisuus osallistua erilaisiin tapahtumiin. Ja paksut seinät ja lattiat lisäävät muuten asumismukavuutta huomattavasti :)
Minä sitten vissiin kuulun näihin vastustajiin. Asun kerrostalossa missä suurinosa asukkaista on eläkeläisiä tai siinä rajalla. Muutamia lapsiperheitä on nyt muuttanut taloon mutta silti varmaan yli 80% on vanhuksia. Heitä tuntuu erityisesti häiritsevän normaalin arjen äänet. Meidän alakerrassamme asuu vanha pariskunta, ei eläkeläisiä mutta vanhoja kuitenkin. He eivät voi sietää mitään normaaliin ääniin luettavaa. Tässä yksi ilta pariskunnan mies tuli, alkoholin voimalla, valittamaan metelistä mitä meiltä kuului (TV oli päällä ja pikkuveljeni soitti käytännössä äänettömiä sähkörumpuja). Ilman tätä
kyseistä pariskuntaa talossa olisi hyvä henki.
Tiedän jokaisessa asunnossa asuvat ihmiset ja perheet, ja kenenkään muun kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Olen siis skeptinen koko asiaan. Mielestäni, ainakin meillä, tälläiset jöröt voisivat pilata koko suunnitelman. Minulla ei ainakaan ole mitään mielenkiintoa perustaa jotain kerhohuoneistoa jos siellä olisi aina se yksi tai kaksi hapannaamaa. Lähinnä siis mietin voiko pari ihmistä pilata koko taloyhteisön hengen? Meilläkin on talkoita, mihin tämä kyseinen pariskunta ei osallistu tai osallistuu murjottaen, missä suurin osa ihmisistä on iloisella päällä. En tiedä miten muut talomme asukkaat suhtautuvat kyseiseen pariskuntaan, mutta meidän perhe on ainakin mustalla listalla. Koen siis ettei tämmöinen yhteistoiminta voi toimia.
Hetkinen tilausta käsitellään.
Netta kirjoitti:
Hieno juttu! Itselläni on aika pidättyvä suhtautuminen naapureihin, kuten varmaan useilla muillakin suomalaisilla. Rappukäytävässä voi kyllä moikata, mutta loppunutta sokeria lähden hakemaan ennemmin vaikka huoltoasemalta kuin naapurilta.
Hienoa, että jotkut uskaltavat lähteä tavoittelemaan tällaista yhteisöllisyyttä. Voisiko olla, että ihmiset pelkäävät jonkun tunkeutuvan elämäänsä, jos he pitävät yhteyttä naapureihinsa?