Miljoonafiasko pääesikunnassa: Sekavat välinehankinnat poikivat sisäisen tutkimuksen

asevoimat
Teksti
Pekka Ervasti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Paaesikunta
Hei haloo! Sekava viestivälinehankinta on käynnistänyt sisäisen tutkinnan pääesikunnassa. Kuvassa ilmavalvonnan viestikeskus harjoittelee Taipalsaarella 2008. Kuva Lisa Hentunen / Puolustusvoimat

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) sai vasta helmikuussa tietää, että pääesikunnan tutkintaosasto oli jonkin aikaa yrittänyt selvittää outoa ja kallista viestivälineiden hankintaprosessia, josta on aiheutunut puolustusvoimille lähinnä vain kuluja.

Tapauksen tekee noloksi se, että ministeri sai tiedon asiasta talon ulkopuolelta. Häkämies informoi asiasta heti myös valtiontalouden tarkastusvirastoa.

Kyse on viestilaitteesta, jonka avulla liikkuvat joukko-osastot voivat liittyä kiinteisiin viestiverkkoihin. Vuosituhannen alussa puolustusvoimat tilasi laitteita Tumsan-nimiseltä yhtiöltä, josta sittemmin tuli sveitsiläisen Ascom-yhtiön suomalainen tytäryhtiö.

Vastaava laite olisi ollut valmiina kaupallisilla markkinoilla, mutta pääesikunnassa haluttiin, että puolustusvoimille räätälöidään oma laite. Tämä on vienyt aikaa ja käynyt erittäin kalliiksi – eikä laite ole vieläkään valmis.

Puolustusvoimien sisäisten raporttien perusteella laitteen kehitystyö ja valmistus ovat koko ajan edenneet takkuisesti. Laitteet eivät ole valmistuneet ajoissa, ne eivät ole toimineet kunnolla ja ohjelmistosuunnittelu on ollut myöhässä. Sarjatuotanto ei ole päässyt lainkaan alkuun.

Muistioiden mukaan eräs asiantuntija puhalsi pilliin jo 2007 ja kyseenalaisti hankkeen. Työtä kuitenkin jatkettiin ja Ascom sai suullisia sitoumuksia tilauksesta.

“Ascom Finland on tehnyt kehitystyötä yli 400 000 euron edestä käytyjen neuvottelujen ja lupausten perusteella”, todetaan yhdessä raportissa. Sen on allekirjoittanut korkea-arvoinen viestiupseeri, joka tiettävästi itse osallistui neuvotteluihin.

Sotilaslähteiden mukaan Ascomille on jo maksettu 750 000 euroa tilauksesta, jota ei muodollisesti ole koskaan tehty. Aikataulun venyessä on käynyt ilmi, että puolustusvoimien on juridisesti erittäin vaikea irtisanoa sopimusta. Hankkeen loppulasku saattaa nousta jopa kolmeen miljoonaan euroon.

Vaikka hanke ajautui vaikeuksiin alusta lähtien, muutamat korkeat upseerit ovat pitäneet sitä sitkeästi hengissä. Osa upseereista on SK:n tietojen mukaan kadettitovereita, osa perhetuttuja, osa taas on siirtynyt puolustusvoimista yksityiselle sektorille – myös Ascomin palvelukseen.

Normaalin komentoketjun mukaisesti hankkeen lonkerot ulottuvat kenraalikuntaan asti. Esimerkiksi pääesikunnan nykyinen päällikkö, kenraaliluutnantti Markku Koli on ollut koko laitehankintaprosessin ajan asemassa, jossa hankkeen etenemiseen olisi voinut puuttua. On mahdollista, että kenraali on pidetty pimennossa ongelmista.

Kolin kannalta asian tekee oudoksi, että juuri hän aikoinaan käynnisti puolustusvoimien sisäisen Tiera-hankkeen eli tietohallinnon rationalisoinnin. Sen tarkoitus on estää turhat hankinnat ja kehityshankkeet, jotka aiheuttavat vain ylimääräisiä kuluja.

“Nollatoleranssi”

Missä vaiheessa laitehankintafiaskon tutkimukset ovat, puolustusministeri Jyri Häkämies (kok)?

“Loppusuoralla. Odotan tuloksia aivan lähiaikoina.”

Mitä tapauksesta seuraa?

“On aivan selvää, että meillä on tämäntyyppisten asioiden suhteen nollatoleranssi. Tämä asia on katsottava perusteellisesti läpi.”

“Lisäksi tähän liittyy prosessivirheitä. Minä sain kuulla asiasta talon ulkopuolelta. Pääesikunnan olisi pitänyt infota ministeriötä.”

Miksi asia pimitettiin ministeriltä?

“En pysty asiaan virallisesti vastaamaan.”