Microsoft lupaa 180 miljoonaa euroa irtisanottaville – ”Kohtelemme tasapuolisesti työntekijöitämme”

Työttömiä insinöörejä on nyt noin 7000.

irtisanomiset
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ohjelmistoyhtiö Microsoft maksaa erisuuruisia irtisanoutumispaketteja työntekijöille, joiden kanssa asiasta päästään sopimukseen. Suomen Kuvalehden laskelman mukaan Suomeen kohdistetaan noin 120 miljoonaa euroa.

Microsoft on varannut ”erorahoja” yhteensä 200 miljoonaa dollaria eli noin 180 miljoonaa euroa.

Maailmanlaajuisesti Microsoft on kertonut vähennystarpeeksi 1850 työntekijää, joista enintään 1350 kohdistuu Suomeen.

”Meille on tärkeää se, että kohtelemme tasapuolisesti työntekijöitämme, riippumatta siitä ovatko he lähteneet pari vuotta sitten, viime kesänä, vai ovatko he työttömyysuhan alla nyt ilmoitettujen yt-neuvotteluiden takia”, Microsoftin yhteiskuntasuhdejohtaja Max Mickelsson sanoo.

Työntekijöiden ei ole pakko ottaa irtisanomispakettia vastaan. Mickelssonin mielestä kyse on ”hyvästä paketista”.

”Se on rahaa, jonka ihminen ottaa irtisanomisajaltaan palkkaa. Irtisanomispaketit ovat erisuuruisia riippuen siitä, kuinka pitkän työuran on meillä tehnyt ja millainen vuosipalkka kyseisellä työntekijällä on ollut.”

“Tämä on ollut siis toimintatapa aikaisemmin. Varaudumme toimimaan tarvittaessa samalla tavalla nyt alkavien yt-neuvotteluiden päätyttyä.”

Microsoftin yt-neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa, jonka aikana työntekijöiden irtisanoutumispakettien tarkempi sisältö määritellään.

Microsoft on aiemmin aloittanut irtisanottaville työntekijöilleen Polku-työllistymisohjelman, jota se suunnittelee tarjoavansa myös nyt yt-neuvottelujen kohteina oleville työntekijöilleen.

 

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo pitää Microsoftin Polku-ohjelmaa tärkeänä työllisyys- ja yrittäjyysväylänä.

”On tärkeää, että kukaan ei jää kotiin yksikseen murehtimaan tulevaisuuttaan. Ohjelma tarjoaa tukitoimien lisäksi tärkeän sosiaalisen verkoston. Polun sisältö viime kädessä ratkaisee, ovatko toimet riittäviä. Yrityksen on huolehdittava, että koulutuksiin, rekrytointitilaisuuksiin ja muuhun löytyy riittävät resurssit”, Salo sanoo.

Polku-ohjelma mahdollistaa myös yrittäjyyden. Microsoft on jakanut jo aiemmin sitä varten myös apurahoja.

Apurahan suuruusluokka on ollut tapauskohtaisesti muutamasta tuhannesta maksimissaan 60 000 euroon henkeä kohti, kuitenkin enintään 240 000 euroa perustettavaa yritystä kohti. Apuraha on hyväksytty noin sadalle startup-yritykselle.

”Insinööriliitto on esittänyt, että tuki menisi suoraan perustettavalle yritykselle eikä sitä verotettaisi henkilöverotuksessa”, Salo sanoo. Päätöstä verottomuudesta ei kuitenkaan ole tehty.

Viime vuonna irtisanotut ihmiset ovat Salon tietojen mukaan olleet pääosin tyytyväisiä Polku-ohjelmaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö aikoo hakea myös Euroopan unionin globalisaatiorahastolta tukea Microsoftin jätti-irtisanomisien takia. EU-rahaa voi saada, jos valtio myös itse tukee irtisanottuja.

Valtion työllisyysmäärärahat ovat pitkittyneen työttömyystilanteen vuoksi hyvin niukat, joten suuria satsauksia tuskin nähdään. Tukea suunnataankin TE-keskuksiin. EU-rahaa Suomi voi saada muutaman miljoonan.

 

Uusien toukokuun tietojen mukaan insinöörejä on työttömänä yhteensä noin 7000. Työttömiä on koulutusaloittain laidasta laitaan.

“Eniten huolestuttaa niin sanotusti parhaassa työiässä olevien osuuden kasvu. Esimerkiksi 35–39-vuotiaiden työttömien määrä on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa”, Insinööriliiton Salo sanoo.

Paras tilanne insinööreillä on rakennusalalla, suhteellisesti eniten työttömiä on tietotekniikan koulutusaloilla ja prosessitekniikassa. Ikäryhmittäin tarkasteltuna ikääntyneiden työttömyys on eniten kasvussa.

Kaiken kaikkiaan Microsoftin puhelinliiketoiminnan alasajosta aiheutuu yhtiölle 950 miljoonan dollarin kustannukset eli noin 850 miljoonaa euroa (kurssi 27. toukokuuta 2016).

 

Juttu julkaistu 27.5. klo 15.31, juttua muokattu klo 16.00: Microsoft vasta käy yt-neuvotteluja eikä yhtiö ole vielä irtisanonut ketään. Otsikossa ollut sana “irtisanotuille” muutettu “irtisanottaville”.