Markku Salomaa: Näin sain tiedot Suomen ilmatilaa loukanneesta venäläishävittäjästä

”Sotilastiedustelu on ammattilaisten työtä. He eivät halua julkisuutta”, Salomaa kirjoittaa.

ilmavalvonta
Teksti
Markku Salomaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaksi venäläiskonetta loukkasi Suomen ilmatilaa 20. toukokuuta. Ilmatilanloukkauksista 24. toukokuuta kertoneen juttuni tiedot eivät olleet peräisin Rajavartiolaitokselta tai ilmavoimilta kuten nämä tahot ovat todenneet.

Juttuni lähteenä olivat erään Nato-maan sotilastiedustelun edustajan välittämät tiedot, jotka olivat hyvin yksityiskohtaisia myös konetyypeistä. Tiedot eivät istuneet siihen yleiskuvaan, jonka Suomen viranomaiset välittivät.

Saamieni tietojen mukaan todennäköisenä on pidettävä, että koneet olivat Su-35S ja Berijev A-50U tai ainakin, että nämä koneet olivat liikkeellä tuolloin juuri samalla alueella samaan suuntaan.

Tapahtunutta on tarkasteltava laajan tilannekuvan mukaan ja tiedoilla, joita koko Suomenlahden alueen valvonta tuottaa.

 

Tutkavalvonnan ja sotilastiedustelun rajankäynti satelliittivalvonnassa ja ilmavoimien toiminnassa on löyhä. Nato-maiden satelliitilla näkee kaiken horisontista horisonttiin ja tutkilla näkee pitkälle omien rajojen yli, jopa 300–400 kilometriä, kun tutkat liikkuvat lentokoneiden mukana.

Myös kyky signaalien dekryptaukseen vaihtelee. Sotilastiedustelussa eri tekniikat ja eri näkökulmat voivat tuottaa erilaista tietoa, kuten nyt on nähty. Aiemmalta ajalta on esimerkkejä, miten Suomen valvonta ei ehtinyt varmentaa edes neuvostoliittolaisen ohjuksen harhautumista Inarijärveen.

Valvonnan ja sotilastiedustelun alaan kuuluvat suurvalloilla ja Natolla kaikki toimet, joilla mahdollinen tai todellinen kohdealue voidaan tuntea paremmin. Se on tietojen hankintaa ja keräämistä rauhan aikana laillisin ja huipputeknisin keinoin.

Valvonta ja sotilastiedustelu ovat näin saatujen tietojen analysointia ja prosessointia sekä vertailua ja tulkintaa. Valvonta ja sotilastiedustelu ovat jatkuvaa, aktiivista, reaaliaikaista, autenttista ja aina tavoitteeseen liittyvää. Niillä on siis tavoite ja tehtävä. Siten ne ovat aina myös korkealta ja keskitetysti johdettua. Kyse on ammattilaisten työstä, ja he eivät esiinny julkisuudessa. He eivät halua julkisuutta nytkään.

Valvontaa ja tiedustelua harjoittavat Itämeren ja Suomenlahdenkin piirissä kaikki valtiot ja niiden lisäksi Nato. Toisinaan tiedot voivat vaihdella ja tulkinnat erota toisistaan, vaikka kyse on samoista tapauksista.

Suomen tekniikkana ovat vain omat tutkat ja hävittäjien tunnistuslennot, jos ne ehtivät paikalle. On vaikea mennä toteamaan ehdottoman varmasti, kuka on oikeassa, kun ilmatilanloukkausten tekijät itse vaikenevat.

 

Ajantasainen ja tarkka tiedustelutieto on muodostunut kaiken operatiivisen toiminnan perusedellytykseksi niin Venäjällä kuin Natossakin. On hyvä, että Suomella on myös kykyä kaikkeen tähän. Tiedustelu on kaiken matalan intensiteetin ja korkean intensiteetin sotilaallisen toiminnan välttämätön ehto onnistumiselle.

Sen sijaan viranomaisten velvollisuuksiin ei kuulu esittää arveluita tai selityksiä ilmatilanloukkaajan oletetuista motiiveista ja tapausten syistä. Rajavartiolaitos menetteli kuitenkin näin epätavanomaisella tavalla 27. toukokuuta.

Myös muilla kuin Suomella on hyvä ajantasainen kuva Itämeren ja laajemmin koko Itämeren piirin kehityksestä ja tapahtumista. Naton valvonnassa ja tiedustelussa sovitetaan yhteen strategista, operatiivista ja taktista tiedustelutietoa.

Jokainen maa voi tietysti tulkita omia tietojaan itselleen sopivimmalla tavalla ja siihen on vaikea ulkopuolisten asettua tuomariksi väliin. Jokainen maa tietysti on oman totuutensa vartija ja tulkki.

Suomella on hyvin moniin turvallisuuspolitiikan kysymyksiin oma linja, jonka jatkuvuutta ja pysyvyyttä halutaan näkyvästi korostaa. Suomella on oikeus siihen, mutta asioista voi olla myös toisia tulkintoja.

Viime kädessä tuleva kehitys osoittaa, mikä strateginen, operatiivinen ja taktinen merkitys näille ilmatilanloukkauksille jää. Jos ne vielä uusiutuvat, on syntynyt perusteellisen keskustelun aika ja paikka.

 

Kirjoittaja Markku Salomaa on Euroopan sotahistorian dosentti Itä-Suomen yliopistossa.