Kyse on Suomen kansan olemassaolosta – tajuavatko muut?

Talvisota SK:n sivuilla: Sodan hirveys näkyi myös Suomen Kuvalehden pääkirjoituksissa.

historia
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sota Neuvostoliittoa vastaan oli kestänyt yli kolme viikkoa. Suomen Kuvalehden 51–52/1939 (ilm. 23.12.1939) pääkirjoitus kertoi, mistä oli kyse.

 

Tuhansissa Suomen kodeissa ja kaikkialla koko länsimaisessa kristikunnassa rukoillaan näinä aikoina pienen kansamme puolesta. Ystäviemme ajatukset kantautuvat silloin Karjalan metsiin ja Kainuun nevoille, joilla talvinen hanki punertuu verestä, kodit palavat kaameasti loimottaen ja naiset, lapset, sairaat ja vanhukset siirretään kiireisesti turvaan.

Kuinka mones kymmenes kerta tämä lieneekään Karjalan historiassa? Eihän itäinen naapurimme milloinkaan ole antanut meille pitkää hengähdysaikaa. Ennen ei ole edes ehditty siirtää väestöä turvaan, vaan se on jäänyt sodan jalkoihin, jos toisaalta on muistettava, että vainolainen silloin oli jossakin määrin inhimillisempi kuin se nyt on.

Niissä taisteluissa, joita nyt käydään Karjalan metsissä, ei ole kysymys vain Suomen puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta, vaan Suomen kansan olemassaolosta.

Kukaan meistä ei ole epätietoinen, mikä meitä odottaisi punaisen hallituksen alaisuudessa. Me tiedämme puolalaisen sivistyneistön kohtalon Venäjän valtaan joutuneilla alueilla, ja me näemme, miten Venäjän sorrettujen kansallisuuksien jäseniä nyt ajetaan kuolemaan Venäjän imperialististen pyyteiden puolesta Suomessa.

Siitä emme ole yhtä varmoja, tajuavatko Ruotsi ja Norja ja miksei Englantikin, mitä seuraisi, jos padot Suomessa murtuisivat. Me suomalaiset olemme täysin selvillä siitä, että taistellessamme kaiken sen puolesta, mikä on meille rakasta ja kallista: isänmaamme vapauden, kotiemme, kunniamme, ihmisyyden ja uskonnon puolesta me samalla taistelemme länsimaisen kulttuurin puolesta itämaista sekasortoa, alkukantaisuutta ja väkivaltaa vastaan.

Nyt kirjoitetaan maailmanhistorian sankaritarina niin ihmeellinen, niin säihkyvän kirkas, että se jo nyt karkottaa sotavalheiden sumun, herättää tai ainakin havahduttaa maailman omantunnon, ja se tarina on vain kirkastuva sitten, kun sen yksityiskohdat tulevat tunnetuiksi ja kun oikeusjärjestyksellä ja ihmisyydellä on jälleen kotipaikkaoikeus maan päällä.

Ja lopuksi: oma sankaritarinansa olisi kirjoitettava kansamme kärsivällisyydestä ja tyytymisestä Jumalaan. Sitä tarinaa toistavat soturiemme virret iltanuotion ääressä, äitien ja puolisoiden uskolliset rukoukset ja siirtoväen tyyneys aikana, jolloin kaikki muu on menetetty ja vain henki säilynyt.

 

Pääkirjoituksen on laatinut piispana ja kirjailijana vaikuttanut Eino Sormunen (1893–1972). Tekstiä on lyhennetty.

Suomen Kuvalehden kaikki talvisotaa käsittelevät jutut löytyvät täältä.