Peruskoulun opettajista 30 prosenttia tekisi ruotsin kielestä vapaaehtoisen aineen. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.Opettajat eivät juuri kannata ruotsin opetuksen aikaistamista, josta hallitus päätti kesäkuussa. Syksystä 2016 alkaen ruotsia aletaan opettaa peruskoulussa jo kuudennella luokalla, kun se nykyisin alkaa seitsemännellä.
Peruskoulun opettajista vain neljännes on aikaistamisen kannalla. Liki kolmannes eli 30 prosenttia tekisi ruotsista kokonaan vapaaehtoisen aineen. Loput 45 prosenttia ovat tyytyväisiä nykytilanteeseen.
Suomen Kuvalehti ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ tekivät viime toukokuussa Peruskoulu 40 vuotta -kyselyn, jossa kysyttiin opettajien mielipiteitä nykyperuskoulusta. Kyselyyn vastasi 206 opettajaa, joista enemmistö oli aineen- ja luokanopettajia. Lisäksi mukana oli muun muassa erityisopettajia ja rehtoreita.
Hallituksen kesällä päättämän uuden tuntijaon linjauksista uskonnon opetuksen vähentäminen sopii monille opettajille. Vastaajista 33 prosenttia oli sitä mieltä, että uskontoa opetetaan koulussa liikaa. Nyt sitä on koko peruskoulun aikana 11 vuosiviikkotuntia, eli seitsemänä vuonna tunti viikossa ja kahtena vuonna kaksi tuntia viikossa. Elokuussa 2016 määrä laskee 10 vuosiviikkotuntiin.
Historian ja yhteiskuntaopin nykyinen opetusmäärä olisi riittänyt useimmille opettajille, lisäystä toivoi vain kymmenisen prosenttia. Uuden tuntijaon mukaan opetusta varhennetaan ja lisätään kahdella vuosiviikkotunnilla.
Myös taito- ja taideaineiden opetus lisääntyy hieman 2016. Sitä toivoi opettajista 51 prosenttia, 47 prosentille olisi riittänyt nykymäärä.
Peruskoulu täyttää tänä syksynä 40 vuotta. Koulu-uudistuksen toteutus alkoi Pohjois-Suomesta elokuussa 1972.
Peruskoulu 40 vuotta -kyselyssä opettajista lähes puolet antoi nykykoululle arvosanaksi numeron 8. Viidennes arvioi koulun tasoksi 7. Korkein annettu arvosana oli 9, ja sen antoi vajaa kymmenes opettajista.
Peruskoulun kantaviin ajatuksiin on kuulunut oppilaiden tasa-arvo, pyrkimys antaa kaikille yhdenveroiset eväät elämään. Viime vuosina on alettu kantaa huolta koulujen eriarvoistumisesta, ja se huoletti myös kyselyyn vastanneita opettajia. He katsoivat sen johtuvan muun muassa kuntien erilaisista resursseista, oppilaiden erilaisista kotioloista ja eritaustaisten oppilaiden, esimerkiksi maahanmuuttajien tai ylemmän keskiluokan, keskittymisestä omiin kouluihinsa.
Kaikista opettajista puolet oli sitä mieltä, että koulu antaa yhä oppilaille tasa-arvoiset lähtökohdat. Reilu kolmannes oli päinvastaista mieltä.
Eri ikäisillä opettajilla oli kuitenkin tästä kysymyksestä eri näkemykset. Yli 50-vuotiaista 54 prosenttia katsoi, että koulu ei anna tasa-arvoisia lähtökohtia. Alle 30-vuotiaista tätä mieltä oli vain 14 prosenttia.
Opettajien suurimpiin huoliin kuuluu erityisopetus.
Erityisoppilaat on vastikään integroitu tavallisiin luokkiin. Opettajien mielestä tämä on lisännyt heidän työtaakkaansa, sillä luvattuja lisäresursseja avustajiin ei ole saatu ja tukisuunnitelmiin liittyvä paperityökin on lisääntynyt.
Lähes 40 prosenttia kyselyn vastaajista katsoi, että erityisen tuen tarpeessa olevat eivät saa tukea riittävästi. Opettajien aika tuntuu loppuvan kesken: liki kaksi kolmannesta oli sitä mieltä, että oppilaille ylipäätään ei ole riittävästi aikaa.
Ajan riittämättömyys ei toki johdu vain erityisoppilaista. Opettajien mielestä oppilaiden erot ylipäätään ovat suuria. Erot kotioloissa näkyvät koulussa. Opettajat kokevat joutuvansa hoitamaan myös vanhempien kasvatustehtäviä - tai joutuvansa kasvattamaan myös vanhempia.
Esikoulun käyvät nykyään lähes kaikki kuusivuotiaat, ja sen tarkoituksena on muun muassa tasoittaa eroja oppilaiden lähtötasossa. Jokaisella on esikoulun käymiseen oikeus, mutta ei velvollisuutta. Peruskoulun opettajista yli 60 prosenttia tekisi esikoulusta pakollisen.
Moni kaipaili takaisin myös kielten ja matematiikan tasoryhmiä, joista luovuttiin 1980-luvulla oppilaita eriarvoistavina.
Koulutyöhön opettajat toivoivat vanhemmilta tukea. Vain puolet kokee saavansa sitä riittävästi. Osa vanhemmista jättää lapsensa liian vähälle huomiolle, ei vahdi valvomisia, syömisiä tai läksyjen tekemisiä. Osa taas vahtii tiukasti jälkikasvunsa etuja koulussakin, vaatii palvelua lapselleen muista oppilaista piittaamatta.
Elokuussa alkavaa kouluvuotta leimaavat monin paikoin säästöt. Niiden tekeminen on koulumaailmassa hankalaa, sillä suurin menoerä ovat palkat.
Jos niistä säästetään, vähenevät joko avustajat tai opettajat. Tämä puolestaan tietää opetusryhmien kasvua ja oppilaiden erojen jäämistä yhä vähemmälle huomiolle.
Monessa koulussa on jo leikattu. Yli 30 prosenttia opettajista sanoi viime toukokuussa, että leikkauksia on viime vuosina ollut melko tai erittäin paljon.
Mistä kouluissa sitten on säästetty? Tässä opettajien näkemys asiasta:
| Näihin koulusäästöt vaikuttavat | |
| oppimateriaalihankinnat | 72 |
| opetusryhmien koko | 45 |
| sijaisten palkkaaminen | 45 |
| opetustuntien määrä | 40 |
| opettajien täydennyskoulutus | 36 |
| retket | 31 |
| tukiopetus | 30 |
| kerhotunnit | 29 |
| ruoka | 24 |
| valinnaisten aineiden määrä | 19 |
| tieto- ja viestintätekniikka | 18 |
| muu | 11 |
Lue myös: Opettajien huolet nyt: säästöt, kirjava oppilasjoukko ja kasvava työtaakka
Hyvästi peruskoulu? Säästöt näivettävät opetuksen. Aiheesta lisää Suomen Kuvalehdessä 32/2012 (ilm. 10.8.).
jäi sitten ruotsin kielen opiskelun aikaistamisen aloittamisesta päätettäessä kuulematta tuollainen suhteellisen tärkeä asiantuntijaryhmä kuin peruskoulujen opettajat.. : ) Noloa.
Kun pentuni tulevat muutaman vuoden kuluttua tuohon ikään en tule vaatimaan heiltä sen enempää ruotsinopetukseen osallistumista kuin siitä arvosanaakaan. Tulen agitoimaan muitakin koulun vanhempia liittymään mukaan.
Vastapainoksi vaadin toisen kotikielemme ottamista A2 kieleksi ja sen hyvää suorittamista. Pakkoruotsi ei lopu kuin laajamittaisella kapinalla ja kansalaistottelemattomuudella.
”Pakkoruotsi ei lopu kuin laajamittaisella kapinalla ja kansalaistottelemattomuudella.”
Juuri näin!
Kesällä saatiin siis läpi käsittämätön pakkoruotsin aikaistus, ja se tulee johtamaan myös ruotsin tuntimäärän nousemiseen. Ymmärrettävästi tämä herättää eri aineiden opettajien joukossa monenlaisia tunteita, ei vain vilpitöntä iloa toisen kansalliskielen vaalimisesta. Tähän saumaan on Opettajalehteen tilattu ihannoiva artikkeli pakkotanskasta Islannissa. Islantilaisethan ovat se skandiryhmä, jota suomalaiset ehkä eniten diggaavat ja kenties juuri siksi, että nämä aina puhuvat englantia.
Pakkotanskan taustoista kerrotaan tutunoloisesti:
- Islanti on saarena ja erikoisen kielen vuoksi eristyksissä,
Pohjola on sentään lähellä.
- Maa on kuulunut Tanskaan yli 500 vuotta.
- Tanska on islantilaisille portti paitsi heidän omaan historiaansa, myös yliopistoihin ja työpaikoille muissa Pohjoismaissa.
- Kun tulee lama, islannista mennään Pohjolaan töihin.
Mainitaan kyllä, että Islannilla ei ole ollut varaa perustaa joka alalle omia tiedekuntia, joten he kouluttautuvat usein muissa Pohjoismaissa. Sen sijaan ei mainita, että Pohjola merkitsee islantilaisille samaa, kuin yli 300 miljoonainen karjalankielinen Karjala voisi merkitä suomalaisille. Tosin sellaisenkin valtion kupeessa Suomi voisi sentään itse järjestää opintonsa ja tutkimuksensa.
Artikkelissa vahvistettiin ajatusta suomen ja islannin kielten samankaltaisuudesta. Kuulemma molemmat poikkeavat ääntämykseltään skandinaavisista kielistä ja molemmat oat ottaneet paljon lainoja viikingeiltä, vaikeitakin kuulemma ovat. Hyvä ettei sanottu sukukieliksi.
Islannin pakkotanska alkaa seitsemännellä, mutta tanskanopettajat haluaisivat varhaistaa opetusta, ”kun lapsilla on vielä tallella synnynnäinen taipumus omaksua kieliä ja niiden ääntämistä”. Opetusministeri on ehdottanut tanskan lisäämistä lukioasteella (Apua, meillä on lukiouudistus tulossa).
Ohimennen sivutaan kritiikkiä: monen mielestä kuulemma kieliä opetetaan maassa liikaa ja kovia aineita liian vähän mutta pakkotanskaa ei kuulemma vastusteta.
”Kun kielet tulevat oppilaiden elämään, he ovat siinä iässä, jossa on melkoisen vaikeaa saada heidät näkemään mitään positiivista koulunkäynnissä”, oppilaiden asenteita tutkinut professori ”naurahtaa”. Hän kuitenkin myöntää, että todella moni oppilas ilmoittaa inhoavansa tanskan opiskelua. Todelliset asenteet ovat professorin mukaan kuitenkin lähes aina myönteisempiä kuin kyselyvastausten perusteella voisi olettaa. Niin, niin, näinhän meilläkin käsitellään asenteita pakkoruotsiin.
Artikkelissa haastateltiin nuoria, jotka muistelivat, että tanskan opinnot olivat tylsiä. Ei opittu puhumaan, mutta vähän ymmärtämään. Kaikki kuulemma kannattavat kuitenkin jonkin pohjoismaisen kielen opintoja, koska Pohjolaan kuitenkin päädytään joksikin aikaa. Pakkotanskan sijaan voi lukea norjaa tai ruotsia, jos on jo ehtinyt oppia näiden kielten alkeet kotona.
Tanska tukee islantilaisten pakkotanskaa: ”Islantiin on saatu tanskalaisia kiertäviä opettajia, jotka esittelevät lapsille laadukasta tanskalaista rokkia ja rappia, elokuvia, tv-ohjelmia ja nuorisolehtiä. Tämän on huomattu selvästi lisänneen tanskan kielen kiinnostavuutta lasten silmissä.” Svenska.nu hakenee oppinsa täältä.
Nyt tanska ei kuulemma ole enää pakollista yo-kirjoituksissa ja opetuskin on kuulemma entistä elämyksellisempää, kirjallisen ilmaisun sijaan painotetaan ymmärtämistä: ”On siirrytty lukuaineesta kommunikaatioaineeseen.”
Tanskan arvostus ei kuulemma silti ole nuorten kesken kovin korkea: ”Englanti tulee Islannissakin lasten tajuntaan joka tuutista ja on siksi se kieli, jolla on statusta heidän mielissään.” Sen sijaan establishment ymmärtää tanskan merkityksen: ”Islannin kaikki puolueet ja hallitukset ovat aina olleet yksimielisiä siitä, että elävät yhteydet Pohjoismaihin ovat Islannin taloudelle ja kulttuurille elinehto. Tanskan kielen taito on vaatimus julkisissa viroissa. – Siksi tanskan opetusta on vahvistettu, vaikka viime vuosina olisi ollut runsaastikin mahdollisuuksia marginalisoida sitä oppisuunnitelmissa.”
Vaikea olla kokematta, että tässä puhutaan itse asiassa pakkoruotsista, sen ”tarpeesta”, sen ”elävöittämisestä”, sen muuttamisesta ”kommunikaatioaineeksi”, pyritään kuittaamaan lasten ja nuorten kokemukset vain ikäkauden tahmeudeksi, ymmärretään varhaistamista ja alleviivataan hallinnon viisautta, kun pakkoa ei höllätä vaan sitä vahvistetaan.
Aika uskomattoman ovelaa opettajakunnan kritiikin kitkemistä etukäteen: mutta onhan islantilaisillakin pakkotanska ja … Ja vielä oma ammattikunnan lehdessä. Näin hoidetaan propaganda tyylikkäästi niin, etteivät useimmat huomaa edes propagandaa nielleensä.
(Linkki artikkeliin
http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEH TI_EPAPER_PG/2012_34/161781.htm)
Olen havainnut mielenkiintoisen seikan. Ne opettajat jotka ovat käyneet viimeksi peruskoulun ovat positiivisemmin suhtautuvia tulevaisuuden haasteisiin kuin vanhemmat opettajat. Kannattaa myös muistaa että peruskoulun oppimistuloksien paraneminen alkoi todella vasta 1990-luvulla. Osa opettajistamme on ilmeisesti yhä vielä vanhan, nyttemmin heikohkoksi osoittautuneen opetusajattelun tuotoksia. Todellisuudessa vasta 2000-luvulla on alkanut kouluihn tulla opettajia enemmän jotka edustavat uutta sukupolvea tässä koulutusajattelussa. Siksi en ole ainakaan opettajien tason suhteen huolestunut - pikemminkin päinvastoin.
Huoli liittyy pikemminkin ympäristömme muutoksiin. Erityisesti markkinakiimaisuus ja säästövimma eriarvoistavine tekijöineen huolestuttaa.
”Pakkoruotsi” on lähinnä poliittinen kysymys. Siitä meuhkaaminen jääkööt näiden maahanmuuttokriittisten mutkat suoriksi vetelevien hengenjättiläisten harrastukseksi. Ratkaisevaa on se jatkuuko USA:sta ja Britanniasta alkanut yleinen hyökkäys sivistysyhteiskuntaa kohtaan siten, että ajatus ”huippuyksilöihin keskittymisestä” tuhoaa suomalaisen perusopetuksen.
Pääosin kysymys perusopetuksen tasosta on osa taistelua typeryyttä ja junttiutta vastaan.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimitussihteeri.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Bilby kirjoitti:
Vain 25% opettajista kannattaa pakkoruotsin aikaistamista, 30% opettajista ja eri tutkimusten mukaan vähintään 70% kansasta haluaisi tehdä ruotsista valinnaisen, ja mitä tekee hallitus? Jyrää pakkoruotsin aikaistamisen ilman minkäänlaisia perusteluja. Hallituksen mielestä Suomessa ei ilmeisesti kaivata muuta kielitaitoa kuin englanti ja ruotsi - tämän ”uudistuksen” myötä nimittäin toisen pitkän, A2-kielen valinta romahtaa. Kuka enää jaksaa ottaa opinto-ohjelmaansa toista pitkää kieltä viidennellä, kun heti perään kuudennella iskee pakollinen ruotsi?
Lisäksi hallitus heittää romukoppaan kaksikielisten
lasten (muu kuin suomi-ruotsi) kielitaidon hyödyntämisen. Entistä useampi toista kotikieltä vapaaehtoisesti ja koulupäivän jälkeen opiskeleva tulee jättämään sen pois turhana painolastina, ja näin jää saavuttamatta kunnollinen kirjallinen osaaminen kielessä, jota jo syntymälahjana puhuisi sujuvasti. Mutta eihän Suomen kansantalous sitä kaipaa, pääasia että kaikki osaavat ruotsia Hangosta Enontekiölle.