Suomen kuvalehti

27.7.2012 klo 18:00

Kalkki-Petterin valtakunnassa - kuvakertomus kalkkikaivoksesta ja pysähtyneesta tehtaasta

Lohjanjärven rantaan rakennettu voimalaitos piti Virkkalan käynnissä. Vesihöyrystä tehtiin sähköä. Kuva Pekka Nieminen.

Kaivoksessa on pimeää ja hiljaista. Kalkki-Petterin valtakunta sammui kahdeksantoista vuotta sitten.

Lohjalle kätkeytyy palanen suomalaista teollisuushistoriaa: karun kaunis kalkkikaivos ja pysähtynyt tehdas.

Virkkalan seisahtunut kalkkitehdas on massiivinen kulttuurihistoriallinen monumentti. Muutaman hehtaarin kokoisella tehdasalueella kohoaa kymmeniä korkeita rakennuksia. Porteista kulkiessaan voi kuvitella tunkeutuvansa Andrei Tarkovskin mystisen tieteisfilmin Stalkerin maisemiin.

Lohjan kalkkiesiintymät löysi särkisalolainen merikapteeni Karl Forsström vuonna 1895. Menestyvän suuryrityksen Lohja Oy:stä teki Karlin poika Petter Forsström, jonka lohjalaiset tuntevat Kalkki-Petterinä.

Tänne Virkkalaan Kalkki-Petteri perusti valtakuntansa. Hän rakennutti kylään sairaalan, kouluja ja asuntoja työläisilleen.

Ruotsalainen taloushistorioitsija ja valokuvaaja Jan Jörnmark on dokumentoinut kirjoissaan löytöretkeilyä hylättyihin tiloihin ympäri maailmaa.
Syy autioitumiseen on kaikkialla sama: taloudelliset murrokset ja työpaikkojen katoaminen.

Lohja Oy:n kohtaloksi koitui rakentamisen lama 1990-luvulla.

Katso kuvakertomus Kalkki-Petterin valtakunnasta täällä.

Asiat

Virkkalan kalkkitehdas kalkkikaivos Lohja Petter Forsström

Jaa eteenpäin

Lue myös

Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään Ei tunnuksia? Rekisteröidy

Kirjoittaja

Veera Nuutinen

Veera Nuutinen

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden kesätoimittaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Luetuimmat