Kainuun Ely myönsi virheensä: Kaivosvesien vaikutus Nuasjärvellä väärin tulkittu ja tiedotettu

Nuasjärven kemiallinen kerrostuneisuus jatkuu niin kauan kuin purkuputki on käytössä, sanoo vesibiologi Heikki Simola.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kainuun ELY-keskus myöntää tiedottaneensa väärin valtion kaivosyhtiö Terrafamen (ent. Talvivaara) purkuputken vaikutuksia Nuasjärven vedenlaatuun.

Suomen Kuvalehti uutisoi 14. lokakuuta virheellisistä tulkinnoista ja tiedottamisesta.

Suomen Kuvalehden haastattelema Itä-Suomen yliopiston ympäristötieteen dosentti Heikki Simola väitti, että viranomaiset ovat tehneet vääriä johtopäätöksiä Terrafamen valvonnasta vastaavan Kainuun Ely-keskuksen ja valtion omistaman Geologian Tutkimuskeskus GTK:n Sotkamon Nuasjärvellä tekemistä vesistömittauksia.

Todisteena väitteelleen Simola esitti GTK:n mittaustuloksia, jotka osoittivat Nuasjärven Rehjanselän veden lämpötilan olleen mittaushetkellä jopa +8 astetta. Tämä oli viite siihen, että vesien kevätkierto ei ollutkaan vaillinainen Rehjanselällä. Vesibiologi Simolan havainnoit todisti oikeiksi myös Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen professori Lauri Arvola.

”Nuasjärven kemiallinen kerrostuneisuus tulee jatkumaan niin kauan kuin purkuputki on käytössä. Tilanteen ainoa syy on Terrafamen sulfaattijätevesi”, Simola sanoi SK:lle.

Kainuun Ely puolestaan väitti, että kevätkierto jäi sääolosuhteista johtuen yleisesti vaillinaiseksi eri puolilla Nuasjärveä sijaitsevissa syvänteissä.

Kainuun Ely-keskuksen erityissuunnittelija Soile Backnäs sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa vielä 14. lokakuuta näin:

”Kyllä minun mielestäni me olemme oikeassa tässä asiassa. Kyllähän totuus selviää, kun koko ajan tutkitaan lisää. Se selviää ensi keväänä, kun tutkitaan kevätkierron onnistumista.”

”Aikaisempien tutkimusten mukaan on ollut keväitä, jolloin täyskierto on jäänyt myös vaillinaiseksi. Eli sääolosuhteet voivat olla sellaiset, ettei vesimassa sekoitu pohjaa myöten.”

 

Nyt Kainuun Ely-keskus on korjannut tiedotettaan, jonka se lähetti 16. syyskuuta 2016.

”Tiedotteissa kuvatut tiedot perustuvat kolmeen lähteeseen eli Kainuun Ely-keskuksen GTK:lta tilaamaan tutkimukseen Nuasjärven vedenlaadusta, Terrafamen velvoitetarkkailun tuloksiin sekä Kainuun Ely-keskuksen mittauksiin”, Kainuun Ely-keskus kirjoittaa tiedotteessaan.

Kainuun Ely-keskus kertoo käyneensä uudelleen läpi Nuasjärveä koskevan tutkimusaineiston.

”Kainuun Ely-keskus kiittää Simolaa hänen tekemästään huomiosta ja toteaa, että kevätkierto ei ole ollut vaillinainen Rehjan selän syvänteessä. Tältä osin syyskuun tiedote on ollut virheellinen.”

Kainuun Ely-keskus jatkaa Nuasjärven tilan ja purkuputken läheisten syvänteiden vedenlaadun tarkkailua keväällä 2016 tehdyn suunnitelman mukaisesti.

GTK jatkaa tutkimuksia syyskierron etenemisestä Nuasjärvellä. Kainuun Ely-keskus aikoo tiedottaa tuloksista niiden valmistuttua.