Jorvin sairaalan psykiatrinen yksikkö kriisissä - lääkärit aikeissa irtisanoutua johtamisongelman vuoksi

Grigori Joffe
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Jorvin sairaala
Kuva Hannu Lindroos.

Espoolaisen Jorvin sairaalan psykiatrinen yksikkö on ajautunut vakavaan kriisiin. Useat lääkärit ovat aikeissa irtisanoutua äärimmilleen kärjistyneen johtamisongelman vuoksi. Sairaalaan on syntynyt pelon ja epäluottamuksen ilmapiiri.

Ongelmallinen tilanne johtuu sairaalan lääkäreiden ja muiden työntekijöiden mukaan HUS Psykiatrian tulosyksikön johtajasta Grigori Joffesta.

Tilanteen kerrotaan olevan niin lukkiutunut, että sitä on vaikea saada ratkeamaan sopimismenettelyllä. Suomen Kuvalehden haastattelemien useiden työntekijöiden mukaan asetelmaa on vaikea korjata, sillä Joffen poikkeuksellinen johtamistyyli on viemässä umpikujaan.

“Kun ylempi johtaja tekee potilaiden hoitoon liittyviä ratkaisuja, jotka eivät perustu lääketieteelliseen näyttöön, lääkärikunta ei pysty olemaan niiden takana”, eräs Jorvissa työskentelevä lääkäri kertoo.

Lääkärin mukaan Jorviin ollaan ajamassa sellaisia hoitomuotoja, joiden sopivuudesta esimerkiksi psyykkisesti vaikeasti sairaille potilaille ei ole riittävää näyttöä.

“Kyse on osittain rahasta. Kepeä ja kehno hoito on halvempaa kuin tehokas ja intensiivinen huolenpito. Kyse ei ole hoitoihin liittyvistä oppiristiriidoista, vaan siitä, voidaanko resursseja käyttää siihen, että potilaita hoidetaan kunnolla.”

HUS Psykiatrian tulosyksikkö jakautuu neljään klinikkaryhmään, joista Jorvi on yksi. Yksikön johtaja Joffe ihmettelee, miksi juuri Jorvissa koetaan tilanne vaikeaksi.

“Minun käsitykseni mukaan me toimimme suunnitellun strategian mukaisesti. Haluaisin kuulla edes yhden asian, joka on Jorvissa jyrätty väkisin läpi.”

Jorvissa arvostellaan muun muassa Joffen käyttämiä hoitokeinoja. Ongelmia liittyy esimerkiksi masennuksen hoitoon.

Tyypillisesti lieväasteinen masennus pyritään tunnistamaan perusterveyden- ja työterveyshuollossa, ja sen jälkeen aloitetaan asianmukainen hoito. Tärkeää on seurata, että potilaat eivät lopeta lääkkeiden ottoa tai terapioita kesken.

“Nyt Joffe yrittää tuoda erikoissairaanhoitoon ja vaikeasti sairaiden potilaiden hoitoon nettiterapioita, joista on hyvin vähän näyttöä”, eräs lääkäri sanoo.

“Miten varmistetaan, että nämä ihmiset noudattavat saamiaan ohjeita? Kokemuksia on ainoastaan lievästä masennuksesta kärsivistä potilaista.”

Joffen mukaan Jorvissa pidetään jatkossakin huolta vakavasti sairaista ihmisistä.

“Olemme antamassa huokean ja tehokkaan keinon ihmisille, jotka eivät nyt ole lainkaan hoidossa. En ymmärrä, miksi tähän suhtaudutaan kielteisesti.”

Jäädä vai lähteä?

Joffen ympärillä on kuohunut aiemminkin. Hän aloitti työnsä Husissa helmikuussa 2008, ja jo saman vuoden marraskuussa psykiatrian tulosyksikön työntekijät vaativat hänen erottamistaan. Husin johdolle osoitetussa kirjeessä todettiin, että Joffe on saattanut koko yksikön sekasortoon.

Ongelmia ratkomaan pantiin erillinen selvitysmies, mutta toimenpide ei ole johtanut vajaan kolmen vuoden aikana työntekijöiden toivomaan lopputulokseen.

Jorvissa pelätään nyt, että jos sairaalasta irtisanoutuu ydinosaajien ryhmä, järjestelmä on vaarassa romahtaa. Espoossa ei ole omaa kaupungin järjestämää psykiatrista erikoissairaanhoitoa, kuten Helsingissä. Jos Jorvin tilanne heikkenee oleellisesti, sillä olisi 250 000 asukkaan kaupungissa merkittäviä seurauksia, kun psykiatriset palvelut huonontuisivat.

Useiden lääkäreiden odotetaan lähtevän jo syksyllä. Eräs psykiatri painottaa, että kukaan ei halua irtisanoutua kevyin perustein.

“Kyseessä on hyvin vaikea eettinen kysymys. Alistuuko lääkäri tekemään työtään tavalla, jota ei koe oikeaksi, vai lähteekö hän pois?”

Tulehtunut tilanne koskee Jorvin psykiatrian klinikkaryhmää, joka vastaa aikuispsykiatriasta Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten alueella. Ryhmään kuuluu kymmeniä erikoislääkäreitä, yhteensä työntekijöitä on noin kolmesataa.

Jo nyt kokeneita psykiatreja on siirtynyt tilanteen vuoksi pois Jorvista.

Puutteellinen kielitaito

Eräs Husin lääkäri arvostelee Jorvissa esitettyjä arvioita ja toteaa, että Jorvin psykiatrian toiminta on jopa yliresurssoitu, jos tarkastellaan, kuinka paljon siellä käytetään sairaalahoitoa suhteessa avohoitoon.

Lääkärin mukaan Grigori Joffe haluaa huolehtia siitä, että yhteisellä Hus-alueella resurssit jakautuvat tasaisesti.

“Jorvissa esitettyjen mielipiteiden takana saattaa olla jopa kunnallispoliittisia moottoreita. Espoon erikoissairaanhoito pelkää, että heiltä ollaan viemässä resursseja, ja sen vuoksi siellä kapinoidaan.”

Venäjällä syntynyt Joffe on työskennellyt muun muassa keuhkokirurgina ja erikoistunut myöhemmin psykiatriaan.

Johtaessaan Suomen suurinta psykiatrista sairaalaa Kellokoskella Joffe palkkasi sinne useita venäläisiä ja Venäjällä opiskelleita psykiatreja. Lääkärien ammattitaitoa ei ole kiistetty, mutta heidän puutteellinen kielitaitonsa on aiheuttanut pulmia.

“Venäläisillä lääkäreillä saattavat mennä suomenkieliset psykiatriset termit sekaisin, ja se on vaikuttanut hoitoratkaisuihin”, eräs Kellokosken tilanteeseen perehtynyt lääkäri sanoo.

“Täydellinen suomen kielen taito on ensiarvoisen tärkeää. Lääkärien ja hoitajien on pystyttävä tunnistamaan kielen vivahteet, psyykkisesti sairaiden potilaiden kielen sanojen häiriöt ja muuttuvat ilmaisut.”

Joffen mukaan Suomessa on pula psykiatreista. Vaikka työhön hakeutuva lääkäri puhuisi suomea murtaen, hänet palkataan.

“Tässä on nyt kyse vain kielteisestä argumentista, joka silloin tällöin halutaan jostain syystä vetää takataskusta. Täydellisesti suomea puhuva lääkäri on ensisijalla. Ulkomaisille lääkäreille annetaan vaativampia tehtäviä vähitellen kielitaidon kehittyessä.”

Jorvissa vaaditaan, että tilanteen käsittelyä varten järjestetään syyskuun alussa kokous. Paikalle halutaan Joffen lisäksi hänen välittömät esimiehensä, johtajaylilääkäreitä, työntekijöiden edustajia sekä Husin toimitusjohtaja Aki Lindén.

“Tämän jälkeen jää Husin johdon vastuulle, miten he haluavat ratkaista asian”, eräs Jorvin lääkäreistä sanoo.

“Jos luottamus esimieheen kärsii näin voimakkaasti, tällaisessa isossa organisaatiossa on pohdittava, pitääkö vaihtaa esimies vai alaiset.”

Joffe sanoo pitävänsä valitettavana, että tilanne on jännittynyt. Hän toivoo, että asia saataisiin selvitettyä rauhanomaisin keinoin. Myös hän pitää keskusteluja ja Husin johdon näkemyksiä tärkeinä.