Suomen kuvalehti

11.2.2012 klo 15:01

Ilkka Kanerva puolustusmenojen leikkaamisesta: ”Ei täysin riskitöntä”

ilkka kanervaVaruskuntaverkkoon on tulossa raju karsinta. Uhkaisiko 6-7 varuskunnan lakkauttaminen tai yhdistäminen Suomen puolustuskykyä, puolustusvoimauudistusta käsittelevän parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok)?

”Ei uhkaisi sodan ajan tilanteessa. Puolustusvoimien suorituskyky riippuu osin siitä, minkälaiset valmiudet varusmiehet saavat palvelusaikanaan. Ratkaisevaa ei ole se, millä paikkakunnalla koulutusta annetaan. Ratkaisevaa on toimintakyky eli korkeatasoinen koulutus ja kunnollinen varustelu.”

Varuskuntien sulkeminen herättää kuitenkin aluepoliittisia jännitteitä, jotka heijastunevat hallitusyhteistyöhön.

”Ikäluokat pienenevät, eikä jokaiseen varuskuntaan riitä varusmiehiä. Hallituksen on kyllä syytä varautua tukemaan äkillisen rakennemuutoksen mallilla joitakin varuskuntansa menettäviä paikkakuntia.”

Puolustusmenoihin tehdään tämän vaalikauden aikana 10 prosentin, vuositasolla noin 200 miljoonan euron leikkaukset. Onko maan turvallisuus oikea säästökohde?

”Onhan tämä vastenmielistä. Kyllä tässä pientä riskiä otetaan, koska reserviläisten koulutus uhkaa väliaikaisesti kärsiä kertausharjoitusvuorokausien tilapäisesti laskiessa. Puolustusvoimauudistusta tehdään kuitenkin siksi, jotta niukkenevat varat ja toiminta ovat sopusoinnussa. Tätä uudistusta on valmisteltu jo vähintään puoli vuosikymmentä. Säästötarve nopeuttaa uudistuksen toteuttamista. Toki myös muiden hallinnonsektoreiden tulee kantaa osansa säästötalkoista.”

Kykeneekö Suomi jatkossakin ylläpitämään aluepuolustusta eli puolustamaan koko aluettaan vai siirtyykö painopiste strategisiin kohteisiin tehtävien iskujen torjuntaan?

”Ei ole kyse joko-tai-asetelmasta. On aivan selvä, että pidämme kiinni toimivasta ja tehokkaasta aluepuolustusjärjestelmästä. Seuraamme tietysti myös turvallisuusympäristömme muutoksia. Emme voi jättää ovea auki sille, että isku johonkin strategisesti merkittävään kohteeseen olisi toteutettavissa.”

Koko maan puolustaminen on siis mahdollista myös niukentuvilla resursseilla?

”Koko maata on puolustettava, ehdottomasti. Nyt ei riisuta puolustusvoimia, vaan keskitytään ydintoimintojen ja suorituskyvyn ylläpitämiseen, jopa parantamiseen. Juuri siksi kevennämme hallintoa, esimerkiksi varuskunta- tai sotilasläänirakennetta. Vastaavasti lisätään kouluttajien määrää perusyksiköissä.”

Miten käy yleisen asevelvollisuuden?

”Yleinen asevelvollisuus on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen periaate. Siitä ei ole tarkoitus luopua. Se on kustannustehokas järjestelmä.”

Suomi pienentää reserviään 350 000 sotilaasta 250 000 sotilaaseen. Eikö ole hälyttävää, että jopa Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors on ilmaissut huolensa Suomen puolustuskyvystä?

”Tervetuloa tutustumaan Suomen puolustusvalmiuteen ja Suomen historiaan. Suorituskykyähän tässä yritetään nostaa.”

Johtaako säästökuuri joko Suomen Nato-jäsenyyteen tai eurooppalaisen ja pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistämiseen?

”Suomi jatkaa Naton rauhankumppanuusohjelmassa, mutta hallitusohjelma asettaa lukon jäsenyysneuvottelujen valmistelulle. Kaluston Nato-yhteensopivuus on meille kyllä strateginen kysymys. Se on vaikkapa ilmavoimiemme ydinkysymyksiä. Pohjoismaista yhteistyötä olen valmis lisäämään vahvasti. Eurooppalaisittain on ongelmallista, ettei tunnuta tiedettävän, pyritäänkö yhteiseen puolustukseen, huippuunsa viritettyyn sotilaalliseen kriisinhallintaan vai siviilikriisinhallintaan. EU:n taisteluosastojen konseptikaan ei ole valmis.”

Kuva Pekka Nieminen

Asiat

varuskunnat , varsusmieskoulutus , puolustusvoimat , puolustusmenot , Ilkka KLanerva

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (47)

11.2.2012 klo 15:17 Kokoomus ja Sdp = Maanpetos

Kokoomus ja Sdp = Maanpetos kirjoitti:

Tässä on vain ja ainoastaan kysymys isänmaan puolustuksen heikentämisestä sekä maaseudun alasajosta, jota ajaa maanpetospuolueet Kokoomus ja Sdp sekä kielirasisti Wallin omien intressien ajamisesta.
Puolustusvoimauudistusta käsittelevän parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) on myös opiskellut Itä-Saksassa, joten ei esitys tule yllätyksenä mieheltä, jos miehen nimi on liitetty stasilistaan…

11.2.2012 klo 15:20 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Puheet ikäluokkien pienenemisestä tuntuvat oudolta. Tilastokeskuksen mukaan syntyvys on ollut edelleen nousussa.
Eilen eduskunnassa perussuomalaiset toivat tilastoja esiin. Wallin täsmensi, tulevat ikäluokat ovat niin lihavia, etteivät kelpaa palvelukseen!!!!

Olin luullut, että puolustusvoimissa on viimeinen paikka, jossa nuoret miehet voivat kohottaa kuntoaan.

Nuorten syrjäytymiskehityksenkään kannalta varusmiespalveluksesta kevein perustein karsiminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Kyllä tässä on vihervasemmistolaisen Kataisen ennen eduskuntavaaleja vaalitentissä Suomen kansalle antamansa

lupauksen täyttämisestä. Hän lupasi, että ”asevarustelusta” leikataan. Siinä hän peesasi Urpilaista vastatessaan juontajan mysymyksee.

En olisi lainkaan huolissani ellen päivittäisin seuraisi Venäjän roimaa asevarustelua Ria Novostin sivuilta.

Meillä asiaa vähätellään ja hoetaan uskottavasta puolustuksesta. Sitä se ei ole.

Uskon enemmän Venäjän asevoimien komentajan Makarovin lausuntoihin kuin jonkun Visurin, jolta poliitikkomme ovat tottuneet saamaan mieleisensä lausunnon.

11.2.2012 klo 15:37 Totteri

Totteri kirjoitti:

Eiköhän tässä ole kyseessä vain uuden aselain toisen vaiheen valmistelu: Kun maanpuolustus on laitettu kyykkyyn, niin reserviläisharrastajilta voi hyvällä omallatunnolla peruuttaa aseluvat. Hallituspuolueitten äänestyskäyttäytyminen aselaista äänestettäessä on hyvässä muistissa. Kokoomus ajaa Suomea tällä hetkellä NATOon tehokkaammin kuin mikään tai kukaan aiemmin. Ei tarvita kuin yksi tukevampi kriisi lähialueella, niin muuta ei tällä menolla ole. Vihervasemmisto menee sodanvastaisuudessaan tähän vipuun sokeasti. Siinä sakissa herätään ehkä vasta sitten kun naapurin tankki on pihassa.

11.2.2012 klo 16:00 Vihervasemmistolainen

Vihervasemmistolainen kirjoitti:

Vaikka kokoomus kovasti hinkuukin Nato-jäsenyyttä, ei siitä ole mitään apua. Yhdysvallat on käytännössä vetäytynyt vanhalta mantereelta ja Naton eurooppalaiset jäsenet riisuvat itseään aseista Suomeakin innokkaammin. Ainoat vastavirtaan uivat Euroopassa ovat Venäjä ja Kreikka.

Kenraalit ja ilmeisesti myös kokoomus haluaisivat Suomeen hi-tec -armeijan, mutta sellaiseen meillä ei ole varaa. Vaikka perinteinen sissisodankäynti on vuosikymmenestä toiseen tehonnut erittäin hyvin jopa suurvalta-armeijoita vastaan useilla mantereilla, haluavat kenraalit päästä eroon siihen tarvittavasta kalustosta.

Hiljattain oli uutinen siitä, että käyttämättömiä rynnäkkökivääreitä menee sulattamolle monta rekkakuormallista. Tilalle ei tiettävästi ole tullossa mitään. Yhtälö on kestämätön. Se, mitä meillä on ollut, hävitetään saamatta tilalle korvaavaa resurssia.

Hiljattain oli myös toinen uutinen, jossa todettiin Leningradin sotilasalueella olevan yksiköitä, jotka pystyvät hyökkäykseen suoraan rauhanajan ryhmityksestään ja että Suomessa ei todennäköisesti olisi ketään vastassa. Siitäkin huolimatta, että meitä vihervasemmistolaisia ei ole juuri puolustusministereinä näkynyt, on Suomi ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, että mikäli itänaapuri päättää jonakin yönä tulla rajan yli, voidaan aamulla todeta maan virallisen kielen vaihtuneen ilman ensimmäistäkään suomalaisten ampumaa laukausta.

11.2.2012 klo 16:30 Suunnilleen puolueeton

Suunnilleen puolueeton kirjoitti:

1) Reservin määrä pienenee + materiaalihankinnoistakin säästetään = armeijan suorituskyky laskee.

2) Varusmiessaapumiserät pienenevät, ei syntyvyyden takia vaan sen takia ettei ole enää rahaa kouluttaa kaikkia

3) Suomen puolustusvoimauudistus ei aja Suomea NATO:on, se ajaa Ruotsin NATO:on!

Keskustelu jatkukoon!

11.2.2012 klo 17:32 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Hiljattain ilmestyi strategian laitoksen tutkimus Venäjän asevoimien kehityksestä Suomen kannalta tarkasteltuna:

http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/1da21d804868e06a9246b a5c6ba8100e/StratL2_47w.pdf?MOD=AJPERES

Siinä kokeneet tutkijat kertovat pääosin venäläisiin lähhteisiin nojaten mitä lähialueillamme tapahtuu.

Venäjällä on menossa hurja asevarustelu. 2008 alkanut asevoimien uudelleenjärjestely on saatettu loppuun. Leningradin ja Moskovan sotilaspiirit sekä Pohjoinen ja Itämeren laivastot ja 1.Ilmapuolustuspiiri yhdistettiin Läntiseksi sotilaspiiriksi, jonka esikunta on Pieterissa.
Sille

voimia on helppo keskittää etäänpääkin. Krasnaja Zvezdan (29.12.2010) mukaan Läntisen sotilaspiirin taistelukyky on kasvanut 90 prosenttia entiseen leningradin sotilaspiiriin verrattuna.


Lähellä Lugassa sijaitseva tykistöohjusprikaati on saanut käyttöönsä uusimmat Iskander-M-ohjukset. Prikaatin täydessä taisteluvalmiudessa. Miksiköhän tämä poliittiseen uhkaamiseen yleensä käytetty uusi asejärjestelmä on sijoitettu tänne rauhan rajana luulemaamme vyöhykkeelle?

En väitä, että meitä olisi kohta päätä sota uhkaamassa, mutta en voi olla ihmettelemättä poliittisen ja sotilasjohtomme sinisilmäistä vähättelyä koskien itäisen naapurimme tilannetta.

Aivan väärä signaali ulospäin on ollut hävittää tehokas miina-ase ja nyt puolustyskykymme olennainen romuttaminen.

Kokoomukseen ei voi enää luottaa. Tapa, jolla Katainen virnuili ilkikurisesti eilisessä eduskunnan istunnossa, kun perussuomalaiset kummastelivat puolustusvoimien uudistukseksi naamioitua alasajoa, kertoo enemmän kuin tuhat toistettua sanaa vastuun kannosta.

Eikö kokoomusta yhtään hävetä edes se miten A Lapintie ja Sadankomitea sitä kiittää?

11.2.2012 klo 17:53 Pro Suomi

Pro Suomi kirjoitti:

Littoisten keinosiementäjän poika ei ole puolustuksen asiantuntija. Saksalaisen kenraalin mukaan Suomen aluepuolustuksen kehittäninen on jäänyt puolitiehen. Kuitenkin sen mahollistama sissisota on paras pelote, mitä pienellä maalla voi olla.
Venäjän on pakko modernisoida asevoimansa suojellakseen energiavarojaan joita USA:n oikeisto himoitsee.
Jos Sauli Väinämö jatkaa Haloskan linjalla, meillä ei ole hätää. Ystävyys ja taloudelliset siteet ovat pahaat rauhan takeet. Niinistö oli innokas Venäjän projektien rahoittaja EIB:ssa.

11.2.2012 klo 17:56 Res

Res kirjoitti:

Onko näin huono muisti ihmisillä. Miten tämä nyt tuleva puolustusvoimien rakenteen järkeistäminen on niin katastrofaalinen. Sama itku on käyty aikaisempienkin varuskuntien lopettamisten yhteydessä. Muutama esimerkki lopetetuista varuskunnista: Kokkolasta, Oulusta kaksi joukko-osastoa, Ylämylly, Hanko, Vaasa, Turku, Hämeenlinnan Poltinaho, Linnankasarmi Hämeenlinnasta, Kouvolan IT, Savon Prikaati Mikkelistä, Vatialan IT, Hyrylä ja Kuuskajaskari tulee näin äkkiä mieleen. Miten nyt rahat olisivat riittäneet jos mitään ei olisi aikanaan saanut lopettaa. Siviilien on turha mestaroida täällä maanpuolustusasioista

kun ei ymmärretä kokonaisuutta. Ei armeijan vähiä rahoja kannata tarpeettomiin kiinteistöihin ja palkkoihin käyttää. Ei maata puolusteta varuskunnista. Kommentoijien ajatusmaailmalla meillä on suuri ryysyläisarmeija jossa on paljon kasarmeja ja työntekijöitä mutta ei varaa ostaa kalustoa. Ei armeijan tehtävänä ole työllistää ihmisiä maakunnissa vaan vastata suomen puolustuksen järkevästä hoitamisesta sillä rahoituksella mikä sille annetaan.

11.2.2012 klo 19:04 Vihervasemmistolainen

Vihervasemmistolainen kirjoitti:

> Siviilien on turha mestaroida täällä maanpuolustusasioista kun ei ymmärretä kokonaisuutta.
> Ei armeijan vähiä rahoja kannata tarpeettomiin kiinteistöihin ja palkkoihin käyttää.

Viittauksia varuskuntien määrän vaikutukseen on vain toimittajan kahdessa ensimmäisessä kysymyksessä. Kaikki muut tarkastelevat tilannetta siinä vaiheessa, kun ”pilliin on vihelletty” ja maata pitäisi puolustaa niillä resursseilla mitä on annettu. Vaikka kenraalit mieluusti esittelisivät viimeisimmällä teknologialla varustettua Hi-Tech -armeijaa, sellaisen varustamiseen Suomella ei ole varaa. Sissisodankäyntiin kykenevään

”ryysyläisarmeijaan” on mahdollista saada vahvuutta paljon enemmän kuin nykyinen tavoite 350'000. Yhden miehen varustaminen taistelukelpoiseksi hoituu muutamalla tuhannella. Hi-Tech -armeijassa yhden miehen varustamiseen saa uppoamaan vaikka miljoonan. Muutama tuhat kyborkkia näyttää itsenäisyyspäivän paraatissa komealta, mutta sodan sattuessa sillä resurssilla ei pystytä puolustamaan kuin paria kaupunginosaa. Ryysyläisarmeijan menestyksestä Hi-Tech -armeijaa vastaan löytyy melko tuoreita todisteita esim. Afganistanista. Liittoutuneet ovat kyllä saaneet miehitettyä ne paikat, jotka ovat halunneet, mutta siltikään he eivät ole turvassa oikein missään.

11.2.2012 klo 19:48 Suunnilleen puolueeton

Suunnilleen puolueeton kirjoitti:

1) Puolustusvoimat pyrkivät kohti hajautettua taistelutapaa. Pienempiä ja yhä itsenäisempiä taistelevia joukkoja. Sissisodankäyntioppeja toteutettuna modernin tekniikan avulla. Älykäs idea ottaa huomioon viimeisimpien konfliktien opetukset. Toteutus vaatii hyviä viesti- ja johtamislaitteita sekä tarpeeksi suuria harjoituksia missä ”mänööverejä” voisi testata. Toteutukseen ei todennäköisesti/luultavasti ole rahaa tarpeeksi.

2) ”Ryysyläisarmeija” kyllä tekisi kiusaa miehittävälle armeijalle ja pitkään. Jos Suomea miehittäisi jokin muu armeija niin silloin puolustusvoimat olisivat jo epäonnistuneet

tehtävässään. Puhtaan sissiarmeijan ”tyyliset” puolustusvoimat eivät olisi siviileille kovin mieluisa vaihtoehto kriisissä.

3) Maanpuolustus ei ole poliittisesti ”mediaseksikästä”. Leikkauksissa se jää jyrän alle. Ruotsin (mahdollinen) NATO-jäsenyys, Iranin konfliktin eskaloituminen ja Venäjän rajakriisi vaikkapa uusintana Georgian kanssa voivat muuttaa tilannetta. Tällä hetkellä status quo on se että uskottava puolustus on katoava luonnonvara.

11.2.2012 klo 20:33 jounihalonen

jounihalonen kirjoitti:

Ressille: Jossakin se olemattomuuden raja tulee vastaan, alkaa olla aika lähellä. Kyllähän armeija ilman varuskuntiakin pystytään kouluttamaan, mutta korkeat kapiaiset eivät tykkää koko ajan olla ulkona. Mutta reservin laiminlyönti kansainvälisen ”kriisinhallinnan” takia on aika ajattelematonta. Tämä pitäisi reserviläisenkin tajuta. 50 000- 60 000 pitäisi kertauttaa joka vuosi, eikä rahoittaa parin komppanian toilailuja maailmalla.

11.2.2012 klo 20:38 jounihalonen

jounihalonen kirjoitti:

Mistähän Wallin tietää minkäläisia ulkomuodoltaan tulevat ikäluokat ovat? 30 vuotta sitten meitä oli kaiken kokoisia ja näköisiä, hvin meni sissiporukassakin. Wallinilla taitaa olla samanlaiset kriteerit reserviarmeijan sotilaille kuin oli aikanaan SS-joukoissa; pitkiä, vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä. Walliinina oliisin enempi huolissani (entisen) tasavallan hallituksen toimintakunnosta.

11.2.2012 klo 20:44 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Res ynnä muut nimimerkit, jotka olette viehättyneet ryysyläisarmeijaan ja sissisotaan.

Eikö juuri sellainen armeija kaipaisi miinoja, jotka ollaan hävittämässä.

Turha verrata jotakin Afganistania ja Suomen tilannetta. Kun sissiarmeijaa käytetään maa olisi jo pääosin miehitetty. Ja maa menetetty.

Maavoimat voitaisiin kouluttaa vaikka teltoista minun puolestani. Eivät ne seiniä tarvitse.

Ilmavoimat tarvitsevat teknistä ym tilaa, jota nyt jätetään tyhjilleen Kuorevedellä ja Kauhavalla ja rakennetaan uudelleen Tikkakoskelle.

Eikä ilmavoimissa pieni ikäluokkien vaihtelu ole koskaan tuntunut. Aina on kyetty rekrytoimaan.

11.2.2012 klo 21:04 Vihervasemmistolainen

Vihervasemmistolainen kirjoitti:

Selvitysmies: Kyllä, juurikin miinat olisivat Suomen puolustamiseksi kaikkein kustannustehokkain vaihtoehto. Valitettavasti korkealla taholla on päätetty romuttaa puolustuskykyämme sitäkin kautta.

Sissiarmeijan (kuten kaikkien muidenkin armeijan muotojen) tehokkain vaikutus on hyökkäyksen ennaltaehkäisy. Sota on kaupankäyntiä siinä missä kaikki muutkin politiikan muodot. Jonkin alueen haltuunottamisesta saa jonkinlaisen hyödyn. Toisaalta haltuunotto maksaa jotakin miehistö-, kalusto- ja diplomatiatappioina. Sodan ennaltaehkäisemisen kannalta on melkolailla saman tekevää, miten haltuunoton hinta

nostetaan niin ylös, että sotaan ei kannata lähteä. Sen sijaan se ei ole yhdentekevää, miten kalliilla hinnalla puolustuskyky luodaan.

Jos herra Iivana päättää ottaa esim. Suomen haltuunsa _hinnasta_välittämättä_, on täysin yhdentekevää, millainen armeija meillä on. Vaikka jokaisella perhekunnalla olisi oma viimeisintä huutoa oleva panssarivaunu tms. ja taito käyttää perhekohtaista aseistusta osana huippuunsa asti hiottua puolustusjärjestelmää, niin tulisimme silti sodassa hyväksi kakkoseksi. En tosin keksi mitään syytä sille, että moiselle ristiretkelle lähdettäisiin.

12.2.2012 klo 11:25 Totteri

Totteri kirjoitti:

Maan valtaamisen ja vallatun maan pitämisen kustannusarviosta on todellakin kysymys. Sodat ovat edelleen hyvin taloudesta riippuvaisia toimia. Suomessa esimerkiksi hyvin koulutettu ja lukumääräisesti suuri reservi ja suuri siviilien hallussa olevien tehokkaiden tuliaseiden määrä on ilman muuta varteenotettava osatekijä miehityksen kustannuksia arvioitaessa. Mitä enemmän potentiaalisia selkäänampujia, sitä hankalampaa miehittäjälle. Myös tätä ilman muuta maanpuolustukselle merkittävää tekijää on yritetty nykyisten hallituspuolueitten toimin turmella, vaikka metsästäjät, reserviläiset ja muut ammunnanharrastajat rahoittavat toimintansa itse.

12.2.2012 klo 11:34 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Kokoomuksen rovaniemeläinen kansanedustaja esitti, että Katainen antaisi vapaat kädet viime vuoden loppupuolella miinaäänestyksessä.

Kataisen ja kokoomuksen tahto oli tiukasti Halosen punaisen esiliinan taskussa. Sadankomitea ja Putin kiittävät.

Sinänsä miina-aseeella on käyttöä pääasiassa vasta siinä vaiheessa, kun hyökkääjä on tunkeutunut maahan. Kyse on enemmän jälki- kuin ennaltaehkäisystä.

Sinänsä on turha käydä mitään keskustelua, jossa todetaan, että mikään meitä ei nyt eikä koskaan tulevaisuudessakaan uhkaa. Sen keskustelun päässä on yksipuolinen aseriisunta, jota kohti olemme

askeleita ottamassa.

Risikko ja eteläpohjalaiset kansanedustajat ovat olleet autuaan tietämöttömiä esimerkiksi Lentosotakoulun lakkauttamisesta. Kuvastaa hyvin toimintaa nykykokoomuksessa.

Risikolla ja kumppaneilla olisi hyvin pätevä syy vaihtaa puoluetta.

12.2.2012 klo 12:10 Kysyn vaan

Kysyn vaan kirjoitti:

Miksi annetaan mielikuvaa siitä, että Suomen riittävän sotilaallisen puolustuskyvyn taso voitaisiin jotenkin absoluuttisesti määrittää? Senhän rajaaminen on kuin veteen piirretty viiva. Takaisiko edes budjetin kymmenkertaistaminen sitä?

12.2.2012 klo 12:25 Totteri

Totteri kirjoitti:

Useamman kuin yhden ehkäisymenetelmän käyttö samanaikaisesti tulee kertakustannuksena suuremmaksi, mutta kulut ei toivottuun raskauteen suhteutettuna ovat marginaaliset. Maanpuolustus toimii aivan samalla logiikalla. Euromääräiset luvut vain ovat suurempia. Maanpuolustuksessa ja kriisinhallinnassa epäonnistuneitten kansakuntien varoittavia esimerkkejä näytetään uutisissa joka päivä.

12.2.2012 klo 13:02 Totteri

Totteri kirjoitti:

Käytännön esimerkkinä voisi Suomen tapauksessa olla pääkaupunkiseudun miehityksessä ainoan potentiaalisen miehittäjän viehättävä tapa tärvellä ensimmäiseksi lämmön, sähkön ja puhtaan veden saanti. Kaikki mahdolliset ikkunat ammutaan rikki jne. Silloin tulee pakkanen myös rauhanaktivistin lasten makuutilaan ja itujenkasvatus ei enää onnistu. Todellisuudessa maanpuolustusvartaiset punavihertäjät kärsivät tilastollisesti eniten: Maanpuolustusmyönteisempi maaseudun väestö työntää omaa puuta omaan takkaan ja juo puhdasta vettä omasta kaivosta.

12.2.2012 klo 13:51 Penttijuhani

Penttijuhani kirjoitti:

Kanerva siis sanoo, että koko maata puolustetaan ”ehdottomasti” ja että nyt esitetyt supistukset kohottavat puolustuksen tehoa. Mitään mieltä hän ei ole miinakiellosta eikä muiden olemassa olevien aseiden hävittämisestä. Onkohan mies kuullut niistä? Suomen hallintotyylissä tästä ei koskaan voi oikein olla varma. Tiedon ja ymmärryksen puute ovat siinä ns. ”vastuun oton” edellytyksiä.

Vaikka mielenkiiintoistahan se on, että nyt siis myös Lappia aiotaan puolustaa, mitä ei aiemmin ole tehty kuin noin muodollisesti, hiukan harhaan johtavilla papereilla. Vai olisiko todella niin, että tämä kokoomuksen evp. ”remonttimies,” joka nyt remontoi maanpuolustusta, ei sittenkään ihan tiedä, mistä hän puhuu? Mutta vastuunhan hän kuitenkin ottaa - selvästi. Mutta mistä?

12.2.2012 klo 13:58 res

res kirjoitti:

Vastaus: Vihervasemmistolainen kirjoitti:
Ryysyläisarmeijasta on Suomella kokemusta ihan omasta takaa. Talvisotaan lähdettiin heikosti varustautuneena ja siitä maksettiin kova hinta. Historiasta kannattaisi ottaa oppia ilman ennakkoasenteita.

12.2.2012 klo 16:52 karra

karra kirjoitti:

Ilmeisesti Natoon liittymiseksi on valittu nopea oikotie jonka päässä nyt olemme. Lähivuosina pari uutista naapurista jota ip- lehdistö paisuttelee ja se median osa joka Natoon haluaa kirjoittelee samaan tahtiin. Pian kansa alkaa suorastaan vaatimaan Natoa gallupeissa joissa sitä vähän johdatellaan kysymyksillä.
Sitten hankitaan muutamalla miljardilla Nato-aseita, kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi vihreät joille ainoa oppi armeijasta on Kuustosen tumputus peiton alla. Heille riittää kun vie YK:n ilmoitutaululle lapun ettei Suomi halua sotia.

12.2.2012 klo 19:13 Vihervasemmistolainen

Vihervasemmistolainen kirjoitti:

Res: Meillä on ihan selvästi eri käsitys siitä, mitä ryysyläisarmeija tarkoittaa. Suomella on vielä jonkin aikaa sellainen kansanarmeija, jolle on antaa sekä tulivoimainen henkilökohtainen ase, että toimivat sulutteet vihollisen etenemisen estämiseen. Tätä armeijaa ei kuitenkaan voi missään määrin nimittää Hi-Tech -armeijaksi. Valtiomme johto ja kenraalikunta kuitenkin nakertaa kukin omalla tahollaan tämän armeijan toimintaedellytyksiä. Miinat hävitetään, rynnäkkökiväärit (suurin osa) hävitetään, siviilien tuliaseet hävitetään jne.

Sillä, mitä meillä vielä on, pystytään maan valtaamisen hinta

nostamaan sen verran korkealle, että siinä ei ole järkeä. Muutamalla rypäleammuksella ja vakoilulennokilla ei vastaavaan pystytä. Jos maamme muutama tuhat ammattisotilasta saakin itselleen uusia leluja työajan ratoksi, niin älköön silti hävitettäkö niitä syömähampaita, joilla vihollisen elämä oikeasti pystytään tekemään sietämättömäksi.

Ja mitä tulee talvisotaan, niin suomalaiset pärjäsivät erittäin hyvin. Toki miestappiot olivat pienen maan väestöön suhteutettuna suuret, mutta eipä vastustajakaan helpolla selvinnyt. Suomalaisten tappiot tiedetään tarkalleen (26662). Neuvostoliiton osalta tiedot ovat epävarmempia, mutta haarukka liikkuu vajaasta 50 tuhannesta yli 100 tuhanteen.

12.2.2012 klo 21:43 Totteri

Totteri kirjoitti:

Asetavaran ja varsinkin rynnäkkökiväärien hävittäminen on jokseenkin arveluttavaa. Onko olemassa joku sisäpoliittinen uhka, jonka varalta liiat raudat tulee sekä armeijalta että siviileiltä saada pois? Varastoissa on mm hävitettäväksi tuomittuja entisen Itä-Saksan ”sahoja” jotka pärjäsivät kotimaiseen ja kiinanvehkeisiin verrattuna hyvin. Rautaa pitää olla sissiarmeijan varustamiseksi moninkertaisesti, koska varikkojen liikennettä todennäköisesti seurataan sotilaallisen kriisin esivaiheessa ja osa materiaalista todennäköisesti onnistutaan tuhoamaan. Samoin myös huollon toimivuus kriisin pitkittyessä helpottuu. Tästä hävitysasiastakin on tehty puhtaasti ilmoitusluontoinen. Tilaa tehdään varsin ilmeisesti NATOn kalustolle, tai sitten on vihollisen kätyrit asialla.

13.2.2012 klo 9:49 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Miinojen hävittäminen ja puolustuskyvyn alasajo ovat ilmiselvästi kytköksissä yleiseen Venäjän mielistelyyn.

Suomi on antanut Venäjälle kehitysapua vv. 1990-2012 yhteensä 326 miljoonaa €. Häveliäästi on puhuttu lähialueyhteistyöstä. Se on sisältänyt mitä ihmeellisempiä hankkeita:

Esimerrkki erään vuoden kohteista:

1. Etelä_Kuolan paikallishallinnon kehitämisprojekti 603 184 €
2. Perheyrittäjyyden kehittäminen Murmanskin al. 189 000 €
3. Lapin ja Murmanskin alueen työhallintojen yhteistyö 281 200 €
4. Vertaisneuvonta nuorten ennaltaehkäisevässä huumetyössä 128 810 €
5. Keuhkoahtaumataudin

ehkäisy, diagnoosi ja hoito Murmanskin al. 281 333 €
6. Pelastustoimen kehittäminen Murmanskin a. 296 151 €
7. Poliisin tiedonhallinnan, tiedonvaihdon sekä yhteistyön kehittäminen Barentsin alueella 202765 €
8. Korruption vastainen hanke Murmanskin alueella 123 460 €
9. Kulttuurimatkailukäytävä ”Karelia” 200 000€
10. Karjalan maaseudun pk-yrittäjien koulutus, neuvonta ja valmennus 141 500 €
11. Sortavalan energian investointiohjelma 67 900 €
12. Karjalan tasavallan työhallinnon kehittäminen 311 805 €
13. Äänisjärven vesiensuojelun kehittäminen 228 000 €
14. Turvallinen lapsuus ja terveellinen elämä Karjalan tasavallan pohj. Piireissä 183 600 €
15. Paikallisen terveystiedon välittäminen päättäjien ja väestön käyttöön Karjalan tasavallassa 217 230 €
16. Yhdessä päihteitä vastaan, opettajien koul. Karjalan t:ssa 130 00 £
17. Pelastustoimen kehittäminen Karjalan t:ssa 1 300 087 €
18. Viittomakielen koulutusta Petroskoissa 181 700 €
19. Pietarin vesisektorin kehittäminen 14 262 537 €
20. Nevan suorien päästöjen sulkemishanke 1 900 000 €
21. Paikallisen itsehallinnon kehittäminen Pietarissa 640 854 €
22. Verkkovälitteisten opetusmenetelmien käyttöön otto jne ..213 270 €

Venäjän ei ole tarvinnut murehtia ympäristönsuojelusta. Tärkeintä sille on ollut uusien asejärjestelmien kehittäminen. Ria Novostin mukaan Venäjä testaa tänä vuonna 70 erilaista ohjusjärjestelmää.

Voi olla, että Venäjällä on koettu tuo ylenmääräinen suomalaisten taholta tehty lahjonta joko kiusalliseksi tai sitten muutenkin läpi korruptuneessa järjestelmässä tervetulleeksi lisäksi.

Yhteistyötä pitää tietenkin tehdä ja kauppaa käydä, mutta rahoitus on ollut kovin yksipuolista.

Murto-osalla noista 326 miljoonasta olisi voitu ylläpitää vaikkapa Pietarissa sellaista kaupallista edustusta, jonka osaaminen takaisi pientenkin yritystemme turvallisen vientikaupankäynnin pyhällä Venäjänmaalla.

13.2.2012 klo 10:02 nelmi

nelmi kirjoitti:

Nämä hyväntahdoneleet ovat tosiasiassa voidetta virkakoneistolle. Ennen oli seteli kirjan välissä tsaarin aikana. Naiviuteen kuuluu, ettei vastaanottajalta vaadita kuitteja rahankäytöstä nimettyihin kohteisiin tai suoriteta muuta tehokasta valvontaa, koska avainsana on luottamus ja taustalla pelko hyvän voimakkaan ystävän suuttumisesta. Samalla kotimaassa rahanjakajat saavat virkatyötä ja hyvän mielen ystävyyspolitiikan ajamisesta. Koska asia on hyvä, se on arvostelun yläpuolella eikä siitä uutisoida. Nimimerkki selvitysmies on tehnyt isänmaallisen teon ja ansaitsisi tiedonjulkistamispalkinnon, mutta numerot tietenkin vaietaan häveliäisyydestä ja nimimerkkiä haukutaan.

13.2.2012 klo 10:21 Totteri

Totteri kirjoitti:

Meillä makaa mummot vaipoissaan korviaan myöten ulosteessa, puolustus säästetään tärviölle ja jatkuva rahapula on vuosikymmeniä ollut monen verovaroin ylläpidettävän julkisen palvelun riesana. Olisiko tällainen rahanjako rikkaalle naapurille syytä vaikkapa lainsäädäntötoimin estää? Näitten päätösten tekijät heti julki ja iso leima otsaan seuraavissa vaaleissa!

13.2.2012 klo 10:47 nelmi

nelmi kirjoitti:

Olisi hyvä saada vielä luettelo mitä kaikkea tällä rahamäärällä Suomessa olisi saatu. Se on pois omista viroista ja rahan kiertokulusta. Luetaanko rahat viralliseen kehitysapuun vai onko kätketty muun nimikkeen alle. Mitkä ministeriöt tai ely-avit ovat niitä myöntäneet. Mitä tuloksia on saatu aikaiseksi. Onko eduskunnassa käsitelty tai äänestetty asioista. Paljonko miinojen hävittäminen maksaa ja korvaavat järjestelmät.

13.2.2012 klo 14:23 Penttijuhani

Penttijuhani kirjoitti:

Kuka noista ”Selvitysmiehen” esimerkin ohessa lasketuista yli 300 miljoonasta Eurosta ns. ”lähialueyhteistyötä” on oikein vastuussa? Kaikki nimet esiin! Miksi kummassa jonkun Suomen tapaisen pikkumaan pitäisi rahoittaa väestöllisesti itsensä kokoisen tai suuremman Pietarin kaupungin saastehuoltoja?

13.2.2012 klo 22:17 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Ria Novostin mukaan

en.rian.ru/mlitary_news/20120213/171280708.html

Wallin käy maanantaina kertomassa Moskvassa kolleegalleen ilosanoman Suomen puolustusvoimien taistelukyvyn alasajosta.

Hyvää matkaa. Hänelle ollaan takuulla vieraanvaraisempia kuin aikanaan Sutelalle.

13.2.2012 klo 22:35 BÖÖ, on pelättävää

BÖÖ, on pelättävää kirjoitti:

Wallinin alkuviikon reissu Moskovaan on kyllä perin kummallinen. Suomen ja Venäjän käsitykset vierailun asialistasta poikkeavat huomattavasti toisistaan ainakin tiedotteiden perusteella. Venäjän mukaan käsiteltävä ”kahdenvälinen sotilaallinen yhteistyö” saa kieltämättä aikaa kylmiä väreitä. Hieman alkaa epämiellyttäviä ajatuksia hiipiä mieleen väistämättä…

13.2.2012 klo 22:45 nelmi

nelmi kirjoitti:

Minkä aselajin mies tämä W on, mikä sotilasarvo, onko ollut oikeissa kertauksissa. Idässä on pakko lisätä sotapotentiaalin valmiutta, kun porstuassa torjuntakyky laskee. Oman armeijan kyvyn alasajo on vihamielinen teko V:n turvallisuusintressejä kohtaan. Siksi V:llä spetznatsien iskukykyä on lisättävä. Turvallisuusvajeen synnyttäminen lisää Naton kiinnostusta tarjota Suomeen palveluja. On tunnettava venäläinen ajattelutapa. He ovat patriootteja. On optio että he tarjoavat Suomelle kalusto- ja miesapua itsenäisen uskottavan omintakeisen puolustuksen ylläpitämiseksi. Rauhallinen tsuhna on mieluisampi

kuin aggressiiviset toiselta puolelta maapalloa tulevat aseistetut liipasinherkät katupojat. Maaliskuun kehysriihessä leikataan intiltä tietenkin lisää. Siellä kun osataan panna käskyt täytäntöön. Laukaanjoelle tarvitaan tutkimus- ja kuntoonpanorahaa ja jostakinhan ne on otettava. Sotaministeriksi pitäisi ottaa jatkossa evp-upseeri, joka muistaisi kotimaisen teollisuuden eikä myötäilisi ns. hyväksyttyä yleistä mielipidettä.

13.2.2012 klo 23:04 nelmi

nelmi kirjoitti:

Kustaa HJ Vilkunan kirjat Viha ja Paholaisen sota kertovat isostavihasta ja venäläisten touhuista paikallisten kätyrien avustamina. Kannattaa jokaisen lukea niin ymmärtää ryssävihan juuret. Nuoret poliitikot eivät harrasta historiaa ja kun armeija on käymättä tai pinnaten käyty, niin ajattelutapa on rajoittunut. Omien aseiden hävitystä tullaan vielä katumaan ja historioitsijat kummeksuvat, kun Suomi mutkan kautta tuki Kreikan aseistautumista Nato-liittolaista vastaan. Taistelutavat muuttuvat ajassa kuin uhkakuvatkin, mutta motivoitunutta mahdollisimman laajaa reserviä tarvitaan. Tietenkin kohta

hirviseurueet muodostavat iskuvoimaisimman reservin. Sitten se nähdään militaristisena ja pyritään heikentämään aseita ja asettamaan monia rajoituksia. Pyssyjen panettaminen varastoihin varkaille alttiiksi on ensiaskel tähän. Sitähän on jo vaadittu.

14.2.2012 klo 4:41 Totteri

Totteri kirjoitti:

Vielä vähemmän historiankirjoja lukevat nuorten poliitikkojen äänestäjät. Itsemääräämisoikeutta tärvellään poliittisesti, taloudellisesti ja maanpuolustusta ajatellen. Pelkästään tilastollisesti kannattaa olla huolestunut vaikkapa maan miehittämisestä. Helsingin Kruununhaassa seisoi kahdeksan vuotta venäläinen linnoitus ja varuskunta 1713-1721. Silloin Suomessa oli kovasti vähemmän ryöstettävää kuin nyt ja silti kannatti naapurin miehittää maa kolmesti sadan vuoden sisään. Äänioikeus ja historiallisen perspektiivin puute yhdistettynä punavihreään ajatteluun on vaarallinen poliittinen cocktail. Uusnatsit, moottoripyöräkerhot ym ovat todellakin vain marginaalisia riskitekijöitä.

14.2.2012 klo 7:08 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Meille on perusteltu soimista Afganistanissa sillä, että tytötkin voivat käydä koulus.

Eikö kulut pitäisi silloin ottaa kehitysapumäärärahoista?

Merirosvojahtia Somalian rannikolla perusteltiin avjustuskuljetusten suojaamisella.

Eivätkö nekin kulut kuulu kehitysapuun.

Kotautamme maahan sosiaalisin perustein ihmisiä kehitysmaista. Heistä kovin harvat työllistyvät aidosti.

Eikö nekin kulut kuulu ottaa kehitysavusta?

Laskemalla yhteen yllä mainitut kulut ja siirtämällä ne puolustusbudjettiin ei olisi tarvinnut ajaa puolustuskykyämme alas.

Tiesittekö, että entinen siirtomaaisäntä

Portigali maksoi kehitysapua pari vuotta sitten vain 370 miljoonaa euroa.
Enpä ole kuullut Portugalia siitä olisi pahemmin moitittu.

Katainen olisi jo valtionvarainministerinä ollessaan voinut tehdä budjettiin mainitut sisäiset siirrot.

Nyt jää vahva kuva siitä, että Halonen pyyhki pöydän kokoomuksella vielä kautensa viime metreillä.

14.2.2012 klo 8:22 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Ansio- ja pääomatuloverotus tuottaa valtiolle yhteensä 7,68 miljardia. Kehitysapuun ja kotouttamiseen sekä edellämainittuihin kehitysapuun mielestäni kuuluviin toimiin reilusti miljardi. Voimme helposti päätellä, että vähintään seitsemäs osa suomalaisista käy töissä muiden kuin suomalaisten hyväksi.

Suomi uhraa itsensä.

Onko nykypäivän altruismi vain sairaus ja egoismia valepuvussa? Altruisteilla on hyvä maine, ja voi
olla hyödyllistä esittää jalomielisempää kuin on, sillä sillä tavoin voi voittaa itselleen ystäviä ja lepyttää vihollisia.

Mutta siinä voi käydä niinkuin sille eläntarhan johtajalle, jonka kävi surku eläimiä, joille ei riittänyt sodan aikana liharuokaa. Hän avasi häkkien ovet tunnetuin seurauksin.

14.2.2012 klo 10:34 simpe

simpe kirjoitti:

> voi olla hyödyllistä esittää jalomielisempää kuin on, sillä sillä tavoin
> voi voittaa itselleen ystäviä ja lepyttää vihollisia.

Vai olisiko sittenkin kyse vain siitä, että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu ensimmäiseksi ajatella sitä, mitä muut meistä ajattelevat? Tällä pystyisi kivasti selittämään niin ”epäsuoran kehitysavun” kuin täysin kritiikittömän syöksymisen pää kolmantena jalkana kaikkiin maailmanparannussopimuksiin, pelastuspaketteihin ja direktiiveihin kirjattuihin suositeltuihin toimintatapoihin.

14.2.2012 klo 15:13 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

On outoa, että Wallinin Venäjänmatkasta piti ensitiedon sai lukea Ria Novostista.

Neuvottelujen aiheita voi arvailla. Wallin voi kertoa, ettei venäläisten enää tarvitse tyytyä ostelemaan autiotaloja Rissalan lentokentän läheltä.
Nyt olisi myynnissä kokonaisia kasarmialueita ja pari lentotukikohtaa. Eikä maksa paljon.
Voi olla, että puheeksi tulee myös uusia kehitysapukohteita (=lähialueyhteistyö). Tähän mennessä Suomi on ko. tarkoitukseen lahjoittanut yhteensä 326 miljoonaa euroa.
Jos ovat oikein oivaltaneet siinä on rahaa kertynyt vaikka muutaman kasarmin ostoon.

14.2.2012 klo 16:02 ysahama

ysahama kirjoitti:

Varuskuntaverkon harventamiseen lienee aivan järkeviä perusteita, mutta ihan niin harvaksi kuin nyt julkistetussa suunnitelmassa sitä ei pitäisi ainakaan Itä-Suomen osalta päästää. Koulutusta pitäisi voida antaa tositilannetta muistuttavissa maasto- ja sääoloissa. Mutta tärkeintä on se, että varuskunnilla on kuin onkin merkitystä myös valmiuden kannalta. Varuskuntiin tukeutuen on mahdollista kriisin uhatessa nostaa valmiustasoa vaivihkaa ja julkista huomiota herättämättä. Mutta jos alueelle, jossa ei ole lähimaillakaan varuskuntaa, järjestetään laajamittainen ja pitkäkestoinen kertausharjoitus,

se herättää sekä levottomuutta kotimaassa että ei-toivottavaa ärtymystä rajan takana. Siksi olisi tärkeää, että varsinkaan Itä-Suomeen ei jätettäisi satojen kilometrien laajuista aukkoa varuskuntaverkkoon, kuten nyt näyttää käyvän.

14.2.2012 klo 16:59 jutta

jutta kirjoitti:

Petipaikkojen väjentämisessä valehdellaan surutta puhuen ikäluokkien pienentymisestä. Todellisuudessa käpykaartiin menevien sileunvammaisten, joille ei uskalla antaa asetta, kuin myös läskiposkien ja vveivikaulojen, jotka voisivat marssilla uupua sairaalakuntoon, määrät kasvavat eli nämä ovat siirtyneet jo hyvissä ajoin vieraan vallan palvelukseen viidentenä kolonnana. Siellä on jo näitä poloisia, joita yhteiskunta paapoo, prikaateittain. Kyllä vieraan vallan esikunnissa nauretaan tai ihmetellään.

14.2.2012 klo 17:31 Totteri

Totteri kirjoitti:

Toinen hyvä syy Kontioniemen vaihtoon vaikkapa juuri kovasti kiisteltyyn Dragsvikiin on pitkät lomamatkat, jotka varsinkin parisuhteellisten osalta aiheuttavat tunnetusti ongelmia. Tuskin tulee yllätyksenä jos ideologinen herätys siviilipalvelukseen hakeutumiseksi Joensuun seudulla lisääntyy. Valtion laitosten hajasijoittaminen työllisyyden parantamiseksi korkean työttömyyden alueilla on myös selkeästi hylätty. Esimerkiksi ison äläkän aiheuttanut Lääkelaitoksen siirto Kuopioon oli vaikutuksiltaan vähäisempi kuin Kontioniemen lakkauttaminen. Kontioniemen työntekijöitten olisi pakko muuttaa toiselle

paikkakunnalle jatkaakseen PV:n palveluksessa ja Snappertunalaisille jäisi siedettävä työmatka Kirkkonummen Upinniemeen. Snappertunan Tammisaaren sairaalan synnytysosaston siirto Uudenmaan suomenruotsalaisten merkittävimmästä kaupungista vahvasti suomenkieliselle Lohjalle nosti ison metelin, jota RKP:n poliitikot saavat edelleen selitellä. Stefan Wallin todennäköisesti hyvitti omilleen tämän terveydenhoitoväen tekemän ratkaisun, johon poliittisesti ei ollut mahdollista vaikuttaa. Suomenruotsalainen edunvalvonta vaikuttaa vähitellen käyvän jopa maan turvallisuudelle haitaksi.

14.2.2012 klo 17:54 jutta

jutta kirjoitti:

Armeija on kyvykäs niin kauan kuin on kenttäkelpoisia motivoituneita sotureita, joita kasvaa maaseudulla ja erityisesti rajakunnissa. Lusmujen paapominen on mennyt valtiovallan kannalta jo niin mahdottomaksi, että sama kaikkien keksiä veruke, miksi ei passaa lähteä sotaväkeen ilmaista turvakoulutusta saamaan, kun helpommalla pääsee noudattamalla trendimiesten mielihaluja.

14.2.2012 klo 21:18 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Vaikutelma Wallinista Kremlin haukkojen parissa toi mieleen vanhan sanonnan orvosta pirusta Kalajoen
markkinoilla.
Suomen signaali Venäjän varusteluun on puolustuskykymme monipuolinen alasajo.
Mahtavat ne siellä Kremlissä tuumivan, että luulevat edelleen, että yksi suomalainen vastaa näköjään kymmentä…

Toisaalta Venäjä ei näköjään tajua, että keskittämä joukkoja rajoillemme se samalla painostaa meitä liittymään Natoon.

Suomen kannalta on vain niin, että natojuna meni jo. Liittymismahdollisuutta ei enää ole. Se ovi suljettiin viimeksi natokammoisella presidentinvaalikeskusteluilla.

14.2.2012 klo 23:52 nelmi

nelmi kirjoitti:

Törtstit marssivat sotilaat edustavat V:n sotilasmahdin perinteitä ja uusia aseita tehtaillaan. Oman armeijan alasajolla halutaan kertoa, että Suomessa, böö ei ole pelättävää ja emme halua panna hanttiin. Natossa katsotaan, että Suomi ei ole enää lukko ja on vain ohimarssi. Sijoituksistaan huolestunut rahavalta, jonka jälkikasvu daunsiftaa eikä suostu armeijankäyntiin yksilönvapautta loukkaavana, himoaa Natoon. USAssa halutaan aseteollisuudelle menekkiä ja ohjuksia Venäjän rajoille. Natostakaan ei löydy sotilaita tarvittaessa edes tärkeille keskisen.läntisen Euroopan avainpaikoille. Kriisin sattuessa

niitä ei ole lähetettävissä Suomeen ja keksitään tekosyy pitää ne oman maan puolustamisessa. Sopimukset ovat vain paperia. Arkajalkapoliitikot pelätessään vastuuta haluaisivat panna asian kansanäänestykseen eli antaa ladatun aseen lapselle. Suoran avunantosopimuksen teko USAn kanssa torjutaan tunnesyillä, vaikka se olisi tehokkain ja halvin. Suomelle ei passaa mikään järjestely, joka tähtäisi oman maan riippumattoman koskemattomuuden säilyttämiseen kaikissa oloissa tulipa hyökkäys mistä suunnasta tahansa. Ihme että tämä maa on joskus uskaltanut itsenäistyä. Niinistö olisi saanut tulla ylipäälliköksi jo edellisvaaleissa ja olisimme hoitaneet puolustuskysymykset toisin ja paremmin. J

15.2.2012 klo 21:56 Selvitysmies

Selvitysmies kirjoitti:

Olen ihmetellyt eräiden kokoomuksen kansanedustajien ja jopa yhden ministerin kauhustelua/hurskastelua kun puolustusvoimauudistus kirpaiseekin omaa vaalipiiriä. Eivät muka olleet tietoisia.
Sama koskee myös eräitä maakuntien demarikansanedustajia.

Kyse on kuitenkin vaalilupauksen pitämisestä. Kun ennen eduskuntavaaleja vaalitentin juontaja kysyi mistä voitasiin leikata. Ensin vastasi Urpilainen : asevarustelusta ja heti perään Katainen : asevarustelusta.

Harvoin vaalilupaus on pidetty näin vikkelästi.

Puolustusvoimille on nostettava hattua. Uudistus on varmaankin harkittu kokonaismaanpuolustuksen

kannalta parhaalla mahdollisella tavalla annetuilla resursseilla ja reunaehdoilla.

Kertausharjoitusten jatkuvuuden ylläpitämiseen tarvittavat noin 20 miljoonaa/v olisin kyllä ottanut kehitysavusta yllä ilmoittamallani perusteella. Tuon ajatuksen kriisinhallinnan laskemiseksi osaksi kehitysapua esitti alkuaan puolustusministeriön silloinen virkamies Pauli Järvenpää.

17.2.2012 klo 12:07 Totteri

Totteri kirjoitti:

Kataisen sateenkaaritivolin muodostaminen oli sen verran nihkeä prosessi, että huomattavia kompromisseja on jouduttu tekemään. Kuntauudistus vaihdettiin Kokoomuksen ja vihervasemmiston kesken maanpuolustuksen raiskaamiseen ja RKP:lle todennäköisesti annettiin puolustusministerin salkku Dragsvikin varuskunnan aseman varmistamiseksi. Hallitusohjelman kapulakieli ja todelliset sopimukset ovat eri asioita. Saa nähdä koska alkaa puheet kassakaappisopimuksista?

20.2.2012 klo 4:09 prosenttia

prosenttia kirjoitti:

Venäjä kasvatti puolustusmenojaan vuonna 2011
noin _50_ prosentilla!!!

Suomi pienentää 10 prosentilla.

Venäjä investoi 500 miljardia euroa armeijaansa seuraavan 8 vuoden aikana.

Suomi käyttää armeijaansa miljardin (?) vuodessa

Venäjä voi iskeä Suomeen ja samalla Ruotsin ja Norjan Lappiin suoraan
varuskunnista YHDESSÄ TUNNISSA.

Suomi saa reserviläisensä liikkeelle noin VIIKOSSA.

Suomen reservin aseet on KESKITETYISSÄ VARASTOISSA jotka on helppo vallata tai tuhota.

Jne jne.

Eli ollaanko tässä matkalla Siperian leirille vai Katynin metsiin ?

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

Matti Simula

Matti Simula

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat