Huuto ei auta: Näin usein viranomaisille valitetaan autojen huolloista - riitaa rahasta ja laadusta

Pettynyt asiakas on yleensä mies.

autot
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Autojen huolloista ja korjauksista valitetaan kuluttajaneuvontaan päivittäin.

Suomen Kuvalehti pyysi Kilpailu- ja kuluttajavirastolta valituksista laadittuja vuositilastoja nähtäväksi.

Niistä käy ilmi, että viime vuonna viranomaiset kirjasivat autohuoltoon liittyviä valituksia yli 2000. Eli joka arkipäivä lähes 10 valitusta, jotka liittyvät pääosin huollon laatuun ja hintaan.

Valitus koskee yleensä sitä, ettei asiakkaan mielestä auto ole kunnossa tai huolto ei vastaa tilattua huoltoa. Yhteensä tällaisia tapauksia oli viime vuonna noin 1500.

Hintaan kohdistuvia valituksia tuli noin 200. Lähes puolessa valitustapauksissa kyse oli hinnan muuttumisesta. Myös maksamiseen liittyviä valituksia tehdään yli parisataa vuodessa. Usein asiakas saa aiheettoman, virheellisen tai epäselvän laskun.