Hornetin seuraajakilpa: Suosikin asema heikkenee – häivetekniikka onkin yliarvostettua?

Erillinen tutkimus selvitti häiveominaisuuksien tulevaisuuden merkitystä.

F-35
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puolustusministeriö lähettää lähiviikkoina eli viimeistään maaliskuussa Britannian, Ranskan, Ruotsin ja Yhdysvaltain hallituksille pyynnön, jossa kysytään tietoja seitsemästä näissä maissa valmistettavasta hävittäjäkoneesta.

Yksi seitsemästä valitaan vuonna 2021 Suomen ilmavoimien Hornet-kaluston seuraajaksi eli konetyypiksi, joka toistaiseksi tunnetaan lyhenteellä HX.

Hankkeen valmistelijat korostavat tiukasti, että kaikki ehdokkaat lähtevät samalta viivalta tavoittelemaan jättikauppaa, jonka suuruus liikkunee jopa kymmenen miljardin euron luokassa.

Yksi vahvimmista ellei jopa ykkösehdokas on kuitenkin amerikkalainen Lockheed Martin F-35 eli JSF.

Se on ehdokkaista ilmeisesti kallein. Sen vahvana valttina on kuitenkin pidetty häiveominaisuutta: kone näkyy huonosti tai ei lainkaan vihollisen tutkassa.