Henkilökuvassa Pirkko Ruohonen-Lerner: Kiva persu opettaa puoluetovereitaan tavoille

henkilökuvat
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuninkaanportin rakentamiseen liittyneet kiistat saivat Pirkko Ruohon-Lernerin jättämään aikoinaan kokoomuksen. Nykyisin alueella on muun muassa porvoolaisten työvoimatoimisto. Kuva Markus Pentikäinen.

Aleksanterinkadun sillalta on avarat näkymät Porvoonjoen länsirannalle. Pirkko Ruohonen-Lerner antaa katseensa kiertää ja kertaa kotikaupunkinsa lähihistoriaa.

Etualalla on tontti, jolle Folkhälsan suunnitteli ruotsinkielisille vanhuksille palvelutaloa. Vasemmalla häämöttää osuuskaupan automarket, jonka rakentamista edelsivät monimutkaiset maakaupat. Sen edessä rakennusmiehet viimeistelevät Taidetehtaaksi kutsuttua aluetta, josta pitäisi mainospuheiden mukaan tulla kaupungin uusi kulttuuri- ja tapahtumakeskus.

“Porvoon oma Guggenheim”, Ruohonen-Lerner tuhahtaa.

Hänellä itsellään on ollut sormensa vahvasti pelissä kaikissa kolmessa hankkeessa. Hän on epäillyt, selvittänyt, valittanut ja tehnyt vastaesityksiä, suututtanut toiset poliitikot, rakennusliikkeet ja johtavat virkamiehet. Voittanut ja hävinnyt, usein vaikeimman kautta.

Valtuustossa hänet on kiusallaan sijoitettu takapenkkiin, vaikka hän istuu siellä jo neljättä kautta ja sai viimeksi enemmän ääniä kuin yksikään toinen porvoolainen.
Runsaan puolen tunnin automatkan päässä odottaa kuitenkin aivan toisenlainen maailma.

Eduskunnassa Ruohonen-Lerner johtaa kolmanneksi suurinta ryhmää ja istuu eturivissä Mauri Pekkarisen (kesk) ja Erkki Tuomiojan (sd) kaltaisten raskassarjalaisten kanssa. Jos perussuomalaiset olisivat menneet vuosi sitten hallitukseen, hän olisi nyt luultavasti ministeri. Hänet on jopa mainittu yhtenä vaihtoehtona perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi Timo Soinin jälkeen.

Perussuomalaisissa on ollut tilaa, kun puoluetta on rakennettu tyhjästä ja kaikki ovat olleet melkein yhtä kokemattomia. Ruohonen-Lerner on erottunut joukosta senkin takia, että häntä ennen eduskuntaryhmässä ei ollut yhtään naista, ja miesvaltaisuus leimasi vahvasti perussuomalaisten julkista kuvaa.

Julkinen kuva ei ole hyvä nytkään – mutta luultavasti se olisi vielä huonompi, ellei Ruohonen-Lerner olisi tasoitellut pahimpia skandaaleja.

Soinikin on usein tehnyt selväksi, kuinka paljon hän arvostaa vähäeleistä sovittelijaa, joka on rauhallisuudellaan pitänyt arvaamattoman ryhmän koossa ja saanut jopa kovakalloisimmat puoluetoverit oppimaan pikkuhiljaa eduskunnan tavoille.

Niin pitkälle edes Soini ei ajatellut, kun hän viisi vuotta sitten suostutteli porvoolaisen väärinkäytöksien kaivelijan valtakunnanpolitiikkaan.

Perussuomalaisiin on tultu mitä ihmeellisimpiä teitä, eikä Ruohonen-Lernerin taustakaan ole kaikkein tavallisimpia.

Lapsuudenkoti oli pieni karjatila Hyvinkäällä. Molemmat vanhemmat kuuluivat keskustapuolueeseen, ja Urho Kekkosen patsas oli hyllyssä kunniapaikalla. Veikko Vennamosta Ruohonen-Lerner muistaa vain, kun eduskunnan vahtimestarit kantoivat tämän pois istuntosalista rauhoittumaan.

Ensimmäinen kosketus politiikkaan tuli kouluneuvostossa. Hyvinkään uudessa yhteiskoulussa oli kaksi ryhmää: vasemmisto ja porvarinuoret. Ruohonen-Lerner lähti porvarien ehdokkaaksi.

“Maalta tulleena minua loukkasi vasemmistolaisten tyly suhtautuminen maatalouteen ja maanviljelijöihin. Maalaisista sanottiin, että he eivät tee töitä, vaikka karjatilalla sai olla onnellinen, jos pystyi pitämään edes muutaman päivän vuodessa vapaata.”

Niukka toimeentulo ja työn raskaus olivat suurimmat syyt, ettei Ruohonen-Lerner edes harkinnut maalle jäämistä. Ylioppilaaksi tulon jälkeen hän valmistui ensin laskentamerkonomiksi ja suoritti vielä päälle varanotaarin tutkinnon. Kotitila jäi veljelle, joka pitää sitä edelleen.

Työpaikka löytyi aluksi verohallinnosta, sitten Porvoosta apulaiskaupunginkamreerin sijaisena. Välillä Ruohonen-Lerner pyöritti omaa tilitoimistoa ja teki toimittajan töitä.

Kymmenisen vuotta sitten hän törmäsi Huhtisen puistoiksi kutsuttuun hankkeeseen, joista piti tulla Porvooseen Tapiolan kaltainen avara puutarhakaupunki.

“Paikallismediassa se oli myyty niin, että yksi yleishyödyllinen rakennuttaja saa lähes 30 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta, ja vastineeksi se tekee hienot maisema-arkkitehdin suunnittelemat puistoalueet”, hän muistelee.

Ruohonen-Lerner asui noihin aikoihin itsekin Huhtisissa. Hänen silmiinsä puistot olivat lähinnä niittyjä, joiden poikki oli vedetty jokunen hiekkapolku. Puusto koostui muutamista paikalla jo valmiiksi kasvaneista männyistä.

Hän hankki käsiinsä joukon vanhoja karttoja, luki hanketta käsitelleet pöytäkirjat vuosien ajalta, ja teki Itäväylä-lehteen isot jutut “näkymättömistä” puistoista.

“Siinä vaiheessa sain ensimmäisen tappouhkauksen. Minulle sanottiin päin kasvoja, että jos tällainen kirjoittelu ei lopu, tulee ruumiita.”

Kaupungin edustajien mielestä sopimuksista oli pidetty tarkasti kiinni, rakennuttaja oli hoitanut velvoitteensa, ja Ruohonen-Lernerin syytökset olivat perättömiä.

Vähän tämän jälkeen Itäväylän johto vaihtui, ja päätoimittajaksi tuli paikallinen Rkp-aktiivi. Ruohonen-Lernerin avustajasuhde loppui siihen.

“Sillä tavalla hyvä veli -järjestelmä toimii”, hän sanoo. “Kun joutuu heidän kanssaan huonoihin väleihin, he vievät leivän pöydästä. Se on kaikkein tehokkainta.”

Kotikaupungissaan Ruohonen-Lerner on edelleen hyvin kiistelty hahmo. Muissa puolueissa häntä pidetään omavaltaisena, hankalana ja mustavalkoisena persoonana, joka on mielestään aina oikeassa ja epäilee herkästi toisten motiiveja. Juuri kukaan ei halua kommentoida hänen toimintaansa muuten kuin anonyymisti.

“Mikään ei ollut mitään, jos se ei vastannut hänen näkemyksiään. Ei yhteisiä asioita voi hoitaa niin, että kaikesta etsitään väärinkäytöksiä”, yksi hänen kanssaan tekemisissä ollut luonnehtii.

Myös Ruohonen-Lernerillä oli takavuosina Porvoossa erikoinen kaksoisrooli. Samaan aikaan, kun hän arvosteli julkisuudessa kunnallispoliitikkojen toimintaa, hän istui itsekin valtuustossa, ja vieläpä yhden valtapuolueen eli kokoomuksen edustajana.

Kokoomuslainen hänestä oli tullut 1980-luvulla silloisessa kotikunnassaan Myrskylässä – kun pyydettiin.

“Taisin olla katsomassa jotain urheilukilpailua, ja Päivi Virén kysyi, lähtisinkö ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Pikkukylässä kaikki tiesivät toisensa. Puolue oli sama asia kuin siellä toimivat ihmiset.”

Ennen pitkää Ruohonen-Lerner kuitenkin huomasi, että kokoomuksessa hänellä oli seinä vastassa. Porvoon kaupunginhallituksessa hän oli jämähtänyt varajäseneksi, ja eduskuntavaaleissa tie päättyi jäsenäänestyksessä, jossa hän ei saanut tukea edes omalta paikallisyhdistykseltään.

Lopullisesti tiet erosivat, kun Ruohonen-Lerner valitti Kuninkaanportin yrityspuistoa koskeneesta valtuustopäätöksestä hallinto-oikeuteen.

Valituksen taustalla oli Porvoon kaupungin ja kahden yrityksen yhteinen kiinteistöyhtiö, jossa Porvoolla oli 49 prosenttia osakkeista. Ruohonen-Lernerin mielestä järjestely oli kaupungille epäedullinen, eikä valtuustolle ollut edes annettu kaikkea tietoa, joka sen olisi kuulunut saada. Riita ylitti myös televisiossa uutiskynnyksen, ja omat löivät siellä Ruohonen-Lerneriä kuin ketä tahansa poliittista vastustajaa.

Seuraavissa kuntavaaleissa hän oli vihreiden listalla sitoutumattomana ja kolminkertaisti äänimääränsä.

Uudessa ryhmässä Ruohonen-Lerner löysi vastakaikua muun muassa päätöksenteon avoimuutta koskeneille vaatimuksilleen. Aatteenakaan vihreys ei tuntunut vieraalta.

“Elämäntapani on aika vihreä. Kulutan mahdollisimman vähän, harrastan kompostointia ja lajittelen jätteeni, enkä juuri syö lihaa.”

Vihreätkin tuottivat kuitenkin pettymyksen. Ruohonen-Lerner odotti saavansa paikan kaupunginhallituksesta, mutta sinne valittiin tuntematon luokanopettaja, joka ei ollut päässyt edes valtuustoon.

Sitten Jukka Jusula otti yhteyttä.

Jusula on Timo Soinin luottomies ja kuiskaaja, jonka verbaaliset oivallukset ovat värittäneet monia perussuomalaisten kampanjoita ja Soinin puheita. Hän oli kiinnittänyt Ruohonen-Lerneriin huomiota työskennellessään Porvoon keskustaisäntänä. Jusulan tehtävänä oli houkutella uusia yrittäjiä kaupungin ytimeen, joten hänelle sopi hyvin, että joku esitti tiukkoja kysymyksiä keskusta-alueen ulkopuolelle suunnitelluista kauppakeskuksista.

“Ajattelin, että Pirkkohan on kuin Liisa Kulhia Helsingissä, mutta vähemmän kantikas”, hän muistelee.

Jusula alkoi houkutella Ruohonen-Lerneriä perussuomalaisiin. Ensimmäiset yritykset eivät vielä tuottaneet tulosta. Perussuomalaiset olivat noihin aikoihin uutisissa lähinnä Tony Halmeen värikkäiden toilailujen takia, eikä Ruohonen-Lerner innostunut ajatuksesta, että hänenkin nimensä liitettäisiin samaan sakkiin.

Jusulan yhteydenoton jälkeen hän alkoi kuitenkin seurata Halmeen tapausta entistä tarkemmin. Yhdessä vaiheessa hän huomasi, ettei tarkkaillutkaan enää Halmetta vaan Soinin tapaa hoitaa asiaa.

“Se oli kerta kaikkiaan kunnioitusta herättävää.”

Jusula vei Ruohonen-Lernerin muutaman kerran tapaamaan Soinia, ja yhteinen sävel löytyi nopeasti. Perussuomalaiset ottivat Ruohonen-Lernerin sitoutumattomana listoilleen, vaikka häntä vastaan oli vähän aikaisemmin nostettu kunnianloukkaussyyte, jonka käsittely oli oikeudessa vielä kesken.

Jutun taustalla olivat Ruohonen-Lernerin erääseen virkamieheen kohdistamat väärinkäytösepäilyt, joita hän oli esittänyt sekä internetissä että vaalitilaisuuksissa.Oikeudessa syyte meni myöhemmin nurin.

Ruohonen-Lerner arveli ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja, että hänellä oli perussuomalaisissa noin viidenkymmenen prosentin mahdollisuudet tulla valituksi. Puolueen listalla ei ollut Uudellamaalla Soinin lisäksi muita tunnettuja nimiä, joten pienelläkin kannatuksella saattoi mennä läpi – niin kuin sitten kävikin. Ruohonen-Lernerin äänimäärä, 1 058, oli uuden eduskunnan pienin – niin kuin myös omista säästöistä koostunut vaalibudjetti.

Jäsenkirjan hän otti vasta pari vuotta myöhemmin, kun hän oli kyllästynyt selittelemään, miten kansanedustaja saattoi olla sitoutumaton. Ratkaisuun ei loppujen lopuksi liittynyt suurempaa dramatiikkaa. Kun Helsingin Sanomat kysyi äskettäin kaikilta perussuomalaisten kansanedustajilta, milloin he olivat liittyneet puolueeseen, Ruohonen-Lerner ei edes ollut varma vuodesta.

Tiistaina 6. maaliskuuta kymmenpäinen toimittajajoukko piirittää Ruohonen-Lernerin eduskunnassa. Perussuomalaisten kohukansanedustaja Teuvo Hakkarainen on taas ollut Helsingin yössä kosteilla retkillä, ja media janoaa ryhmänjohtajalta kommenttia.

“Olemme tyytyväisiä, että Teuvo on tiedostanut, että ongelma on, ja hän saa siihen apua”, Ruohonen-Lerner tyynnyttelee parhaansa mukaan.

Pokerinaamalla lausuttu viesti oli selvä. Me selvitämme kyllä tämän, älkää yhtään huolehtiko.

“Kun oltiin Brysässä, muistan kymmenet kerrat, kun Timo tyytyväisenä sanoi, että onneksi Pirkko hoitaa tuolla viisiin asioita”, Jusula kertoo.

Jusulalle Ruohonen-Lerner on nainen, “jolta eivät housut ratkea eikä sulake pimahda” kovissakaan paikoissa. Joskus tämä vain saisi olla vähemmän tiukka itselleen.

“Joitakin ihmisiä sparratessa tulee mieleen, että tuo on muuten helvetin hyvä, kun se vielä opettelisi asiat. Pirkolla on melkein päinvastoin. Olen hänelle sanonut, että jumalauta sä tiedät paljon ja otat aina vimpan päälle selvää, mutta kevennä nyt vähän ja lisää hymyä. Hänhän on tyylikäs nainen, ja kun hän nauraa, hän on mitä helein ja viehättävin tyyppi.”

Työhulluksi häntä kiittelevät myös poliittiset vastustajat. “Kukaan toinen ei varmaankaan lukenut hallintovaliokunnan papereita yhtä tarkasti”, eräs häntä viime vaalikaudella eduskunnassa seurannut sanoo.

Hän itse myöntää, että eduskunta on muuttanut hänen käsitystään politiikasta, vaikka sielläkin “valta kasaantuu pienille piireille” ja “kabinetteihin” samalla tavalla kuin kunnissa.

“Täällä vallitsee sananvapaus ja on muutenkin kivaa. Vaikka isossa salissa ollaan eri mieltä ja moititaan toisia, muualla voidaan olla normaalisti kavereita.”
Viime kevään hallitusratkaisusta jäi yhä nälkää.

“Olisihan se upeaa, jos voisi vielä päästä ministeriksi. Asuntoministerin ja kuntaministerin salkut ainakin olisivat kiinnostavia.”

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 12/2012.