Suomen kuvalehti

10.12.2009 klo 9:59

Helsingin säästöt: Kaupunki sanoutuu irti koulupomon puheista

Helsingin kaupunki ei arvota koulujaan lukioiden ylioppilastutkintomenestyksen perusteella, eikä yo-tuloksia missään tapauksessa käytetä lakkautusperusteena, sanoo sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen (sd).

Kaupungin opetustoimen johtaja Rauno Jarnila (kok) haukkui tiistaina Suomen Kuvalehden haastattelussa lopetuslistalla olevan Yhtenäiskoulun huonoksi. Haataisen mukaan Jarnila puhui sivu suunsa ja joutuu vastaamaan sanoistaan.

”Tämän tyyppistä arviointia ei pidä julkisuudessa harrastaa. Käyn hänen kanssaan henkilökohtaisesti keskustelun tästä lausunnosta.”

Haatainen vakuuttaa, ettei kaupungilla ole kouluista mitään salaista listaa, joka perustuisi yo-suoritukseen.

”Minulla ei ole tällasta ranking-listaa, ei todellakaan. Minulle ei ole sellaista listaa esitetty.”

Jarnila jatkoi torstaina Helsingin Sanomissa Yhtenäiskoulun arvostelemista ja antoi ymmärtää, että lukioiden menestys yo-kokeissa vaikuttaa lakkautuspäätöksiin. Kaupungin johto tyrmää puheet.

”Ylioppilastutkinto ei kerro koulun hyvyydestä ja huonoudesta”, Haatainen toteaa ykskantaan. ”Se on liian yksipuolinen tapa tarkastella koulua, vaan siihen vaikuttavat paljon muutkin asiat.”

Jarnilan viraston laatimalla lakkautuslistalla on 23 koulua eri puolilta Helsinkiä, erityisesti pohjoisesta.

Jarnila on perustellut kouluverkon rajua karsimista lasten määrän vähenemisellä. Väestöennusteet eivät tue Jarnilan väitteitä, eikä hän ole perustellut, mistä on lukunsa saanut.

Yhtenäiskoulu on Helsingin ainoa 12-vuotinen koulu, jossa toimii sekä peruskoulu että lukio. Jarnila haluaa hajottaa koulun. Torstaina hän sanoi Helsingin Sanomissa, että Yhtenäiskoulun lukio ”ei tule yksin toimeen, vaan tukeutuu etäopetukseen ja Helsingin luonnontiedelukioon ja syö peruskoulun voimavaroja”.

Koululta todetaan, että Jarnilan puheet ovat ”puhdasta satua”. Opettajia on kyllä palkittu opetusviraston kannustamina verkko-oppimisympäristön käytöstä, mutta lukion ydinkurssien toteutus ei perustu etäopetukseen.

Peruskoulun määrärahojen siirtäminen lukiolle pitää koulun mukaan paikkansa. Jarnila on henkilökohtaisesti hyväksynyt menettelyn.

Lataa kaupungin säästölista itsellesi pdf-tiedostona täältä.

Mistä on kyse? Lue kaikki SK:n jutut Helsingin säästöaikeista täältä.

Asiat

Helsinki , koulut , Helsingin säästöt

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (2)

10.12.2009 klo 11:21 J

J kirjoitti:

Onko kyse savuverhosta? Jarnilan puhe on niin alleviivaavan provokatiivista, että voisiko tarkoitus olla tällä hälyllä peittää jotain muuta?

J

11.12.2009 klo 23:16 osp

osp kirjoitti:

Niin, en tiedä mitä peitellään, mutta tämän idiootin turha yrittää torpata Yhtenäiskoulua.

Helsingin paras koulu, huononakin!

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

Jari Lindholm

Jari Lindholm

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat