Saako eroottisia alusasuja myydä kirjan nimellä?

Kirjallisuusagentti Tiina Kristoffersson pohtii immateriaalioikeuksia.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syyskuisena perjantaina illansuussa Tiina Kristoffersson sitoo körttihuivia harteilleen. Hän on lähdössä Espoonlahden kirkkoon herännäisseuroihin laulamaan Siionin virsiä. Kesällä hän osallistui ensimmäistä kertaa elämässään herättäjäjuhlille.

Määrätietoisena bisnesnaisena ja Suomen ensimmäisenä kirjallisuusagenttina tunnettu Kristoffersson kertoo selityksen. Hän tympääntyi kirkosta eroamisen aaltoon ja antoi uudenvuodenlupauksen: vuonna 2014 minä ainakaan en eroa.

Kristoffersson päätti uteliaisuuttaan tutustua, mitä kirkolla olisi hänelle tarjota. Hän alkoi käydä sunnuntaisin messussa ja muutenkin tutustua seurakunnan toimintaan. Omien vanhempiensa esimerkin myötä hän tutustui körttiläisyyteen.

Vuosi on muuttanut Kristofferssonin käsityksiä paljon. Hän on löytänyt rikkaudekseen kirkon rituaalit ja kristinuskon mystisyyden. Ja körtit ovat luterilaisen kirkon liberaalia porukkaa, jonka hän tuntee omakseen.

”Körttiläisyys ei tuomitse eikä kyseenalaista toisten uskon laatua tai määrää”, Kristoffersson sanoo.

”Liike-elämä perustuu kilpailuun ja tehokkuuteen, mitattaviin tuloksiin, maineeseen ja kunniaan. Körttiläisyys taas lähtee siitä, että ihminen on pieni ja hänen tekonsa mitättömiä. Ihminen ei pelastu tekojensa kautta eikä hänen tule kilpailla muiden kanssa muutoin kuin keskinäisessä kunnioituksessa.”

Tiina Kristoffersson on Upsalan ekonomi, joka päätyi kirjabisnekseen onnekkaan sattuman kautta.

”Olen aina rakastanut kirjoja ja kirjallisuutta”, hän kertoo. ”Kirjat ovat olleet minulle tärkeitä maailman hahmottamisessa, mutta en koskaan uskaltanut unelmoida, että pääsisin kirja-alalle, koska se oli aika suljettu bisnes. Ekonomeja ei ole kovasti kaivattu, paitsi nyt talousjohtajiksi tai muihin sellaisiin tehtäviin.”

Norjalaislähtöinen kustantamo Bazar haki Suomeen kustantamon johtajaa vuonna 2005. Kristofferssonin mielestä hakuilmoitus näytti suorastaan hassulta, koska vaatimukset olivat niin täydellisen kohtuuttomia. Huvittuneena hän päätti kokeilla onneaan.

Hän tapasi kustantamon omistajan Øyvind Hagenin, joka oli sitä mieltä että Kristoffersson oli juuri oikea henkilö Suomen yhtiön vetäjäksi. Puolentoista vuoden aikana Bazarin johdossa hän kasvatti yhtiön liikevaihtoa 70 prosenttia ja nosti muiden muassa Paulo Coelhon myyntilistojen kärkeen.

Seuraavaksi Kristoffersson rakensi lyhyessä ajassa Gummerukselle toimivan lasten- ja nuortenkirjallisuuden osaston, kunnes hän sai toimeksiannon saattaa Talentumin tuolloin omistama reproyhtiö Faktor Oy myyntikuntoon. Raskaan toimitusjohtajan pestin hän hoiti puolessa vuodessa.

 

Vuoteen 2009 asti Suomessa ei ollut lainkaan kirjallisuusagentteja. Kirjojen ulkomaanoikeuksien myynnistä vastasivat pääasiassa kustantajien omat foreign rights -ihmiset. Kustantamoissa tunnuttiin ajattelevan, että ulkomaanoikeuksien laiskahko myynti oli lähinnä ”kirjailijanhoidollista” työtä. Muutamat menestyneimmät nimikirjailijat olivat tyytyväisiä, kun silloin tällöin saatiin käännös eurooppalaisille markkinoille.

Kristofferssonin ura oli suvantovaiheessa. Hän matkusti muutamaksi kuukaudeksi pikkuveljensä perheen luokse Thaimaahan ja mietti, mitä tekisi seuraavaksi. Palmun alla kiteytyi ajatus ryhtyä kirjallisuusagentiksi.

Agentuurin perustaminen edellytti uudenlaisen ajattelun omaksumista. Koska Kristofferssonilla ei ollut mielessään valmista mallia ja koska Suomessa ei ollut kirjallisuusagentteja, hän otti yhteyttä ruotsalaiseen ystäväänsä Emma Gateen, joka oli aiemmin ollut töissä tunnetussa Salomonsson Agencyssa.

Kävi ilmi, että Gate oli muutama kuukausi aikaisemmin perustanut Ruotsiin oman agentuurin Stiltonin.

”Tapasin Emma Gaten Tukholmassa ja kerroin hänelle pohjoismaisen agentuurin ideastani. Hän innostui siitä välittömästi, ja me ryhdyimme yhdessä rakentamaan Stiltonia.”

Kristofferssonin sanoo, että ilman Emma Gatea hänestä ei ehkä olisi tullut agenttia tai ainakin verkoston rakentaminen olisi ollut paljon työläämpää.

”Emma Gate opetti minulle, miten tätä hommaa hoidetaan. Hän buukkasi minulle ensimmäiset kustantajatapaamiset Lontoon kirjamessuille vuonna 2009. Hänen siivellään pääsin mukaan kuvioihin.”

 

Viisi vuotta sitten jopa ajatus kirjallisuusagentista oli outo: suurin osa suomalaisista kirjailijoista ei edes tajunnut kaivata agenttia.

”On jännä huomata nyt, miten monet kirjailijat haluaisivat itselleen agentin”, Kristoffersson sanoo.

Yksi ennakkoluuloton kirjailija oli avainasemassa, jotta muutos lopulta kävi varsin nopeasti. Ensimmäisenä kirjojensa ulkomaanoikeuksien myynnin Kristofferssonin käsiin luovutti dekkaristi Matti Rönkä.

”Minulla ei ollut mitään menetettävä”, Rönkä kertoo.

Rönkä oli jo pienoisesti maistanut menestystä. Hän oli ensimmäisenä suomalaisena dekkarikirjailijana saanut pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon, ja hänen kirjojaan oli onnistuttu myymään Saksaan.

”Kristofferssonilla oli selkeä suunnitelma. Kun olin breikannut Saksassa, skandinaavisen dekkarin imussa oli otollista maaperää tarjota minua muuallekin”, Matti Rönkä selvittää.

Röngän Viktor Kärppä -dekkareita on nyt myyty parillekymmenelle muullekin kielialueelle, joista ranska, espanja ja japani ovat merkittävimpiä.

Kirjailija Marko Leino puolestaan on tähän mennessä saanut Stiltonin kautta kolmisenkymmentä sopimusta. Hän arvioi, että ilman Kristofferssonin ja muiden agenttien tuloa kirjamarkkinoille kustantajien kiinnostus ulkomaanoikeuksien myymiseen olisi ollut yhtä laimeaa kuin aiemminkin.

”Kristoffersson pani heti tuulemaan”, Leino sanoo.

Tienraivaajana Kristoffersson on joutunut kamppailemaan kustannusalan vanhoillisia asenteita vastaan. Hän on monesti huomannut, että kustantajan huoneessa ilmapiiri kiristyy, kun kirjailijan mukana sinne tulee agentti.

”En ymmärrä vieläkään, miksi on niin vaikeaa, jos agentti on mukana neuvotteluissa. Minun näkökulmastani tämä on yhtälö, jossa kaikki voittavat. Agenttien myötä myös kustantamojen oma ulkomaanoikeuksien myynti on tehostunut.”

 

Suomalaisissa kustantajissa kirjamarkkinan supistuminen herättää levottomuutta. Kirjamyynti on laskenut vuodesta 2006 lähtien, ja laman ja median murroksen myötä kustantajilla on edessään yhä vakavammat paikat. Vuosikymmenessä kolmasosa kirjankustannusalan työpaikoista on hävinnyt.

”Huolestuttavinta on se, että näiden yhdeksän vuoden aikana, jonka olen ollut alalla, en ole huomannut olennaista muutosta kustantajien toiminnassa”, Tiina Kristoffersson toteaa.

Kristoffersson kertoo aidosti välittävänsä kirjallisuuden ja lukemisen merkityksestä, mutta juhlapuheiden sijaan hän haluaisi kuulla konkreettisia ehdotuksia siitä, miten kirjallisuus pelastetaan. Miten teinit pakotetaan lukemaan kirjoja? Kuinka esikoiskirjailijoiden teokset saadaan esille kauppoihin? Millä tavoin voitaisiin luoda uusia myyntikanavia?

Oman analyysinsa pohjalta Kristoffersson tulee pessimistisiin johtopäätöksiin:

”Kirja-alan ulkopuoliset toimialat, kuten teknologia, tulevat pakottamaan muutokseen, ja silloin ei enää puhuta kulttuuriarvoista.”

Hän ei halua luoda uhkakuvia mutta ihmettelee sitä, että kustantamot eivät itse hae aktiivisesti uusia ratkaisuja.

Kirjabisneksen ongelmat liittyvät Kristofferssonin mielestä alan toimintakulttuuriin. Takavuosina oli liian paljon ”hyvä veli, hyvä sisar” -toimintaa ja herrasmiessopimuksia.

”Markkinat oli tavallaan jaettu, ja aito kilpailu puuttui. Ala oli stabiili ja kirjoittamattomien sääntöjen säätelemä. Sellainen on jatkunut liian pitkään.”

 

Moniko on pannut merkille, että KappAhlilla on alusasumallisto nimeltä Fifty Shades of Gray? Kysymys on ilmiöstä, johon Kristoffersson kiinnittää huomiota päivittäin.

Hän pohtii immateriaalioikeuksia eli sitä, miten tekijänoikeuksilla ja tavaramerkeillä voidaan tehdä bisnestä. Eroottisen menestysromaanin nimellä myydään naisten alusasuja, mikä on nykyaikana normaalia liiketoimintaa.

Kristoffersson täydentää parhaillaan opintojaan ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa juuri immateriaalioikeuksien parissa. Kirjailijoiden lisäksi Kristoffersson edustaa Veikkausliigan tavaramerkkiä.

”Juridiselta pohjalta kirjojen ja jalkapallon edustamisessa on kysymyksessä hyvin samankaltaiset asiat.”

Yrittäjänä Kristoffersson pitää antoisana sitä, että hänellä on mahdollisuus kokeilla erilaisia asioita ja löytää uutta liiketoimintaa.

”Tällainen kokeileminen ja laboratorio ei olisi mahdollista, jos olisin työssä jossain korporaatiossa”, hän sanoo.

 

Kirjallisuus on vaikuttanut myös varsin konkreettisesti Tiina Kristofferssonin elämään.

Laura Gustafssonin romaanin Huorasatu ansiosta hänestä tuli kasvissyöjä – siitäkin huolimatta, että monet Kristofferssonin ystävistä olivat sanoneet, että hän on viimeinen ihminen, jonka uskoisi ryhtyvän kasvissyöjäksi. Niin kuitenkin kävi syksyllä 2012.

Kristoffersson oli Frankfurtin kirjamessuilla esittelemässä Laura Gustafssonin romaania. Hän kertoi saksalaiselle kustantajalle Kirsten Naegelelle Lauran olevan vegaani ja pyöritteli merkitsevästi silmiään.

Naegele katsoi Kristofferssonia rauhallisesti ja sanoi: ”Niin.”

Kävi ilmi, että myös Kirsten Naegele oli kasvissyöjä. Nolostumisen, häpeän kautta Kristoffersson havahtui tarkastelemaan itseään.

”Kysyin itseltäni, miksi minä puhun Laura Gustafssonin veganismista tällä tavoin. Ymmärsin, että minä olin se omituinen, koska söin lihaa.”

Kristoffersson ryhtyi kasvissyöjäksi. Pelkästään terveyden vaaliminen ei olisi riittänyt hänelle motivaatioksi tähän elämänmuutokseen. Eettiset ja ekologiset syyt olivat ensisijaisia.

”Olen perheemme ainut kasvissyöjä, mutta perhe suhtautuu siihen myönteisesti ja he syövät mielellään myös kasvisruokia.”

Kristoffersson toivoo, että yhä useammat hänen kaltaisensa bisnesihmiset voisivat ryhtyä kasvissyöjiksi.

”Kasvissyöjien ei tarvitse olla hippejä tai luonnonsuojelijoita, vaan tämä elämäntapa sopii kenelle tahansa.”