Pelasti oman vauvansa – vaatekeksinnöstä poiki kansainvälinen bisnes

Teija Toikan yritys valmistaa painevaatteita, joita käytetään muun muassa monien sairauksien ja vammojen hoidossa.

ADHD
Teksti
Ulla-Maija Paavilainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On jouluaatto vuonna 1989. Pakastaa. Teija Toikka astuu sairaalan ovesta pihalle. Hänellä on sylissään nyytti, 3 580-grammainen vastasyntynyt poikalapsi.

Teija Toikka on mestaruuksia voittanut freestylelaskija. Hän pitää talvesta ja lumesta. Kova vauhti ja näyttävä tyyli ovat aina sopineet hänelle.

Vauhdikkuus ei ole jäänyt vain rinteeseen. Toikka on perustanut Tampereelle ison kauneusalan yrityksen, joka tarjoaa kasvohoitoja, kosmetiikkaa, kampauksia, solariumrusketusta. Estetiikka kiehtoo häntä. Isä suunnitteli kenkiä ja isoäiti koruja. Toikka tietää, miten ihmiset nauttivat, kun sallivat itselleen hemmottelua. Joku saattaisi pitää sellaista pinnallisuutena.

Nyt Toikka ei suunnittele edes laskettelumatkaa. Hän on ensimmäistä kertaa elämässään epätietoinen, mihin suuntaan hänen pitäisi kääntyä. Hän kohentaa nyyttiä sylissään. Lapsella on syntymämerkki, joka peittää puolet ihosta. Lapsen pelastamiseksi tarvitaan lukuisia leikkauksia.

Edessä on hyppy, jonka ilmalennosta ja alastulosta ei ole varmuutta. Mutta sen Toikka tietää, että poikansa eteen hän tahtoo tehdä kaiken mahdollisen, kävi miten kävi.