Annamari Vänskä kumoaa harhakäsityksiä muodin pinnallisuudesta

Suomen ensimmäinen muodintutkimuksen dosentti on saanut tutkijapiireissä kuittailua myös omasta pukeutumisestaan.

hän
Teksti
Minna Juti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tasaisen varmalla äänellä aloittava luennoitsija vangitsee huomion, kun yleisö vielä hakee hälisten paikkojaan ja powerpointeja viritellään valkokankaalle.

Annamari Vänskä seisoo Turun yliopiston Arje Scheinin -salin etuosassa ja avaa järjestämänsä Fashion as Academic Discipline -seminaarin.

Hänellä on yllään Issey Miyaken sinisin printein kuvioitu, tiukka musta poolo ja Helmut Langin housut, joiden vyötäröltä laskeutuu lantiolle veistoksellinen lieve. Vaaleat hiuksensa hän on vetänyt lyhyelle poninhännälle niskaan. Asiallisen kokonaisuuden viimeistelevät mustakehyksiset silmälasit.

Tyyli on todellista vuoden 2015 trendien mukaista power-pukeutumista: siinä on rentoa minimalismia, annos androgyynisyyttä, aavistus japanilaisuutta ja pari vakuuttavaa designer-nimeä.

Vänskä on poikkeus muodintutkijoiden joukossa, jotka – ehkä yllätys – aika harvoin ovat itse kiinnostuneita pukeutumisestaan. He ovat sosiologeja, antropologeja, filosofeja tai vaikka historioitsijoita, ja he tutkivat muotia enemmän ilmiönä kuin muotoiluna. Vänskä puolestaan tunnustaa jo lapsena olleensa tarkka vaatteistaan.

”Vaatteen ja oman kehon suhde on hyvin intiimi. Vaate ei ole osa ruumista, muttei siitä täysin irrallaankaan. Se on rajavyöhyke itsen ja maailman välissä ja keskeinen osa kokemustamme sukupuolitettuina, johonkin ryhmään tai yhteisöön kuuluvina ihmisinä.”

 

Annamari Vänskä aloitti kollegiumtutkijana Turun yliopiston huippututkimusyksikössä viime vuoden alussa. Hän ryhtyi tutkimaan sylikoirien muotia ja sitä, mikä saa koirien omistajat hankkimaan lemmikeilleen jopa kalliimpia luksustuotteita kuin itselleen.

Samalla Vänskä alkoi suunnitella Suomen ensimmäistä muodintutkimuksen maisteritason opetusohjelmaa. Siihen hänet innosti reilut neljä Ruotsissa vietettyä vuotta.

Tukholman yliopistoon perustettiin muodintutkimuksen keskus 2006. Kolme vuotta myöhemmin Vänskä lähti sinne vierailevaksi tutkijaksi. Pian hän sai yliassistentin viran.

”Olin kyllä aikaisemmin tutkinut mainos- ja muotikuvaa, mutta Tukholmassa pääsin ensi kertaa käsiksi varsinaiseen muodintutkimukseen ja osaksi muodintutkijoiden kansainvälistä verkostoa. Pääsin tutkimaan muodin yhteiskunnallista ja kulttuurista merkitystä.”

Ruotsissa opiskelijat olivat motivoituneita. Visuaalisen kulttuurin keskellä kasvaneet nuoret olivat innoissaan huomatessaan, että muotia saattoi opiskella. Vänskäkin oli innoissaan, sillä Tukholmassa hän sai jatkuvasti hyvää palautetta järjestämistään kursseista ja seminaareista, ja sinne alkoi hakeutua myös suomalaisia nuoria. Moni kertoi Vänskälle pyrkineensä Tukholmaan kuultuaan juuri hänen työskentelevän siellä. Vänskä rohkaistui: Suomeenkin olisi syytä saada uutta koulutusta.

Vänskän Turussa järjestämissä seminaareissa luennoi menneen kevään aikana monta kansainvälisesti ansioitunutta muodintutkijaa. Kulttuurialojen opiskelijoiden ohella seminaareihin osallistui muun muassa oikeus- ja kauppatieteilijöitä, jotka haluavat tutkia muotia jatko-opinnoissaan. Kesäkuun alussa Vänskä sai kuulla, että hänelle myönnetään Turussa muodintutkimuksen dosentuuri.

 

Ruotsissa Vänskä havahtui myös siihen, että siellä muodintutkimusta ryhdyttiin opettamaan nimenomaan muotiteollisuuden aloitteesta.

H&M-konsernin takana oleva Erling Perssonin perhesäätiö rahoittaa muodintutkimuksen keskusta. Perus- ja jatkotutkintoihin liittyvän opetuksen rahoituksesta vastaa yliopisto. Malli toimii, ja toistaiseksi kaikki vajaan kymmenen vuoden aikana Tukholmassa valmistuneet maisterit ovat saaneet koulutustaan vastaavaa työtä. He työskentelevät journalisteina, muotikaupan markkinointitehtävissä tai nettikaupan kehittäjinä. Pari väitöskirjan tehnyttä tutkijaa opettaa Parsons of the New Schoolin Pariisin-toimipisteessä. Humanisteille harvinaisen hyvä työllistyminen kertoo siitä, että ala kaipaa kipeästi koulutettuja asiantuntijoita.

”Ruotsalaisille on selvää, että muodista tarvitaan tieteellistä perustutkimusta.”

Samaa asennetta Vänskä toivoo myös Suomeen tilanteessa, jossa meillä ihmetellään, miksei muotiteollisuutemme lähde nousuun, vaikka nuoria muotisuunnittelijoita palkitaan kilvan maailmalla.

”Meillä puhutaan pääasiassa siitä, että muotialan yrityksiin on satsattava rahaa. Samalla muodin koulutus on ollut suunnittelijakeskeistä. En vähättele kumpaakaan, mutta laaja-alainen koulutus ja teoreettinen tutkimus kehittävät ajattelua ja auttavat ymmärtämään muodin mekanismeja.”

 

Ylioppilaskuvassa 1989 Annamari Vänskällä on pitkät punaiseksi värjätyt hiukset.

Joensuulaistyttö hengaili porukoissa, jotka vaativat harrastustiloja nuorten vaihtoehtokulttuureille. Kun nuoret keksivät kaupungin keskustassa tyhjän talon, he ryhtyivät vaatimaan sitä käyttöönsä. Vänskä kirjoitti maakuntalehden yleisönosastoon, oli järjestämässä keskustelutilaisuuksia ja osallistui lopulta kesken ylioppilaskirjoitusten talon valtaukseen.

Hän päätyi putkaan, ja keskustelu harrastustiloista päättyi siihen ja sakkoihin. Kun Vänskä muistelee tapahtumaa, hänen kasvoilleen syttyy yhä innostunut ilme.

”Se oli hienoa aikaa. Siitä elämä alkoi.”

Kuudella laudaturilla hän pääsi opiskelemaan tietojenkäsittelyä Helsingin yliopistoon, mutta alkoi käydä sosiologian, estetiikan ja filosofian luennoilla. Vapaa-ajallaan hän löysi taiteilijoiden, filosofien ja underground-ihmisten seuraan. Toisena opiskeluvuonna hän pääsi lukemaan taidehistoriaa.

”Jos muodintutkimusta olisi voinut opiskella, olisin todennäköisesti tehnyt niin. Muoti tuo yhteen taiteen, populaarikulttuurin ja bisneksen eli koko sen visuaalisen kulttuurin, jossa nuoret elävät ja joka on aina kiinnostanut minua.”

Väitöskirjassaan Vänskä tarkasteli, miten taide, muoti ja mainonta muovaavat käsitystä sukupuolittuneista identiteeteistä ja kuinka muotikuvia luetaan ja käytetään.

”Tutkimukseni yhtenä tavoitteena oli kehittää medialukutaitoa, sillä kuvien ympäröimässä maailmassa siitä on tullut yhä tärkeämpi kansalaistaito.”

Vänskän mukaan muotikuva kierrättää ja haastaa käsityksiä sopivuudesta ja seksuaalisuudesta. Muoti on seksuaalipolitiikan areena, ja tätä jännitettä mainonta käyttää hyväkseen.

”Muoti on ruumiillista, ja muotikuvissa hyödynnetään usein seksuaalisen halun kuvastoja. Mainonnan voi nähdä jopa jonkinlaisena pornona, mutta sen tarkoitus on kiihottaa ostamaan muotituotteita.”

Sopivuuden ja seksuaalisuuden haastamisesta on kyse myös silloin, kun kuvissa esiintyy lapsia. Heidät kuvataan usein pieniksi aikuisiksi, ja myytti lapsuuden viattomuudesta särkyy. Tätä ilmiötä Vänskä tutki teoksessaan Muodikas lapsuus. Lapset muotikuvissa (2012). Hän havaitsi, että käsitys viattomasta lapsesta on kulttuurissamme nuori. Historiassa lasta on pidetty luonnostaan paheellisena olentona, josta seksuaalisuus on karsittava pois.

 

Muodilla on aina ollut uskottavuusongelma, eikä Vänskä yritä peittää sitä. Akateemisessa maailmassa muodin seuraamista on pidetty melkein vastakohtana älyllisyydelle.

”Vaikka muoti joskus oli hallitsijoiden ja yläluokan keino näyttää valtaansa, se on vuosisatojen ajan määritelty moraalittomaksi ja pinnalliseksi. Jos sanot olevasi siitä kiinnostunut, altistat itsesi stereotypialle, että olet itsekin tyhmä ja pinnallinen.”

Vänskä on kuullut tutkijapiireissä joskus kuittailua myös omasta pukeutumisestaan, mutta hän ei välitä siitä.

”On parempi myöntää vaatteiden merkitys kommunikaatiovälineenä kuin kieltää se. Pukeutuupa ihminen miten hyvänsä, kyseessä on aina valinta. Jokaisella on jonkinlainen käsitys siitä, kuka ja millainen haluaa olla ja miten haluaa muiden näkevän itsensä.”

Tutkija haluaa antaa itsestään määrätietoisen ja asiallisen kuvan. Mennessään esimerkiksi pitämään luentoa hän valitsee vaatteet, joissa tuntee olonsa mukavaksi ja varmaksi.

”Miellän luentotilanteen esitykseksi, keikaksi. Sisällön ohella valmistaudun siihen myös pukeutumalla asiaankuuluvasti.”

 

Vänskä kuuluu tutkijasukupolveen, jolle on ollut selvää, että työn perään on lähdettävä ja vastaan tulevat mahdollisuudet käytettävä hyväksi, niin kuin nyt uuden tutkimus- ja opetusalan tuominen Suomeen.

Tekeillä on myös kirja muodin kuratoimisesta, alasta, joka varmasti vain kasvaa tulevaisuudessa. Isot taidemuseot – New Yorkin Metropolitan ja Lontoon Victoria ja Albert etunenässä – ovat alkaneet houkutella yleisöä isoilla muotinäyttelyillä. Parhaillaan Lontoossa jonotetaan Alexander McQueen -näyttelyyn.

”Uudet, käsitteelliset näyttelyt eivät ole vain pukuhistoriaa, vaan ne nostavat muodin taiteen rinnalle ja yrittävät ratkaista kysymyksen, mitä vaate on silloin, kun se irrotetaan ihmisruumiista, ja miten se saadaan eloon ilman ihmistä.”

Vänskän kuratoima Boutique-näyttely toi yhteen taiteilija ja muotitaiteilija -työpareja, ja se nähtiin pari vuotta sitten Amos Andersonilla Helsingissä. Yhdessä esiintyivät muun muassa Jani Leinonen ja Minna Parikka sekä Katja Tukiainen ja Samu-Jussi Koski. Myöhemmin Vänskä vei näyttelystä versiot Washingtoniin, Tokioon ja New Yorkiin. Nyt hän on sopinut sen esittämisestä Berliinissä muotiviikkojen aikaan ensi talvena.

”Nautin työni monipuolisuudesta: tutkimisesta, kirjoittamisesta ja opettamisesta. Näyttelyiden kuratointi on tutkimuksen popularisointia ja käsillä tekemistä, mikä on hyvää vastapainoa ajattelulle ja kirjoittamiselle.”

 

Why Study Fashion? on Vänskän avausluennon aihe. Eturivissä nuori naisjuristi kirjoittaa kynä sauhuten. Hän tekee väitöskirjaa muotioikeuden alalta ja on Vänskän ohjattavia. Vieressä mediatutkimuksen opiskelija innostuu kysymyksestä, millaista on digitaalinen muotijournalismi. Sali on täynnä nuoria miehiä ja naisia, joilla ei näytä olevan epäilystäkään, etteikö muodissa riittäisi kulmia tutkittavaksi. Vänskän jälkeen vierailevat luennoitsijat University of Arts -koulusta Lontoosta pääsevät puhumaan hyvin lämmitetylle, innostuneelle yleisölle.

Vänskä voi palkita itsensä pitkällä juoksulenkillä.

”Tutkijan työ on istumista. Jotta ajatus kulkisi, pitää liikuttaa ruumista. Hyvässä vireessä saatan kirjoittaa kellon ympäri, mutta kun ajatus ei enää kulje, menen lenkille ja annan ajan ja alitajunnan tehdä työnsä.”