Jari "Bull" Mentulan ankara maailma: "Nälkä on vaan yks saatanan tunne"

Kehonrakentaja ei halua tavoitella sellaista, mikä on mahdollista.

hän
Teksti
Elina Järvinen
Kuvat
Pekka Holmström
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mies astuu toimistohuoneeseen ja riisuu heti.

T-paita pois, farkut ja sukat. Jäljelle jäävät pienet alushousut.

Mies on nelikymppinen ja julman näköinen. Tukka on valkoiseksi värjätty, lyhyt harja. Ohimot ovat kaljut. Kyynärvarsia nuolevat liekkitatuoinnit, kaulassa on tähtiä.

Hän on Tuomas Kuusa, lappeenrantalainen yrittäjä. Hän on tullut näyttämään lihaksiaan.

Ne ovat isot.

Hän seisoo ovensuussa ja vaihtaa asentoa. Jännittää lihaksiaan. Puuskuttaa.

Toimistotuolissa istuu Jari Mentula.

”Ja levee selkä. Rinta sivulta. Just noin”, hän sanoo.

”Tuplat takaa. Jes.”

Viikon kuluttua Kuusa osallistuu kehonrakennuksen SM-karsintoihin. Nyt hän on kisadieetillä.

Hän näyttää nääntyneeltä.

”Mielialat heittää niin helvetisti.”

”Ei ole hiilareita. Ihmiskeho tarvii ruokaa.”

Hän ei palaa täältä Lappeenrantaan vaan ajaa Helsinkiin.

”Mie annan kotiporukoille vähän huilii itestäin.”

Mentula sanelee hänelle seuraavan viikon ohjelman, ruuat ja treenit. Maanantaina selkä, tiistaina olkapäät, keskiviikkona…

”Laitatko sähköpostilla? Miulla muisti pätkii.”

Kolme vuotta sitten Kuusa oli lihava mies. Hän oli treenannut vuosia, mutta ”aivan väärin”.

Hän otti yhteyttä Mentulaan. Lihakset alkoivat kasvaa.

Mentula on suoraviivainen valmentaja. Jos ei tehdä niin kuin hän sanoo, ei tehdä ollenkaan.

 

Mentula käy kuntosalilla kaksi kertaa päivässä. Puoli kahdeksalta aamulla ja kuudelta illalla.

Työkaveri Vertti Harjuniemi on aina mukana.

Tänä aamuna he tekivät ojentajia, käsivarsien ojentajalihaksia. Samat liikkeet ja sama tekniikka. Toinen kannusti, toinen teki. Mentulan vuorolla vähän raskaammat painot.

”Viä, viä, viä. Jes!”

”Saata-na!”

Puolen tunnin harjoitus ja vartti kuntopyörää, ”cardioo”. Pelkällä kahvilla ja ”aminohapoilla”, punaisella jauheella, jota Mentula sekoitti veteen.

Nyt Mentula tekee toimistolla aamiaista. Kello tulee yhdeksän.

Toimisto on hyvinvointiyritys FitFarmin. Isot tilat Tampereen keskustassa, Kuninkaankadulla. Mentula on yrityksen perustaja. Toinen perustaja on Jutta Gustafsberg.

Keittiössä on Gustafsbergin kuva. Hän poseeraa jääkaappimagneetissa. Jos herkuttelee, ei saa valittaa läskeistä, kuvan alla lukee. Toisessa magneetissa on Mentula. Hän nojaa kuntosalin penkkiin ilman paitaa. Käsivarret ovat reiden kokoiset. No compromise, no excuse. Ei kompromisseja, ei tekosyitä.

Jutta ja Bull. He ovat kaksikko, joka piiskaa löysyyttä suomalaisvartaloista. Netissä, tv:ssä ja lehdissä. Jutta lempeämmin, Bull armottomammin. Tee unelmistasi totta FitFarmilla! Laihduta superdieetillä, kiristy Bull’s All Out -ohjelmalla tai hanki Suomen paras belfietakamus.

Mentula laskee vettä siniseen taikinakulhoon ja punnitsee astian. 500 grammaa.

Hän lisää kaurahiutaleet, 150 grammaa, ja nostaa kulhon mikroon. Kolme ja puoli minuuttia täydellä teholla.

Hän lisää banaanin, raejuuston ja mehukeiton ja viiltää auki pötkön, joka muistuttaa maksamakkaraa. Se on kypsennettyä kananmunan valkuaista.

Hän sekoittaa ainekset ja alkaa kauhoa ruokaansa kulhosta.

”Voi luoja, että on puuro hyvää!”

Hän syö ripeästi. Yhdeksältä on parturi.

Vertti Harjuniemi istuu pöydän toisella puolella. Keittiössä lappaa väkeä.

Projektipäällikkö Heli Malinen kävelee sisään. Hänellä on kädessään rasiallinen viinimarjoja.

”Haluukko herukoita?”

Mentula tuhahtaa.

”En vittu pilaa puuroani millään kitkerillä marjoilla.”

IMG_0203_PH
Jari Mentula on harrastanut kehonrakennusta 20 vuotta. © Pekka Holmström

 

Jari Mentula on 40-vuotias sähköasentaja Valkeakosken Tarttilasta.

Peruskoulun jälkeen hän kävi ammattikoulun, valmistui ja sai vakituisen työpaikan Toijalan Sähkö-Tolevasta. Hän kävi töissä muutaman viikon ja irtisanoutui.

Hän urheili paljon. Jääkiekkoa ja jalkapalloa. Mutta joukkuelajeissa oli jotain, joka ei sopinut hänelle. Vaikka hän itse harjoitteli, joukkue ei välttämättä menestynyt.

18-vuotiaana hän kiinnostui voimaharjoittelusta. Hän kävi Toijalassa kuntosalilla ja lyöttäytyi kokeneempien harrastajien seuraan. Hän luki alan kirjallisuutta, etsi julkaisuja divareista.

Siihen aikaan hän oli normaalin kokoinen kaveri, 180 senttiä pituutta ja ”pikkuisen velliä” vatsan kohdalla.

Mutta pian hän alkoi muuttua. Hänestä tuli kehonrakentaja.

Keväällä 1998 hän osallistui ensimmäisen kerran kisoihin, alle 23-vuotiaiden ja yli 80-kiloisten sarjassa. Kisat pidettiin Lahden ammattikoulun auditoriossa.

Mentula oli valmistautunut kiihkomielisesti. Joulun alla hän oli painanut 130 kiloa. Hän oli tankannut ”omin neuvoin”. Mutta kisapunnituksessa lukema oli lähellä 80:tä kiloa. Puolen vuoden aikana hän oli laihduttanut melkein 50 kiloa. Se oli liikaa. Lavalla hän näytti nälkiintyneeltä. Kisat menivät huonosti.

Vanhemmat olivat paikalla. Poikaa oli paha katsoa.

Mentula sijoittui toiseksi viimeiseksi.

Tarttilan-kodissa pidettiin palaveria. Istuttiin keittiön pöydän ääressä, itkettiinkin. Oliko tällaisessa mitään järkeä? Mutta Mentula halusi jatkaa. Niin hän sanoi isälle. Sitten pitää vain jatkaa, isä vastasi.

Mentula teki keikkaa portsarina, ja harjoitteli. Kehonrakennusta ja penkkipunnerrusta.

Häntä valmensi tamperelainen Matti Halonen, jonka lempinimi on Guru. Tämän suunta oli selkeä: ”Kun vauvaläskit oli saatu pois, lähdimme tekemään lisää lihaa.”

Lokakuussa 2000 Mentula voitti pronssia kehonrakennuksen SM-kisoissa, yli 90-kiloisten sarjassa. Syksyllä 2007 hän voitti mestaruuden. Silloin sarja oli ”superraskas”, yli satakiloiset.

Vuonna 2008 hänestä tuli kehonrakennuksen ammattilainen. Kansainvälinen IFBB-järjestö myönsi hänelle kortin.

Hän sai tukijoita, sponsoreita. Ja vuosien varrella hän oli alkanut itsekin valmentaa. Portsarin työt saivat jäädä.

”Vuodesta 2010 mä oon saanut vähintään normaali-ihmisen palkan per kuukausi”, hän sanoo.

”Tällä hetkellä tilanne on vähän parempi vielä.”

Vuonna 2013 Mentula ansaitsi yli 370 000 euroa.

 

’Tää sattuu.”

”Sattuu niin saatanasti.”

Mentula istuu parturintuolissa. Hänen kulmakarvojaan nypitään.

Bülent Tanriverdi käyttää ikivanhaa itämaista tekniikkaa. Hän nyppii karvat rullalangalla. Hän on pyörittänyt lankaa sormiensa ympärille.

Mentula käy Tanriverdilla usein, pari kertaa viikossa. Parturi on Hallituskadulla, lähellä toimistoa.

”Kohta kahteen vuoteen en ole ajanut partaa itse. Miks mä ajaisin, kun Bülent tekee sen paremmin?”

Tanriverdi ajaa parran vaahdolla ja veitsellä. Posket sileiksi, leukaparran siistiksi. Sen jälkeen hän sivelee Mentulan partaan kestoväriä. Ensin alahuulen alle, siitä kohti oikeaa leukaperää.

Mentula on tarkka ulkonäöstään.

Auton pitää olla musta, kenkien punaiset ja kodin valkoinen. Huonekalujen pitää sopia yhteen ja leikkokukat pitää vaihtaa viikoittain.

Näin hän kertoo tuoreessa kirjassaan Bull’s all out. Se on kirja Mentulan tärkeimmistä asioista: treenistä, työstä ja perheestä.

Se on myös opas, eräänlainen self-help-kirja. Mentula antaa elämänohjeita.

Unelmoi isosti ja haasta itsesi tekemään asioita, jotka pelottavat.

Jos ottaa koville, kannattaa edetä hetki kerrallaan ja haistattaa vitut peloilleen yhä uudestaan ja uudestaan.

Ja vaikka elämä laittaisi ”tankoon painoja”, periksi ei saa antaa. Se, mikä ei tapa, vahvistaa ja timantit syntyvät puristuksessa.

Parisuhteestakin hän puhuu, ja seksistä.

Seksi rakkaan ihmisen kanssa tietyllä tasolla on aivan huikeaa hommaa.

Mutta tässäkin ylipaino voi olla ongelma. Kyllähän se vaikuttaa niin jaksamiseen kuin viitseliäisyyteen seksin suhteen.

Parturin ovet käyvät. Bülent Tanriverdi ei käännytä ketään pois. ”Kyllä, on aikaa. Istu hetkeksi.”

Partureita on neljä. Kaikki leikkaavat minkä ehtivät.

Jari Mentula nuokkuu tuolissaan. Häly ei näytä haittaavan häntä.

Tanriverdi levittää kestoväriä kulmakarvoihin. Sitten hän vaahdottaa pään ja siistii kaljun. Hieroo päänahan ja niskan.

”Tää on todella rentouttava hetki”, Mentula sanoo.

Loppupäivä on aivan täynnä. Palaveri, nopea lounas, kaksi asiakastapaamista. Nippu kysymyksiä, joihin nettivalmennettavat odottavat vastauksia.

Ja kuudelta iltatreenit, joista ei voi myöhästyä. Vuorossa ovat jalat.

”Vähän liian paljon on ollut tänä vuonna.”

”Mutta tää on ollut upee vuosi.”

”Mä sain kirjan, mikä oli iso projekti. Oma tv-sarja, mikä oli iso projekti. Mä menin naimisiin, joka oli hieno projekti.”

Klikkaa kuva suuremmaksi. Grafiikka Hannu Kyyriäinen
Klikkaa kuva suuremmaksi. Grafiikka Hannu Kyyriäinen © Pekka Holmström / Hannu Kyyriäinen

 

Työhuoneen seinä on täynnä valokuvia.

Bikiniasuisia naisia. Tiukkoja, ruskettuneita vartaloita. Kireitä hymyjä.

Kuvien päälle on tussattu tekstejä ja sydämiä.

Kiitos! Maailman parhaalle Bullille. Harriet.

Bullille iso kiitos valmennuksesta. Saana.

He ovat kehonrakentajia ja fitness-kilpailijoita, joita Mentula on valmentanut. Hän valmentaa paljon miehiäkin, mutta heidän kuviaan on vähemmän.

Mentula istuu työpöytänsä takana vankassa toimistotuolissa. Neuvotteluhuoneessa istuttiin suurilla jumppapalloilla. ”Jutta osti ne. Helvetin epämukavat.”

Hän odottaa asiakasta. Susu Suntila osallistuu viikon kuluttua body fitness -kisoihin Jyväskylässä.

Suntila astuu ovesta.

”Noni! Perse paljaaks!” Mentula tervehtii.

”Mites on menny kaikki?”

”Vähän väsyttää”, Suntila sanoo.

”Niin kuuluukin. Viikkoa ennen kisoja kuuluukin väsyttää.”

Suntila seisoo Mentulan edessä pikkuhousuissa ja rintsikoissa.

”Käännös. Ja käännös. Ja käännös. Ja line-up. Nyt toi takimmainen olkapää jää. Nostat sen sitten. Noin!”

”Se olis sit viimeistelyä vaille.”

Suntila pukeutuu. Hän on hidas, uneliaan oloinen. ”Palelee niin saakelisti.”

Kisadieetti on tiukka. Kaikki rasva laihdutetaan pois. Repussa on seuraava ruoka-annos, muovipussissa. Salaattia, tomaattia, kurkkua, vähän kanaa.

Mutta Suntila ei valita, eikä Mentula antaisi tilaa valittaakaan.

Hän ärtyy aiheesta.

”Tätä on kysytty multa hirveesti. Mä oon yli 20 vuotta tehnyt tätä, ja jos se olis kamalaa, niin enhän mä nyt tekis.”

”Kyllä siinä nälkä on, mutta nälkäkin on tunne. Se on yks saatanan tunne.”

Mentula suunnittelee Suntilan kisaviikkoa. Syödään hiilihydraatteja, pumpataan lihaksia. Poistetaan ihokarvat, suditaan rusketukset.

”Tää on kylmä laji”, Mentula sanoo.

”Ämmät on rivissä ja tuomarit päättää, kuka on paras.”

Lauantaina se nähdään. Miten Suntila pärjää. Ja miten pärjää Tuomas Kuusa.

Jari Mentulan lempinimi on Bull.
Jari Mentulan lempinimi on Bull. © Pekka Holmström

 

Aina pitää olla jotain, mitä kohti etenee.

Näin Mentula sanoo kirjassaan, sivulla 85.

Hänellä on ”kiveen hakattu treeniaikataulu”, josta hän ei jousta. Hän ei lomaile paikassa, jossa ei ole kuntosalia. Hän myöhästyy vaikka isoisänsä hautajaisista, jos treeni vaatii. Ja sitäkin se on vaatinut.

Mitä hän tavoittelee?

Täydellisyyttä, hän sanoo.

”Mä tarvin lisää takareisiä, lisää olkapäitä. Mä tarvin joka puolelle lisää.”

”Mä haluan sellaista, mitä ei ole olemassa. Miks mä tavoittelisin jotain, minkä voi saavuttaa? Miks?”

 

Susu Suntila ja Tuomas Kuusa jatkavat kisadieettejään. Molemmat selvisivät karsinnoista. Molemmat kilpailevat SM-kisoissa Lahdessa 7.–9. lokakuuta.

Kuusa oli tyytyväinen karsintoihin. Hän halusi vain päästä SM-kisoihin.

Suntila pettyi. Hän jäi 11:nneksi mutta kisaa silti Lahdessa.

Karsinnan jälkeen oli ”vapaaruokapäivä”. Hetki, jolloin sai syödä mitä halusi.

Suntila meni Burger Kingiin, otti aterian ja Oreo-kakkua.

”Olisi pitänyt jättää siihen.”

Mutta illalla hän söi vielä kymmenen karjalanpiirakkaa ja mustikkarahkasmoothien.

 


Jari Juhani Mentula

  • Ikä: 40
  • Syntymäpaikka: Valkeakoski
  • Kotipaikka: Pirkkala
  • Koulutus: sähköasentaja
  • Työ: valmentaja, kehonrakentaja
  • Perhe: vaimo Maruzella Mentula ja tämän tytär
  • Harrastukset: matkustelu, kukkien hoito

Elämäni kuva

”Häät 7. heinäkuuta 2016. Maru-vaimoni, ja meidän first dance menossa. Huikea ja herkkä hetki, josta kaunis kuva muistona.”
”Häät 7. heinäkuuta 2016. Maru-vaimoni, ja meidän first dance menossa. Huikea ja herkkä hetki, josta kaunis kuva muistona.” Kuva Tomi Rehell © Tomi Rehell