Aleksi Delikouras – mies joka sai pojat lukemaan kirjoja

Entinen himopelaaaja loi Nörtti-hahmon, joka seikkailee Youtubessa ja paperisen kirjan sivuilla.

hän
Teksti
Veera Jussila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Joskus ennen kirjoitettiin kirja, sitten jatko-osa. Tai ohjattiin elokuva ja sitten seuraava. Välissä fanit odottivat.

Nyt kirjan päähenkilö on tuttu Youtubesta ja vastailee siellä fanipostiin. Se on luontevaa 24-vuotiaan Aleksi Delikourasin mielestä. Kirjailija julkaisee omalla nimellään Nörtti-sarjan painettuja kirjoja ja Brassmo-nimimerkillä Nörtti-videoita Youtubessa.

Parhaillaan Delikouras kirjoittaa neljättä Nörtti-kirjaa.

”Eihän Harry Potterkaan jäänyt kolmanteen osaan. Tähtien Sodat eivät jääneet kolmanteen osaan.  Tolkien osasi lopettaa, mutta se oli tehnyt muita Keski-Maa-tarinoita jo ennen Tarua sormusten herrasta.”

 

Kirjailija leikkaa pullapitkoa rivitalokodin keittiössä ja tarjoaa vissyä Iittalan Taika-mukeista.

Ollaan Delikourasin vanhempien kotona Helsingin Vuosaaressa. Delikourasin lähellä sijaitseva opiskelija-asunto on remontissa.

Olohuoneessa on pelikonsoli, niin kuin aika monessa muussakin kodissa. Myös siksi Nörtti-sarjasta on tullut suosittu.

Kirjojen päähenkilö on äkäinen, peleihin uppoutunut teinipoika Nörtti, joka vinoilee kaikelle, mikä liikkuu. Pelatessaan hän on lohikäärmeentappaja, nimimerkki DragonSlayer666. Koulun käytävillä Nörtti haikailee turhaan tyttöystävää – nimimerkki Fetasalaattia Irc-Galleriasta.

Kirjastosta uusia Nörtti-kirjoja voi olla vaikea saada, koska 14-vuotiaat pojat ovat lainanneet ne. Avausosa New Game – Nörtti oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2012. Youtubessa Nörtti-videoita on kymmenisen kappaletta, ja niitä on katsottu noin 1,9 miljoonaa kertaa. Nörtti kittaa videoilla Pepsi Maxia ja toivottaa typerille aikuisille ”hyvää loppuelämää”.

Vaikka sarja kertoo pelaajasta, se ei keskity pelaamiseen. Päähenkilö haikailee varattua tyttöä ja nolaa itsensä syömällä nuuskaa.

Mä nostin himassa kunnon paskamyrskyn asiasta. Heittelin tavaroita ja rikoin mutsin lempikukkaruukun. Mutsi uhkasi, että jos mä en rauhoittuisi, niin kone lähtee, ja mä rauhoituin heti. Sen mä olen oppinut, että koskaan ei saisi olla riippuvainen diktaattoreista. (Nörtti 2: Next Level)

 

Aleksi Delikouras itse puhuu pehmeästi ja harkiten, haasteista ja mahdollisuuksista. Vain harvoin jokin asia on ”perseestä”.

Viime kesänä Delikouras kokeili ”romanttista kirjoituslomaa”. Perhe vietti kaksi kuukautta Kreikassa Eginan saarella, josta isä on kotoisin.

”Se oli haastavaa. Siellä oli aurinko ja meri, täynnä elämää se paikka. Ajatus siitä, että menisin jonnekin nurkkaan kirjoittamaan – se oli ihan perseestä.”

Kun Delikouras oli alle kouluikäinen, perhe reissasi Suomen ja Kreikan väliä erityisen paljon.

”Vanhemmat pohtivat, perustetaanko perhe Suomessa vai Kreikassa. He ennustivat ihan hyvin nuo taloustilanteet.”

Delikouras puhui pienenä sekakieltä: kreikan, suomen ja englannin sekoitusta. Viisivuotiaana hänen oli vaikea ymmärtää puhetta. Kirjoittamista sotkivat vasenkätisyys ja hienomotoriset häiriöt.

Neuvolassa neuvottiin erityiskouluun. Äiti pisti hänet tavalliseen. Siitä Delikouras on kiitollinen.

Äiti, Tiina Eskola, tulee lenkiltä keittiöön. Hän puristaa koiran ruokakuppiin koiranmakkaraa ja lupaa poistua paikalta. Delikouras silittää Kreikasta adoptoitua Lola-koiraa.

”Välillä tuntuu, että se on vähän hukassa.”

”Ei se ole hukassa. Itse olet hukassa”, äiti vastaa.

”Projisoin vain tunteitani koiraan.”

 

Myös Delikouras pelasi ala-asteella tietokoneella, joskus 12 tuntia putkeen.

”Lapsellisuudesta mulle on kuittailtu. Neljännellä luokalla muut olivat pihalla kädet taskuissa, mä leikin, että keppi oli valosapeli.”

Nörtti häpeää sarjassa isäpuoltaan Jorgosta, joka tuppaa mukaan leirikoulun valvojaksi Kreikkaan. Ala-asteella Delikouras ei antanut kreikkalaisen isänsä hakea häntä koulusta.

Yläasteella muut alkoivat juoda ja haastaa riitaa. Delikouras ja hänen kaverinsa ”larppasivat metsässä”. He tekivät omia FatalNinja-nimisiä kung fu -elokuvia ja puhuivat googlettamaansa japania.

Videokameran Delikouras oli saanut 12-vuotislahjaksi. Jo aiemmin äidillä oli tapana vuokrata elokuvia perheen yhdessä katsottavaksi.

”Vaikka kyseessä oli Batman, mutsi jaksoi kysellä, mitä kehitystä tapahtui henkilössä.”

Koulussa Delikouras ei jaksanut kuunnella. Kahdeksannella luokalla hän sai kirjoittaa aineen tietokoneella. Teemana oli fantasia, eikä lohikäärmejutuille nyrpistelty. Tekstiä pulppusi kymmeniä sivuja.

Delikouras ei ollut lukenut montakaan kirjaa kokonaan. Tolkieneihin innostivat kaverit.

”Aika monet meistä pojista haluavat tietää ihan kaiken, kun jostain innostumme. Hyvänä esimerkkinä on Tähtien Sota: ostimme kaverien kanssa siihen liittyvät pelit ja tarkistimme netistä, mikä minkäkin planeetan asukasluku on.”

Kun FatalNinja-elokuvien kuvaaminen alkoi tökkiä, Delikouras harmitteli äidilleen – kustannustoimittajalle – hukkaan meneviä käsikirjoituksia. Heidän yhteisistä FatalNinja-kirjoistaan tuli trilogia.

Äidin kanssa työskenteleminen oli kuitenkin murrosikäiselle ”haastavaa”.

”Kun halusin vaikka avautua omista huolista, niin aika nopeasti alettiin puhua, että mitä päähenkilö Hinetoshi voisi tehdä seuraavaksi.”

 

Delikouras oli tottunut koulussa armovitosiin, ja äkkiä hän teki sekä kirjoja että elokuvia. Kallion lukiossa muutkin olivat lahjakkaita.

”Se pisti mut ihan lukkoon.”

Ilman Kallion lukiota tuskin olisi Nörttiä. Koulussa piti tehdä dokumentti yhteiskunnallisesta ongelmasta.

Nörtti on yhdistelmä tosielämän ihmisiä. Nörttiä näyttelee Delikourasin kaveri. 17-minuuttinen pätkä löytyy yhä Youtubesta. Nörtti raivoaa muun muassa vanhemmilta saadusta HD-kamerasta, ”joka ei ees oo HD-kamera, vaan HDD-kamera”.

Delikouras yritti turhaan huijata, että kyseessä olisi dokumentti.

”Se ei häirinnyt opettajaa enää ollenkaan.”

Nykyään videosarjan suosituimpia hahmoja on isäpuoli Jorgos. ”Jorgos on true gängstä”, kommentoi nimimerkki jonezikit.

Kaikki videoissa sanottu on kuultu oikeassa elämässä.

”Se, miten äiti on raivonnut ja huutanut pelaamisesta, on pistetty hyvin muistiin.”

 

Kun Nörtin näyttelijä oli armeijassa, taukoon kyllästynyt fani toivoi Nörtistä kirjaa. Delikouras ei innostunut. Hän oli pettynyt FatalNinja-kirjojen vastaanottoon.

”Kukaan ei kommentoinut parin vuoden työtä mitenkään. Youtubessa palaute tulee välittömästi.”

Sitten Delikouras kävi markkinoimassa koululaisille uusinta FatalNinja-kirjaa.

”Kysyin, onko kukaan nähnyt Nörtti-videoita, ja kaikki viittasivat.”

Delikouras päätti keskittyä Nörttiin, jossa näki ”Youtube-potentiaalia”. Se tarkoittaa sitä, että hahmo voisi menestyä Youtuben avulla myös kirjoissa.

Vuonna 1990 syntynyt Delikouras puhuu Youtube-markkinoinnista kuin kahvin keittämisestä. Miksi romaanihahmo ei vastailisi fanien kysymyksiin Youtubessa?

”Facebook-yhteisössä fanit voivat olla vuorovaikutuksessa, videoissa he voivat perehtyä Nörttiin ulkoisesti ja kirjan kautta pääsee hahmon pään sisään.”

Delikouras naputti ensimmäisen Nörtti-kirjan ensimmäisen version kuukaudessa. Hän kirjoitti öisin, jolloin mielikuvitus laukkasi. Tekstin hiomiseen upposikin sitten puoli vuotta.

Nyt fanit sanovat Youtubessa suoraan Nörtille, mitä seuraava kirja kaipaa. Moni kertoo, että heitäkin on kiusattu koulussa.

”Usein palaute on sitä, että tämä on eka kirja, jonka olen lukenut.”

 

Pälkäneet ja Vantaat. Delikouras on kiertänyt puhumassa kirjoittamisesta ja videoistaan ympäri Suomea.

”Välillä tuntuu, että olen kuin tyypit, jotka kääntyvät vankilassa uskoon. En lukenut ennen juuri ollenkaan, nyt puhun pojille, että lukeminen kannattaa.”

Vantaan Martinlaakson koulun elokuvapajassa Delikouras erehtyi ensin luennoimaan. Sitten hän tajusi alkaa jutella leffoista kasiluokkalaisten kanssa.

”Se kommunikointi ja interaktio… onko se oikea sana? Keskustellessa oivaltaminen on tehokkainta oppimista.”

Sittemmin Delikouras on seurannut ja kommentoinut koulussa tapaamiensa poikien videoita Youtubessa. Hän jättää vierailuilla Facebook-yhteystietonsa. Kukaan ei halua kysyä esityksen jälkeen mitään, mutta myöhemmin varsinkin pojat lähettävät paljon kysymyksiä videoiden teknisistä asioista.

 

Miten nuoret ja etenkin pojat saadaan lukemaan? Tätä Delikourasilta usein kysytään.

Hänestä kyse on temposta. Pelien ja elokuvien tahti on nopeutunut sitten 1980-luvun.

”Kirjoissa ei tietääkseni ole tapahtunut samaa. Jaarittelu on tyypillistä.”

Delikouras kirjoittaa niille, joilla on selaimen yhdellä välilehdellä auki peli, toisella chat ja kolmannella nettikauppa. Teksti rullaa vitsistä ja tapahtumasta toiseen.

”Monet tykkäävät tunnelmallisesta kuvailusta. Sehän on se kerma siinä, miksi luetaan: että pääsee täydellisesti sisään maailmaan. Mutta on poikia, joita se ei kiinnosta. He lukevat tarinan takia.”

Fanit ovat kuitenkin toivoneet pidempiä kirjoja. Ei riittänyt, että kolmas Nörtti oli sata sivua edellistä pidempi. Se on Lukukeskuksen Lukuintolähettiläästä tietysti hyvä asia. Mutta miksi lukeminen kannattaa?

”Siitähän on paljonkin tietoa – parempi kuin googlettaa vaan, miksi pitäisi lukea.”

 

Delikouras tekee lähtöä vuosaarelaiselle kuntosalille.

”Vuosaaresta ei tarvitse lähteä minnekään.”

Kesäisin Delikouras istuu Aurinkolahden rannan kahvilassa kavereiden kanssa.

”Kaverit aina sanovat, että Aleksi on meidän työtön, joka ei ole tehnyt oikeita töitä.”

Parhaillaan Delikouras ohjaa Aalto-yliopiston kandidaatintyönään lyhytelokuvaa. Se neljäs Nörtti-kirjakin alkaa olla loppusuoralla. Siinä Nörtti menee lukioon ja stressaa vanhojentansseista.

Mutta koska hahmo kasvaa liian vanhaksi? Ei kai hän sentään omakotitaloa hanki?

”Olen vähän miettinyt, että Nörtti voisi kasvaa 24-vuotiaaksi. Viimeiseksi voisi käsitellä sitä, miten hän asettuu aloilleen, on ikään kuin aikuistunut.”

Youtubessa Delikouras ei pääse enää hittisarjastaan eroon, vaikka välillä haluaisi.

”Kuvasin Kreikassa omasta mielestäni hienon taidepätkän. Ensimmäiset kommentit olivat, että mikä tämä on, koska tulee seuraava Nörtti.”

Deli  kouras on kuullut, että Iron Sky -elokuvan tekijät lähettivät jatko-osan käsikirjoituksesta ensimmäisen version faneille kommentoivaksi. Hän miettii, voisivatko Nörtti-fanitkin osallistua samalla tavalla – keksiä sarjaan vaikka uuden hahmon. Youtuben hengessä, tietysti.