Haaskamatkailu arveluttaa metsästäjiä ja tutkijoita

Luontomatkailu ei ole ongelmatonta Suomessakaan.

karhut
Teksti
Susan Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lieneekö maassa riidellympää uutta elinkeinoa kuin haaskoihin perustuva luontomatkailu?

Se kuulostaa yksinkertaiselta ja harmittomalta: pystytetään maastoon koju, viedään sen edustalle eläimen ruho ja odotetaan, että suurpedot oppivat käymään paikalla. Tuodaan matkailijat maksua vastaan paikalle. Syrjäseudut saavat rahaa, Suomi mainetta ja luontokuvaajat hienoja valokuvia, kuten Lassi Rautiaisen suurpetokuvat Suomen Kuvalehdessä 3/2014. Se, onko haaskalta kuvaaminen ”oikeaa” luontokuvausta, on oma nokkapokkansa. Ei mennä siihen, sillä ristiriitoja riittää muutenkin.

Vielä vuosituhannen alussa haaskamatkailu oli pienimuotoista ja hajanaista. Nyt ollaan tilanteessa, jossa noin 20 yritystä pyörittää vakituista karhujen ja muiden eläinten katselutoimintaa. Matkailijoita kojuissa käy vuosittain noin 5 000. He ovat enimmäkseen ulkomaalaisia, tavallisia matkailijoita, eivät enää vain luontokuvauseksperttejä. Useimmiten he ovat ostaneet yrittäjältä myös majoituksen ja ruokailut.

Matkailun edistämiskeskus pitää eläinten katselua yhtenä lupaavimmista matkailuteemoista, joita Suomella on tarjota turisteista kilpailevassa maailmassa. Ja eläinten, varsinkin suurpetojen, katselu perustuu haaskoihin. Ne takaavat, että haluttua katseltavaa on silloin kun luvataan.

Kainuussa, Kuusamossa ja Pohjois-Karjalassa haaskanpito kannattelee tärkeää paikallista elinkeinoa. Lassi Rautiainen, itsekin paitsi luontokuvaaja myös matkailuyrittäjä, on arvioinut, että pelkästään Kuhmossa suurpetomatkailu työllistää karhujen hereilläoloaikana 15 henkilöä ja tuo tuloja 700 000 euroa vuodessa.

Mutta. Huoli ihmisten turvallisuudesta.

Ainakin osa haaskaruokituista petoyksilöistä tottuu haaskalla ollessaan ihmisen läsnäoloon ja hajuihin, joten lakkaavatko ne karttamasta myös asutusta tai luonnossaliikkujia? Silloin kasvaisi riski, että peto vahingoittaa ihmistä tai rikkoo ihmisen paikkoja.

Petotutkijat Ilpo Kojola ja Samuli Heikkinen selvittivät vuonna 2012, onko karhujen häiriköinnillä ja haaskaruokinnalla yhteys. Todisteita ei löytynyt. Vuosina 1995–2008 lähes kaikki ongelmakarhujen kaatamiset oli tehty aivan toisaalla kuin itärajan haaskojen liepeillä: karhut kaadettiin kaakkoisrajalla sekä Keski- ja Länsi-Suomessa, missä levittäytyvä karhukanta kohtaa tiheämpää asutusta. Tutkijat kuitenkin huomauttivat, ettei tutkimus todista, etteikö riskiä ihmisen turvallisuudelle tulevaisuudessa voisi olla.

Toinen mutta. Huoli eläinten terveydestä.

Rapistuvatko petoyksilöiden saalistustaidot, kun haaskojakin riittää ympäri vuoden? Oppivatko niiden jälkeläiset enää hankkimaan ravintoa itse? Muuttuko haaskakarhujen ravinnon koostumus epäterveelliseksi? Ja filosofisempi kysymys: miten suuri puuttuminen villieläinten elämään on oikein?

Kolmas mutta. Ihmisten välinen tasa-arvo.

Karhu on metsästyksen harrastajille arvokas saalis. Karhunkatseluyrittäjä taas pitäisi mieluiten kiinni tutuista karhuistaan, joiden eteen perustyö eli haaskalle totuttaminen on jo tehty. Lisäksi karhunmetsästysaika alkaa nykyisellään 20. elokuuta, kun taas yrittäjälle elokuu, keskieurooppalaisten lomakuukausi, tuottaa tärkeän tilin. Esimerkiksi Kuhmossa metsästäjät ja yrittäjät ovat sopineet yhteensä 2 550 hehtaarin alueista, joilla karhuja ei ole metsästetty. Viime syksynä riistanhoitoyhdistys alkoi vaatia haaskaruokinnan lopettamista metsästyksen ajaksi.

Uuden elinkeinon nostattamat kysymykset ovat edenneet jo lainsäätäjän pohdintaan. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan haaskojen käytön tiukempaa säätelyä. Lakimuutokset tulevat eduskunnan käsittelyyn aikaisintaan syksyllä.