F1-kuljettaja Mika Salo krp:n epäiltyjen rekisterissä – epäilty myös järjestäytyneen rikollisuuden kannattamisesta

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Entinen formulakuljettaja Mika Salo oli kirjattuna samaan krp:n epäiltyjen rekisteriin kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin. Salon on myös epäilty osallistuneen järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan.

Salo aikoo ryhtyä oikeustoimiin kunnianloukkauksesta.

Mika Salo on yhdistetty julkisuudessa useita kertoja moottoripyöräkerhoihin. Hänen käsivarteensa on muun muassa tatuoitu “Big Red Machine 81 Support Finland”. Teksti tarkoittaa Helvetin enkelit -moottoripyöräjengiä, mutta ei ole merkki jäsenyydestä. Salo ei ole kertonut tatuoinnin taustoista, mutta on kiistänyt olevansa kerhon jäsen.

Mika Salon nimi oli kuitenkin kirjattuna poliisin epäiltyjen rekisteriin. Salassa pidettävään rekisteriin voivat joutua ainoastaan sellaiset henkilöt, joita epäillään rikoksesta. Salon epäillään myötävaikuttaneen järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan.

Todellisuudessa Saloa ei epäillä mistään yksittäisestä rikoksesta. Tapaus on yhtä hataralla pohjalla kuin Vladimir Putinin nimen kirjaaminen samaiseen rekisteriin.

Suomen Kuvalehden tavoittama Salo kertoo olevansa tietoinen asiasta.

“Tiedän, että minun nimeni oli syötetty rekisteriin, mutta se ei ole siellä enää”, kiivastunut Salo sanoo.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan hänen tiedossaan ei ole, että Mika Salon nimi olisi rekisterissä.

“Ja vaikka tietäisinkin asiasta, niin kyse on salassa pidettävästä tiedosta. Mutta se on selvää, että kirjauksia epäiltyjen rekisteriin voidaan tehdä vain, jos on tietty epäily rikoksesta, syytä epäillä rikosta tai siihen myötävaikuttamisesta”, Paatero toteaa.

Epäiltyjen rekisterin ylläpitäjä on krp, mutta Poliisihallitus valvoo sitä. Valvontavastuu on myös tietosuojavaltuutetulla. Rekisteriin voivat joutua ainoastaan henkilöt, joita epäillään rikoksesta. Noin 1200 poliisilla on oikeudet päästä rekisteriin.

Epäiltyjen tietojärjestelmä on poliisin valtakunnallinen tiedustelurekisteri. Se voi sisältää rikostiedustelu-, tarkkailu- ja havaintotietoja henkilöistä, joiden on syytä epäillä syyllistyneen tai myötävaikuttaneen rikokseen, josta saattaa seurata vankeutta.

“Hän haluaa kannattaa järjestäytynyttä rikollisuutta”

Nyt Mika Salon nimi on yllättäen tullut esille myös kahdessa eri oikeudenkäynnissä, joissa on käsitelty muun muassa eri moottoripyöräjengien huumausainerikoksia. Salo ei ole ollut osallisena tapahtumiin millään tavalla.

Ensimmäisen kerran Salon nimi mainittiin oikeudessa maaliskuussa 2012, kun Vantaan käräjäoikeudessa käsiteltiin kahden moottoripyöräjengin tekemiä rikoksia. Oikeuteen kutsuttu krp:n asiantuntijatodistaja kertoi yleisellä tasolla jengien toimintatavoista. Yllättäen puolustuksen asianajaja viittasi Salon tatuointiin ja kysyi, kuuluuko Mika Salo osaksi järjestäytynyttä rikollista ryhmää. Poliisimies näki tilanteen selvänä.

“Hän on valintansa tehnyt, hän haluaa kannattaa järjestäytynyttä rikollisuutta sen tatuoinnin myötä”, sanoi poliisimies, joka kuuluu krp:n tiedusteluosaston järjestäytyneen rikollisuuden seuranta -nimiseen ryhmään.

“Onko hän osa järjestäytynyttä rikollisuutta? Kyllä, jos tarkasti tulkitaan asiaa. Sellainen henkilö, joka tatuointi tai muu julkisesti näkyvä – on se sitten paita tai huppari tai muu vastaava yllänsä – kulkee julkisesti ja esittelee sitä, niin kyllähän hän tuo vähintään mielipiteensä julki eli on tämän jengin kannattaja ja sen puolella.”

“Hän tietää tuollaisen tatuoinnin ottaessaan, mitä se tarkoittaa, ja tietää myös, että sillä hetkellä puolensa valitsee eli niin sanotusti erkanee kaidalta tieltä ainakin jonkin verran. Kuuluuko kaikki Helvetin enkelien kannattajat myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen, niin sen päättäköön kukin itse”, kertoi krp:n edustaja, jolla oli oikeudessa puhuessaan totuudessa pysymisvelvollisuus.

Toukokuussa Mika Salon väitetyt yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen nousivat jälleen esiin, kun Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin laajaa moottoripyöräjengeihin liittyvää huumausainejuttua.

Nyt samainen krp:n asiantuntijatodistaja kysyttäessä kielsi Salon kuuluvan järjestäytyneeseen rikollisryhmään. Tälläkään kertaa Salo ei ollut millään tavalla asianomaisena jutussa.

Asianajaja kuitenkin alkoi ihmetellä, miksi poliisimies oli muuttanut näkemystään. Vuotta aikaisemmin vastaus oli ollut täysin päinvastainen.

“Todistan tämänhetkisen tiedon valossa. Silloin todistin senhetkisen tiedon valossa”, krp:n mies sanoi.

Hän kieltäytyy kommentoimasta asiaa millään tavalla Suomen Kuvalehdelle.

Salo: En todellakaan jätä asiaa tähän

Raivostunut Mika Salo kertoo kuunnelleensa krp:n asiantuntijatodistajan kertomukset nauhoilta ja pitää tilannetta törkeänä.

“En todellakaan aio jättää asiaa tähän. En ole ollut millään tavalla tekemisissä koko asian kanssa, en todistajana enkä syytettynä. Tässä on kyseessä kunnianloukkaus ja minun on pakko vastata asiaan. Olen ollut jo yhteydessä lakimieheeni”, Salo sanoo.

Juttu julkaistu 9.9.2013 klo 19.44, juttua muokattu 10.9.2013 klo 9.45: krp:n asiantuntijatodistajalta pyydetty kommenttia, mutta hän kieltäytyi lausumasta mitään koko asiasta.