Etelän media ei taaskaan ymmärrä: On ihan oikein, että etelässä maksetaan pohjoisen eläminen

Uutisanalyysi: Pohjoisen poika taas ei tajua, millainen idylli tämä lähiöhelvetti voi olla.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Etelän median ymmärrys Pohjois-Suomesta loppuu Kehä III:n sisäpuolelle ja Pohjoisen median taju Helsingistä Oulun-pikajunaan.

Se on se etelän metia. Se on se Hesari, joka sitä mielikuvaa pitää yllä. Helsinkiläiset maksavat siitä, että koko Suomi pysyy asuttuna.

Suunnilleen tähän tapaan kirjoitti toimittaja Antti Ervasti kolumnissaan Kaleva.fi:ssä. Hän mainitsi lähiöhelvetit ja sen, kuinka ne voivat paisua, jos pääkaupunkiseudulle alettaisiin aluepoliittisesti ohjata entistä enemmän väkeä talouskasvun nimissä.

Etelän media tarttui pohjoisen miehen kirjoitukseen vimmalla. Helsingin Sanomat kirjoitti jutun. Sosiaalisessa mediassa Ylen toimittaja pani pystyyn #lähiöhelvetti-kampanjan, jossa ihmiset lähettivät hashtagillä kuvia riippukeinuista ja kukkakedoista helsinkiläisessä tai espoolaisessa “lähiöhelvetissä”.

Näin. Pohjoisen poika ei tajua, millainen idylli tämä helvetti voi oikeasti olla – jos on varaa asua muualla kuin lähiössä.

Taisivat Hesarin ja Ylen toimittajat ymmärtää tahallisesti väärin, tai sitten ymmärrys todella loppui tyystin Kehä kolmosen sisäpuolelle.

Ervastin kirjoitus oli huolissaan maaseudusta ja sen ihmisistä. Hän puolusti omiaan.

Täysin samanlaisia ”lähiöhelvettistereotypioita” rakennetaan myös etelän mediassa pohjoisen ihmisten elämästä. Poro, sääsket, joulupukki, peräkammarin pojat ja saamelaiset.

Totta. Kyllä näitä asioita on pohjoisessa, mutta on siellä muutakin. Esimerkiksi ihan samanlaisia yrittäjiä, virkamiehiä ja jopa lähiöitäkin niin kuin etelässä.

 

Ervastin kirjoituksesta kuitenkin unohtuu ainakin yksi seikka. Pohjoista on syytäkin tukea etelän rahoilla ja Suomi olisi todellakin hyvä asuttaa kokonaan. Sen on etelä ja “etelän metia” velkaa koko Suomelle.

Ei tarvitse kuin pohtia hieman maksettuja sotakorvauksia.

Hävityn sodan jälkeen Suomi teollistui vauhdilla. Maa tarvitsi sähköä. Sitä saatiin valtavat määrät, kun pohjoisen suuret joet Kemijoki, Oulujoki ja Iijoki valjastettiin sähköntuotantoon. Ilman tuota ”pientä projektia” Suomi ei olisi kyennyt maksamaan sotakorvauksia ainakaan niin nopeasti kuin se lopulta maksoi.

”Jokisähkö” myös joudutti koko Suomen teollista kehitystä ja loi vaurautta koko Suomeen, myös Etelä-Suomeen. Sodan jälkeen 80 prosenttia Suomen sähköstä tuotettiin vesivoimalla.

Yhä tänäkin päivänä Kemijoki on valjastettu sähköntuotantoon ja Kemijoki Oy:n omistaa pääosin valtion sähköyhtiö Fortum. Neljänneksi suurin omistaja on Helsingin Energia eli Helen, joka saa omakustannehintaan vesivoimalla tuotettua arvokasta säätöenergiaa.

Tässä vaiheessa pohjoisen ihminen voisi tuhahtaa. Pilasitte meidän joen, jotta saisitte tänäkin päivänä halpaa sähköä sinne lähiöhelvettiinne.

Tämän kaiken hienon teollisen kehityksen tohinassa Kemijoki nimittäin tuhottiin. Ennen sotia joki oli Euroopan suurin lohijoki ja sen rannoilla kukoisti kalastajakulttuuri.

Nyt tätä kulttuuria yritetään elvyttää valtion, kuntien ja EU:n rahoilla. On näet tajuttu, että myös luonnonlohi ja ympäristöarvot ovat arvokkaita. Toistaiseksi lohi ei kuitenkaan ole Kemijoelle takaisin uinut, vaikka lohiportaita on yritetty rakentaa ja uutta kantaa elvyttää eri keinoin.

Oma lukunsa on Lapin, Kainuun ja ylipäätänsä muun kuin Etelä-Suomen turismi. Matkailijoita vaeltaa hienoissa matkailukohteissa joka vuosi tuhansittain.

Mitä siitä tulisi, jos kaikki palvelut lopetetaan, viinakaupat ja raha-automaatit suljetaan eikä pizzaakaan saisi heti, jos haluttaa? Osittain näin on jo käynyt, ja etelän turistit Suomesta ja ulkomailta ovat olleet ihmeissään. Missä meidän palvelumme ovat?

 

Ervastin kolumnin lisäksi närkästystä on herättänyt Keski-Pohjanmaan liiton kulttuurikoordinaattori Sanna-Maija Kaupin kirjoittama ja Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistu kolumni Maalaistyttö stadissa.

Kauppi ei ollut tykännyt Helsingistä. Etelän median mielestä maalaistyttö stadissa oli ymmärtänyt, kokenut tai tajunnut Helsingin väärin. Maalaistyttö oli etsinyt huiveja ja pompuloita Helsingin suurelta kirkonkylältä mutta ei ollut löytänyt. Tästä innoittuneena Helsingin Sanomien toimittaja oli soittanut Kaupille ja ihmetellyt, miten ei muka maalaistyttö niitä etsimiään löytänyt.

Etelän media ymmärsi jälleen väärin. Se, että ihminen kokee mitä kokee, on hänen oma asiansa. Se on eri asia, onko järkevää kirjoittaa kolumnia Helsingistä tai helsinkiläisyydestä kahden tunnin visiitin perusteella ja paeta sitten pikajunalla takaisin Pohjanmaalle.

 

Kirjoittaja on pohjoisen poika, joka on asunut useissa lähiöissä kotimaassa ja jopa ulkomailla.