Erittäin huolestuttava uutinen koko Suomen lentoliikenteelle

Brittiyhtiö Flybe sai tarpeekseen Suomesta.

Finnair
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brittiläinen alueellinen lentoyhtiö Flybe lopettaa yhteistyönsä Finnairin kanssa.

Yhtiöt ovat Finnairin tiedotteen mukaan sopineet järjestelystä, jossa Flybe myy 60 prosentin osuutensa yhteisyritys Flybe Nordicista joko Finnairille tai jollekin muulle ostajalle yhden euron kauppahinnasta.

Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten suostumusta, ja se yritetään tehdä vielä ennen vuodenvaihdetta.

Joka tapauksessa yhtiöt ovat sopineet, että operatiivinen toiminta jatkuu nykyisellään kaupanteon jälkeenkin korkeintaan 12 kuukauden ajan. Sen jälkeen Flybe ja sen vaaleansininen logo poistuvat Suomen taivaalta.

Flybe Nordic perustettiin vuonna 2011. Britit omistavat siitä 60 prosenttia, Finnair loput. Nordicilla on tytäryhtiö nimeltä Flybe Finland. Se hoitaa sopimusliikenteenä noin kolmasosan Finnairin Euroopan-liikenteestä ja lentää omalla riskillään viiteen kotimaan ja kahteen ulkomaan kohteeseen.

Toiveet olivat korkealla yhteistyötä käynnistettäessä. Flybellä oli takanaan onnistunut pörssilistautuminen ja sen peruina runsaasti rahaa, jonka turvin se tuli valloittamaan pohjoismaisia markkinoita.

Finnair taas huokasi helpotuksesta päästessään eroon hyvin tappiollisesta liikenteestä. Iso osa siitä lennettiin ATR-potkuriturpiinikoneilla, joista Finnair oli pyrkinyt aktiivisesti eroon.

Sijoittajat tulkitsivat yhteistyön päättymisestä kertovaa tiedotetta hyvin eri tavoin. Flyben osakekurssi laski aamupäivällä Lontoossa 15 prosentin vauhtia, kun taas Finnairin osake oli lievässä, vajaan puolen prosentin nousussa.

 

Flybe-uutinen on erittäin huolestuttava myös koko Suomen lentoliikenteelle. Maahan on lähiviikkoina valmistumassa kansallinen lentoliikennestrategia, jossa haarukoidaan, millaisella lentoasemaverkostolla Suomen kotimaan liikennettä pyöritettäisiin.

Kysymys lentoasemaverkostosta on kuitenkin teoreettinen, jos Suomessa ei ole kotimaan liikenteen lentoyhtiötä. Monien kaupunkien lentoyhteyksiä tekohengitetään jo nyt hyvin tilapäisiltä vaikuttavien viritysten varassa ja suureksi osaksi verovaroin.

Emo-Finnairin kustannusrakenteella tappiot kotimaassa kasvaisivat aivan liian suuriksi. Lisäksi yhtiössä vierastetaan varmasti voimakkaasti ajatusta palata pakon edessä takaisin ATR-potkurikoneiden operaattoriksi.

Yhtiön painopiste on toisaalla, Aasian-liikenteessä ja sen mahdollisimman kustannustehokkaassa syöttöliikenteessä Eurooppaan. Viime mainittuun tulee iso lovi Flyben vetäytyessä.

Finnairin tavoitteena lienee samantyyppinen ”lentoyhtiö lentoyhtiön sisällä” -ratkaisu, jollainen Flybe Nordic on ja johon monet isot eurooppalaiset verkostolentoyhtiöt nyt aktiivisesti pyrkivät. Lufthansalla on rakenteilla Wings, Air France-KLM:llä Transavia. Molemmat hankkeet ovat vastatuulessa lähinnä lentäjäliittojen vastarinnan vuoksi.

Flyben vetäytyminen ajankohtaistaa jälleen kaavailut ulkomaisen yhteistyökumppanin löytämiseksi.

Finnairin hallitus on ajanut poikkeuksellisen voimakkaasti mallia, jossa kumppaniyhtiö ostaisi myös merkittävän osan Finnairin osakkeista. Tämä taas edellyttäisi valtion enemmistöosuuden purkamista, mikä strategisesti merkittävässä valtionyhtiössä on poliittisesti hyvin arka asia ja edellyttää eduskunnan suostumusta.

 

Järjestelyn kaatoi lopulta sen tappiollisuus.

Flyben rahamassi alkoi huveta raskaisiin tappioihin myös sen päämarkkinoilla Britanniassa ja Finnair-järjestely lisäsi tappioiden määrää. Flybe Finlandin operatiivinen tulos oli 15,2 miljoonaa euroa tappiolla tilivuonna 2012. Seuraavana vuonna tappio pienentyi 1,6 miljoonaan euroon. ja myös kohta päättyvä vuosi menee tappiolla, vaikka brittiläinen emokonserni onkin päässyt jälleen voiton puolelle.

”Emme ole päässeet yhteiseen näkemykseen kannattavuusongelmien ratkaisusta, joten olemme päättäneet lopettaa yhteistyön”, Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo sanoo tiedotteessa.

Lopetuspäätöksen aktiivinen osapuoli on ollut Flybe, joka enemmistöomistajana joutuu kirjaamaan raskaat tappiot. Flyben koko johto on vaihdettu ja uusi johto on ilmeisesti saanut tarpeekseen. Se on käynyt turneella Suomessa ja esittänyt kotimaan liikenteen kohdekaupungeille tukiaisvaatimuksia, joihin kaupungeilla ei ole varaa. Flybellä ei siis ole enää varaa tai halua kantaa tappioita itse.

Yhteistyön lopettamisesta koituu Finnairille yhtiön arvion mukaan enimmillään 20 miljoonan euron suorat menetykset. Finnair on antanut Flybe Nordicille 9,9 miljoonan euron pääomalainan, yhtiön osakkeiden arvo on kirjattu Finnairin taseessa nollaan ja Finnairilla on yhtiöltä ennakkomaksu- ja operatiivisia saatavia.

Finnair yrittää nyt kiivaasti löytää Flyben osakkeille ostajaa. Se ei ole helppoa, samasta syystä, jonka vuoksi Flybe luopui.

Jos se ei onnistu, koko tappiollinen liikenne kaatuu takaisin Finnairin syliin. Tällainen kehitys olisi uusi, raskas taakka lentoyhtiölle, joka pyrkii vimmatusti kohti kannattavaa liiketoimintaa.