Eduskunta perustaa kansallispuiston - näin kansanedustaja Sampsa Katajan bisnekset hyötyvät

kansallispuistot
Teksti
Pekka Ervasti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Selkämeren kansallispuisto
700 000 euron intressi. Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja osti sijoitusyhtiölleen hotelli- ja lomarakentamiseen kaavaillun merenrantakiinteistön Taivassalon Värkikarista viime kesänä. Se sijoittuu oivallisesti paitsi Selkämeren kansallispuiston vaikutusalueelle myös takana näkyvän sillan kautta kulkevan saariston rengastien tuntumaan. Kuva Hannu Vallas / Lentokuva Vallas.

Kansanedustaja Sampsa Kataja (kok) kannattaa lämpimästi Selkämeren kansallispuistoa, jota eduskunta on parhaillaan perustamassa. Hänen firmallaan on puiston vaikutusalueella huomattava taloudellinen intressi.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) esitteli lain Selkämeren kansallispuistosta eduskunnalle viime kesäkuun alussa. Kansanedustajat pääsivät käsittelemään sitä vasta kesälomiensa jälkeen syyskuun alussa.

Lain esittelyn ja käsittelyn alkamisen välissä – viime elokuun lopulla – kokoomuksen kansanedustaja ja puolueensa varapuheenjohtaja Sampsa Kataja hankki puoleksi omistamansa Arvokarhu Oy:n nimiin arvokkaan merenrantakiinteistön puiston vaikutusalueelta Taivassalon kunnasta. Kauppahinta oli noin 700 000 euroa. Tontin käyttötarkoitukseksi on julkisiin rekistereihin merkitty hotelli- ja lomarakentaminen.

Kansallispuistolain perusteluissa ennakoidaan, että suojelualue on omiaan piristämään alueen matkailuelinkeinoa, ja Kataja on sijoittanut paikalliseen matkailukiinteistöön. Eduskunnassa onkin jälleen kerran herännyt keskustelu siitä, missä kulkee lainsäätäjän henkilökohtaisen ja yleisen edun välinen raja.

Kataja on ollut julkisuudessa myös toisen, oudon intressiristiriidan yhteydessä. Poliisi tutkii parhaillaan, onko hän syyllistynyt rikkomukseen ottaessaan vastaan vaalirahaa taholta, jonka taustavoimat ovat saaneet rahoitusta Kuntien eläkevakuutuskeskukselta (Keva). Kataja kuului viime eduskuntavaalien alla Kevan hallitukseen ja on nykyisin sen hallituksen puheenjohtaja.

Kataja sanoo kannattavansa eduskunnassa Selkämeren kansallispuistoa luontoharrastajana eikä liikemiehenä. Mahdolliseen intressiristiriitaan hän suhtautuu filosofisesti.

“Jos ylipäätään aikoo olla muussa toiminnassa mukana kuin lainsäätäjän hommissa, niin lainsäätäjän hommahan vaikuttaa kaikkeen muuhun.”

Myös muutamilla muilla kansanedustajilla – jopa lain esitelleellä ympäristöministeri Lehtomäellä – on kansallispuiston vaikutusalueella lomakiinteistöjä tai kesänviettopaikkoja, joiden arvoa suojelualueen myönteisen imagon arvellaan nostavan. Ministeri Lehtomäki pitää tällaisia spekulaatioita “perusteettomana panetteluna”.

Aiheesta lisää SK:ssa 45/2010 (ilm. 12.11.).