Avoin tieto tuo miljardeja ja uudistaa demokratiaa - näin se tehdään

avoin tieto
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuvitukset Outi Kainiemi.

Lavalle astuu Jyrki Kasvi.

“Valitettavan paljon tuttuja kasvoja täällä. Näihin tilaisuuksiin saadaan kaikki uskovaiset paikalle”, hän sanoo.

Kasvi on vihreiden entinen kansanedustaja ja pitkän linjan tietotekniikkamies. Nykyisin hän toimii Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehittämisjohtajana.
Uskovaisilla hän tarkoittaa pientä aktiivien joukkoa, joka pitää yllä keskustelua avoimesta datasta. Kasvi on kutsuttu Finlandia-taloon puhumaan otsikolla “Avoin data – avoimuutta ja innovaatioita”.

Koko sanapari “avoin data” kuulostaa tosiharrastajien touhulta, vähän kuin tietokoneohjelmien avoin lähdekoodi.

Silti iso virasto, Maanmittauslaitos, avasi kartta-aineistonsa kaikkien käytettäväksi. Hallitusohjelmassakin sanotaan, että “julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja avataan kansalaisten ja yritysten käyttöön”.

Mistä tässä avoimuuspuuskassa on kyse?

Opastinsillan harmaa virastokolossi Helsingin Itä-Pasilassa näyttää paikalta, jossa ei ensimmäisenä liputeta avoimuuden puolesta.

Ja kuitenkin juuri täältä, Maanmittauslaitoksesta, kuultiin joulukuussa 2011 uutisia: kartta-aineistot ja ilmakuvat muuttuvat maksuttomiksi.

Toukokuusta 2012 alkaen Maanmittauslaitoksen kartta-aineisto on ollut ilmaiseksi kaikkien käytössä. Aiemmin vaikkapa urheiluseura ei saanut vapaasti laittaa nettisivuilleen karttaa, joka on Maanmittauslaitoksen tekemä. Tarvittiin julkaisulupa, josta piti maksaa. Sama tilanne oli myös karttojen kaikella kaupallisella käytöllä.

Maanmittauslaitos pani pystyyn latauspalvelun, josta digitaaliset maastotiedot voi käydä tallentamassa. Ensimmäisen kuukauden aikana tilaajia oli noin 6 000. Tiedostoja ladattiin puoli miljoonaa.

Kartta-aineistolla on ikuinen ja vapaa käyttöoikeus niin kansalaisille kuin yrityksille. Miksi?

“Julkisen tiedon avaamisella lujitetaan demokratiaa ja Suomen kilpailukykyä”, sanoo johtava asiantuntija Antti Rainio Maanmittauslaitoksesta.

“Karttatieto on pohja, jonka päällä esitetään erilaisia ilmiöitä ja suunnitelmia. Kartta on luuranko, se tarvitsee ympärilleen lihaa. Siksi pitää avata muutakin dataa.”

Suomalaisilla viranomaisilla on hallussaan valtava määrä kerättyä tietoa eli dataa. Suuri osa siitä on periaatteessa julkista mutta hankalasti saatavissa ja jalostettavissa.
Rainio haaveilee, että jonain päivänä viranomaisten tiedot ovat laajalti avoimia ja verkossa on hyvä palvelu niiden katselemiseen. Kartat ovat osa tätä.

“Tiedon avaamisella populismin rinnalle saadaan enemmän faktapohjaista politiikkaa”, Rainio sanoo.

Esimerkiksi kuntaliitoksiin liittyen kartoilla voidaan tutkia monia tilastotietoja alueellisesti ja keskustella vaihtoehdoista. Eikä tämä rajoitu hallitukseen, vaan sama tieto on kaikkien käytettävissä: opposition, järjestöjen ja kansalaisten.

Rainio on puhunut avoimen julkisen tiedon puolesta pitkään. Vuonna 1996 hän oli mukana selvittämässä julkisten tietovarantojen avaamista, mutta tuolloin valtiovarainministeriön budjettiosasto lopetti hankkeen. Samoin oli käydä viime syksynä.

Marraskuussa 2011 kartta-aineiston avaaminen näytti jo selvältä, hyväksyviä lausuntoja tuli joka puolelta. Valtiovarainministeriön budjettiosasto kuitenkin vastusti. Se oli huolissaan valtion tuloista. Sitten tapahtui seuraavaa:

Sosiaalisessa mediassa kuohahti, kun avoimen datan aktiivit närkästyivät takaiskusta. Aihe siirtyi valtamedian käsittelyyn, muun muassa Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen, ja eduskuntaan. Joulukuun lopussa valtioneuvosto päätti, että kartat voidaan kuin voidaankin avata.

Rainio kertoo, että päätös ravisteli Maanmittauslaitosta, jossa ei aluksi uskottu vanhan ajattelun mullistavaan muutokseen. Ja sitten tulikin kiire. Piti pohtia, miten maastotiedon avaaminen käytännössä teknisesti tehdään.

Avaaminen viivästyi toukokuun alussa joitakin päiviä. Maanmittauslaitoksen latauspalvelu toimi vaihtelevasti, välillä sivuille oli vaikea päästä. Neuvokkaat kansalaiset tarttuivat toimeen, ja niin suomalainen peruskartta-aineisto päätyi pahamaineiseen vertaisverkkoon ladattavaksi – tällä kertaa täysin laillisesti.

“Se oli hieno esimerkki siitä, että julkisen vallan ei tarvitse hoitaa koko ketjua itse”, Rainio sanoo.

Maanmittauslaitoksen arvioidaan menettävän tuloistaan vuodessa 1,5 miljoonaa euroa maksuttomien karttatietojen vuoksi. Mitä karttojen avaaminen sitten tuottaa? Sitä emme vielä tiedä.

“Pitää miettiä kokonaishyötyä. Yksi viranomainen saattaa menettää satoja tuhansia euroja vuodessa, mutta toisaalta kaikki voivat suunnitella toimintaansa tehokkaammin: kunnat, yritykset, yksityiset.”

Antti Rainio odottaa, että maanpinnan muotoja tarkasti kuvaava laserkeilausaineisto voisi vetää tutkijoita ja yrityksiä Suomeen. Aineistosta voi kehittää esimerkiksi kolmiulotteisia näkymiä ympäristöstämme, jotka voivat toimia pohjana niin sanotulle lisätylle todellisuudelle (augmented reality).

Rainio intoutuu visioimaan. Ehkä tulevaisuudessa graffitit sijaitsevat seinissä virtuaalisesti – ja se virtuaalinen näkymä on rakennettu Maanmittauslaitoksen avoimella laserkeilausaineistolla.

Ennen kuin todellisuutemme on lopullisesti bitteinä, Maanmittauslaitoksen avoimet kartat todennäköisesti helpottavat arkeamme yhä tarkempien karttapalveluiden kautta. Muun muassa suosittu Google Maps voisi jatkossa tehdä Suomen karttansa Maanmittauslaitoksen aineiston pohjalta.

“Onhan se noloa, että tällä hetkellä Google Mapsista puuttuu muun muassa teitä ja järviä”, Rainio sanoo.

Tietojen avaamiselle esitetään kolmenlaisia perusteita: se tekee hallinnosta läpinäkyvämmän ja parantaa demokratiaa, luo uutta liiketoimintaa sekä tehostaa hallintoa. Suomeksi: se tuottaa ja säästää.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan avoimen paikkatiedon maissa alan yritykset kasvavat 15 prosenttia nopeammin kuin siellä, missä julkisesta kartta-aineistoista joutuu maksamaan kustannusperusteisesti.

Euroopan komissio on eri tutkimuksiin vedoten julistanut, että EU-maissa julkisen tiedon avaamisella voi olla vuodessa jopa 140 miljardin euron taloudelliset hyödyt.

Avoimuuden ideologia on rantautunut Suomeen juuri taloudellisten perusteiden siivittämänä, arvioi avoimen datan aktiivi ja tutkija Antti Poikola. Vuonna 2010 hän oli mukana laatimassa opasta julkisen tiedon avaamisesta. Poikola myös opettaa journalisteille avoimen tiedon käyttöä eli datajournalismia.

“Euroopassa retoriikka pyörii talouden ympärillä, painotetaan bisnesmahdollisuuksia ja hallinnon tehostamista. Yhdysvalloissa korostetaan enemmän demokratian vahvistamista”, hän sanoo.

Avoimuusajatus tuli Eurooppaan Yhdysvaltojen ja Britannian kautta. Molemmissa maissa hallinto on järjestelmällisesti alkanut avata tietoja omissa verkkopalveluissaan data.gov sekä data.gov.uk. Yhdysvalloista on levinnyt maailmalle kilpailu, jossa avoimesta tiedosta rakennetaan hyödyllisiä sovelluksia.

Kanadassa tunnetaan tapaus, jossa miljardien veropetos paljastui, kun valtion kirjanpito avattiin.

Vuonna 2009 Poikola havahtui siihen, että avoimuus ei etene ilman työtä. Hän oli mukana järjestämässä Suomen ensimmäistä Apps for Finland -kilpailua, jossa tehtävänä on rakentaa julkisen tiedon avulla digitaalisia palveluita. Mutta avointa dataapa ei ollut niin vain saatavilla.

“Oli naiivi ajatus helppoudesta, että listaisin vain avoimet tietovarannot blogiin. Avointa dataa ei ollut, eivätkä useimmat ymmärtäneet, mistä puhuin.”

Tässä yhteydessä avoimuus tarkoittaa sekä tietojen julkisuutta että teknistä käytettävyyttä. Pelkkä pdf-tiedosto nettisivuilla ei riitä.

Aina edes lain kirjain ei ulotu arjen tasolle. Vuonna 2010 valtio-opin professori Matti Wiberg opiskelijoineen tutki, miten viranomaiset noudattavat julkisuuslakia. Tulos: heikosti. Tutkijoilla oli vaikeuksia saada haltuunsa julkisia tietoja.

Maaliskuu 2012. Helsingin Toukolassa kevätaurinkoisella Intiankadulla pyörii hämmentynyttä väkeä. Jossain täällä pitäisi olla Sitran tilaisuus uudesta demokratiasta.

Sitten paljastuu, että pitää suunnata Kääntöpaikka-nimisen asukastilan kellariin, riisua kengät eteisessä ja pujotella vauvamuskarin läpi.

Kääntöpaikka on “elävä kulttuuritalo, joka tarjoaa kaikenlaisille ihmisryhmille mahdollisuuksia osallistumiseen ja yhteisölliseen toimintaan”.

Kellarissa kerrotaan mozzarellasämpylöiden kera uudesta demokratiasta: kaikki on avointa ja läpinäkyvää (tieto, valmistelu, päätöksenteko), kansalaiset osallistuvat aktiivisesti ja usein netin avulla.

Uusi demokratia ja avoin tieto esiintyvät usein samoissa virkkeissä ja puheissa. Niillä on yhteys: “Yhteiskunnallisen tiedon julkaiseminen ja esittäminen helpossa muodossa, kuten reaaliaikaisesti kehittyvinä visualisointeina, on demokratian kovassa ytimessä”, sanotaan Sitran raportissa.

Mutta oikeastaan uutta demokratiaa pitäisi kutsua avoimeksi demokratiaksi, sillä siinä ei varsinaisesti ole mitään uutta – muuta kuin avoimuus. Näin väittää Antti Poikola.

“Kansalaistoiminta on demokratian edellytys. Arabimaissakin kansalaistoiminta on johtamassa demokratian suuntaan. Avoin data on osa avointa demokratiaa, jossa kansalaiset ovat mukana tekemässä. Ajatus on, että ihmiset ottavat vastuuta ja tarttuvat toimeen.”

Älypuhelinten reittiopassovellukset eivät ehkä ole demokratiaa mutta hyvä esimerkki toimeen ryhtymisestä. Helsingin seudun liikenne avasi aikataulutietonsa, ja jo alkoi syntyä ohjelmia mobiililaitteille.

“Jos olisimme odottaneet HSL:ltä vastaavaa sovellusta, siihen olisi kulunut vuosikausia”, Poikola sanoo.

Sitran uuden demokratian hankkeessa on kokeiltu muun muassa osallistuvaa budjetointia, oman verorahan osoittamista tiettyyn kohteeseen sekä tietopyyntöjen tekemistä viranomaisille kootusti yhden sivuston kautta.

Mutta pelkät sähköiset palvelut eivät sinällään muuta mitään. Uusia ideoita on myös kutsuttu hyväosaisten puuhasteluksi. Miten vaikkapa sellainen lisää demokratiaa, että muutamat aktiivit laativat kansalaisaloitteita Avoin ministeriö -verkkopalvelussa?

“Kaikilla on periaatteessa tasapuolinen mahdollisuus vaikuttaa, mutta vaaleissakin hyväosaiset äänestävät enemmän. Heillä on myös muuta vaikutusvaltaa. Siksi pitää olla mahdollisimman paljon keinoja erilaisille ihmisille. Verkkopohjainen osallistuminen on yksi niistä”, Poikola sanoo.

Esimerkki perussuomalaisten ympäriltä: Hommaforum-keskustelupalsta sai alkunsa Jussi Halla-ahon blogista. Siitä on Poikolan mukaan tullut demokraattisen nettiorganisoitumisen onnistuneimpia muotoja. Sen vaikutus näkyy eduskunnassa perussuomalaisten vaalivoittona, verkon monilla muilla keskustelusivuilla sekä ylipäänsä siinä, miten Suomessa puhutaan maahanmuutosta.

Antti Poikola valmistelee parhaillaan Datavaalit-hanketta. Sen tarkoituksena on kerätä vapaaehtoisvoimin kuntavaaleista keskeisiä tietoja yhteen palveluun, jossa ne ovat helposti ja vapaasti kaikkien käytössä. Nyt tiedot pitää kaivella kunkin kunnan sivuilta erikseen. Keskeinen tarkoitus tällaisella hankkeella on tiedon visualisointi.

Poikolan haave on, että näin syntyisi sellaisia sovelluksia, joista nousee puheenaiheita ja jotka vaikuttavat vaalikeskusteluihin.

Kuten: jos kuntani veroäyri nousee prosenttiyksikön, kuinka paljon vähemmän minulle jää rahaa käyttöön? Entä paljonko kaupunki saa enemmän? Mitä sillä rahalla saisi?

“Tarvitaan ihmisystävällisiä visualisointeja yhteiskunnallisesta tiedosta. Sellaisia, joissa asioiden mittaluokat tulevat ymmärretyksi. Muuten on helppo vain heittää lukuja ilmaan.”

Näin myös poliitikoille voisi avautua enemmän mahdollisuuksia haastaa virkamiesvalmistelua, arvelee Poikola.

Tämän kaiken avoimuuspuheen äärellä pitää pysähtyä ja ihmetellä, mitä on saatu aikaan. Vaikuttaa siltä, että Suomessa ei paljoakaan – vielä.

Avoimen datan avulla ei ole syntynyt juurikaan liiketoimintaa.

“Kaikkiin liikeideoihin ei löydy vielä dataa. Ensin kehitetään yhteiskunnallisia sovelluksia, sillä ne ovat ilmeisiä ja helpommin toteutettavia”, sanoo Antti Poikola.

Hyppäys demokratia-aktiivista yrittäjäksi on suuri, sillä demokratiasovellukset eivät ole rahastettavissa. Liiketoimintamallit ovat Poikolan mukaan hakusessa vielä pitkään.

Laajaan tietoisuuteen levinneitä demokratiasovelluksiakaan ei Suomessa vielä liiemmin ole. Tämä taas johtuu siitä, että dataa on avattu vasta vähän, Poikola sanoo.

Maanmittauslaitoksen Antti Rainiolla on selvä käsitys siitä, mitä tietoa pitäisi avata seuraavaksi.

“Tilastokeskuksen ruututietokanta. Se sisältää jokaisesta kilometrin ruudusta sata tilastotietoa väestöstä, asumisesta ja elinkeinotoiminnasta. Kunnittaiset tilastot eivät nykytilanteessa riitä”, hän sanoo.

“Oikeastaan pitäisi avata kaikki mahdollinen. Helpompi sanoa, mitä ei voi avata: tietoja, jotka liittyvät yksityisyyden suojaan, liikesalaisuuksiin, kansalliseen turvallisuuteen ja uhanalaisiin lajeihin.”

Jotain kuitenkin tapahtuu koko ajan.

Syksyllä järjestetään neljättä kertaa Apps for Finland -kilpailu. Siinä palkitaan parhaita avoimesta datasta tehtyjä sovelluksia ja visualisointeja.

Helsingin seudulla on oma verkkopalvelunsa Helsinki region infoshare, jossa julkaistaan pääosin paikkatietopohjaista tilastotietoa avoimena datana. Suomen Kuvalehden verkkosivuilla julkaistu onnettomuuskartta Helsingistä on tehty tämän sivuston tietojen avulla.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta päätti kesäkuussa alkaa kokeilla, miten joukkoistaminen eli yleisön mukaanotto toimii lainvalmistelussa.

Syyskuussa Helsingissä järjestetään Open Knowledge Festival, joka tuo kaupunkiin satoja avoimuuden asiantuntijoita ympäri maailmaa. Viikon aikana avoimuutta ruoditaan monelta kantilta – muun muassa tiedon, hallinnon ja tutkimuksen.

Kansan muisti -palvelu on tehnyt tietopyynnön eduskunnalle, jotta kansanedustajien puheenvuorot julkaistaisiin koneluettavassa muodossa. Silloin Kansan muisti voisi paremmin ylläpitää tietokantaa eduskunnan puheista ja jakaa tätä aineistoa avoimena tietona eteenpäin.

Avoimuus tuottaa myös paljon avoimia kysymyksiä.

Antti Poikola muistuttaa, että avoimen datan aktiivit eivät halua romuttaa tietosuojaa. Yksityisyys on syytä muistaa tietoja avatessa.

Avoin tieto on väline saada ihmiset osallistumaan päätöksentekoon, mutta kukaan ei tiedä, millaisia osallistumismuotoja tulevaisuudessa on. Vaaleja, avointa lainvalmistelua, yhdistyksiä ja järjestöjä.

Pitää päättää, mille osallistumisen tavoille yhteiskunnassa annetaan valtaa.

Mitä on avoin data?

Avoin data on raaka-ainetta tiedolle ja palveluille.

Data on avointa kun se on

  • laillisesti käytettävissä
  • teknisesti käytettävissä (koneluettavassa ja avoimessa tiedostomuodossa, esimerkiksi pdf-tiedosto on huono)
  • maksutonta

Tutustu näihin

Tanja Aitamurto on joukkoälyyn ja avoimeen dataan perehtynyt toimittaja ja tutkija Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa. Hän valitsi Suomen Kuvalehdelle viisi mielenkiintoista tapausta, joissa on hyödynnetty avointa dataa.

Älypuhelinsovellus, joka varoittaa kadun varteen pysäköineitä San Franciscossa. Sovellus käyttää paikannustietoa ja kaupungin avaamaa kadunpuhdistustietoa. Niiden perusteella se hälyttää, kun kadunpuhdistusauto lähestyy. Sovellus on hyvä esimerkki kaupunkilaisen yksinkertaisen mutta tärkeän ongelman tunnistamisesta ja avoimen datan käytöstä.

Ison-Britannian poliisin sivustolla pääsee tarkastelemaan asuinalueiden rikoksia katutason tarkkuudelle asti. Sivuilta näkee myös rikostilastojen kehityksen sekä selvitetyt rikokset.

Kuinka paljon kampanjarahaa Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat ovat keränneet ja kuka kampanjoita rahoittaa? Amerikkalaisella verkkosivulla on politiikkojen, vallan ja rahan suhteita analysoivia työkaluja. Tieto on peräisin Federal Election Commissionilta ja se on melko reaaliaikaista.

Verkkosivusto visualisoi Sveitsin parlamentin alahuoneen äänestystuloksia, kertoo mistä äänestetään ja mitä poliittisessa prosessissa seuraavaksi tapahtuu. Visualisoinnit ovat selkeät, ja sivustolla on muutakin olennaista tietoa poliittisista käsittelyistä. Sivusto auttaa kansalaista seuraamaan poliitikkojen toimintaa ymmärrettävällä tavalla ja siten lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Suomessa vastaavanlaista, mutta suppeampaa seurantaa tekee Kansan muisti osoitteessa www.kansanmuisti.fi.

Seattle Timesin erikoisraportti kertoo metadonin aiheuttamista kuolemista. Jutussa on käytetty useita tietokantoja, yhdistelty ja analysoitu niitä. Osa on ollut valmiiksi avattua dataa, osa tietokannoista on hankittu erikseen juttua varten. Tuloksena on kattava uutisointi lääkkeen vaikutuksista niin ihmisten terveyteen kuin sairaanhoitokuluihinkin. Juttusarja sai tänä vuonna Pulitzer-palkinnon. Tämä hieno datajournalismi-kokonaisuus osoittaa, kuinka laajojen tietokantojen analysointi ja yhdistely tuottaa parhaimmillaan uutta tietoa ja paljastaa yhteiskunnan epäkohtia.

Maanmittauslaitoksen avaamasta aineistosta tehty tulvakartta Suomenkuvalehti.fissä.

SK:n kaikki datavisualisaatiot löytyvät täältä.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 28/2012.