Suomen kuvalehti

6.5.2009 klo 15:37

Avioerojen määrä kääntyi taas nousuun

Entistä useamman suomalaispariskunnan avioliitto päättyi eroon viime vuonna. Samaan aikaan uusia avioliittoja solmitaan enemmän kuin aikoihin.

Suomessa kirjattiin Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan yli 13 000 avioeroa, mikä on vajaat 250 enemmän kuin vuotta aiemmin. Usean vuoden laskun jälkeen avioerojen määrä on siis kääntynyt nousuun, vaikka 2000-luvulla vaihtelu onkin pysynyt melko tasaisena.

Perhetutkija Hanna Ranssi-Matikaisen mukaan yhtenä ratkaisuna avioerojen välttämiseksi on, että suomalaiset pariskunnat tarkistavat ajankäyttöään.

”Monilla meistä olisi vaihtoehtona lyhyempi työpäivä tai osa-aikatyö. Myös puolisoiden välisten yhteisten etätyöpäivien toteuttaminen säästäisi aikaa perheen yhdessäoloon”, Ranssi-Matikainen sanoo.

Ranssi-Matikaisen tietokirja Paremman avioliiton rakkauspankki (Päivä) julkaistiin tällä viikolla. Hänen mukaansa eroalttius on Suomessa heti Belgian jälkeen Euroopan kärkitasoa.

”Tunne erilleen kasvamisesta on todellinen, jos aikaa ei jää menestymisten ja tappioiden jakamiseen yhdessä puolison - ja miksei lastenkin - kanssa”, Ranssi-Matikainen huomauttaa.

Sosiaali- ja terveyspalveluosaston osastopäällikkö Päivi Sillanaukee sosiaali- ja terveysministeriöstä puolestaan sanoo, että edellytykset lapsen hyvälle kasvulle syntyvät etenkin toimivasta vanhempien parisuhteesta.

”Perhepolitiikan painopisteenä on Suomessa ollut viime vuosina etenkin työn ja perheen yhteensovittaminen, isyyden vahvistaminen ja lapsiperheiden toimeentulon turvaaminen”, Sillanaukee korostaa.

Uusia avioliittoja eniten sitten 70-luvun

Tilastokeskuksen mukaan avioliittoja solmittiin viime vuonna yli 31 000, mikä on reilut 1 500 enemmän kuin toissa vuonna. Viimeksi yhtä paljon uusia avioliittoja on solmittu vuoden aikana 1970-luvulla.

Ensimmäisen avioliiton solmineiden keski-ikä oli naisilla 30,2 vuotta ja miehillä 32,5 vuotta. Lukemat ovat olleet nousussa kuluvan vuosikymmenen aikana.

Rekisteröityjä parisuhteita kirjattiin viime vuonna Suomessa vajaat 250. Näistä reilut 90 oli mies- ja vajaat 160 naispareja.

Teksti STT

Asiat

avioero , avioliitto

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (1)

7.5.2009 klo 14:06 Lapsellinen lapseton

Lapsellinen lapseton kirjoitti:

Kun ei koskaan ole höyrähtänyt menemään avioon asti, niin ei ole tarvinnut avioerotakaan. Olen tosin kerran avoliitto-kihlauksesta eronnut (12 vuoden yhdessäelon jälkeen). Kun olen jo aikoinani tehnyt periaatepäätöksen, että vain kerran elämässäni kihlaudun (avioliittoa silmälläpitäen), niin en sitten varmaan koskaan avioidukaan. Lapsia ei ole (eikä enää tule), joten siinä mielessäkin päätös on kovin helppo.

En pidä itseäni mitenkään erityisen ei-naimakelpoisena, oikeastaan päinvastoin. Sitä vain tulee entistä ronkelimmaksi iän myötä. Varattujen naisten ei minua kuitenkaan tarvitse pelätä. En

ole koskaan nähnyt varattujen miesten vonkaamisessa mitään erityisen arvokasta. Nimittäin jos he ovat valmiita pelehtimään minun kanssani, niin ovat sitä varmasti valmiita tekemään minun rinnallanikin.

Eksälle sanoin kerran, että jos eräs ulkomainen julkisuuden henkilö (EI Brad Pitt) tulisi minua kosimaan, niin se olisi poikkeus kaikkiin antamiini lupauksiin. Tämän ihmeen toteutuminen on kuitenkin jopa hypoteettisempi mahdollisuus kuin lottovoitto - siitä huolimatta että olen päättänyt odottaa niin kauan kuin elän. Niinpä siitä ei olisi ollut eksälleni mitään uhkaa. Siihen ei suhteemme päättynyt eikä se olisi koskaan millään tasolla voinut olla syy avioitumatta jäämiseemme.

Ei-neitsyenä mutta paljon vähemmittä murheitta menen aikanani hautaan. Omissa murheissa on ihan tarpeeksi, saatikka että ottaisi vielä toisen osapuolen ja kokonaisen toisen suvun murheet riesakseen. Tarpeeksi usein kun ”nai”, näitä sukuja kertyykin sitten jo liuta.

Voisitte ihmiset vähän miettiä, kannattaako mennä naimisiin, ainakaan toista saatikka viidettä kertaa. Jos ette pysty pitämään lupauksianne ja hieman kärsimäänkin elämässä, niin ei teistä kyllä aviopuolisoiksi ole niissä uusissakaan yrityksissä.

Pysykää avosuhteissa. Erilaisiin juhlahepeneisiin kyllä pystyy pukeutumaan parisuhteensa kunniaksi muutoinkin kuin järjestämällä mielettömän kalliit kalaasit usealle sadalle hengelle. Toki sen voisi kuvitella tekevänsä kerran elämässä.

Ja ennen kaikkea, miettikää joskus asioita vähän omien lastennekin eikä alapäittenne kannalta. Olen kuullut liian monesta erosta, jotka eivät ole päättyneet puolison alkoholismiin, väkivaltaisuuteen tms., vaan siihen kun alapää ei enää kostu tai mies on tylsä. Hohhoijaa sitä mielikuvituksettomuutta. Using your imagination and masturbating are hardly a sin!

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

SK:n toimitus

SK:n toimitus

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat