Hän: Arman Alizad

Suorasuinen räätäli ja mediayrittäjä ei sovi muotteihin.

Arman Alizad
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Arman Alizadin sydämen kohdalle on tatuoitu Pikku prinssi. Kuvan muste on jo hieman haalistunut. Se on parikymmentä vuotta vanha.

Pikku prinssi on minulle tärkein kirja”, Alizad sanoo.

”Se on täynnä hienoja elämänohjeita. Aikuisista ja lapsista. Tunteista ja vastuusta. Mielikuvituksesta.”

Isosisko oli lukenut Antoine de Saint-Exupéryn kirjaa hänelle jo 1970-luvun Teheranissa. Alizad kohtasi sen uudelleen 23-vuotiaana vaatturimestari Jouni Korhosen opissa.

”Korhonen sanoi, että olet hyvä jätkä, sussa on potentiaalia, mutta niin moni asia on päin helvettiä, että lue tämä ja puhutaan sen jälkeen. Mietin, että mitä tässä nyt tapahtuu, joudun lastenkirjaa lukemaan.”

Kirjasta tuli elämänopas. Peruskoulussa Alizad oli ollut sopeutumaton. Oppiminen oli vai­keaa. Nuorena aikuisena hän alkoi muuttua.

Alizadin imago on veijarimainen mutta hänessä on myös muita puolia, ristiriitaisiakin. Hän haluaa tehdä hyvää. Tv-sarjassa Arman ja viimeinen ristiretki hän hakeutui haastattelemaan Salvadorin ammattirikollisia, maistoi kambodžalaisen kaatopaikan arkea ja perehdytti katsojaa lasten oloihin eri puolilla maailmaa.

Kehitysmaiden todellisuus tuli viihdettä odottavien suomalaisten olohuoneisiin tunteella. Alizad liikuttui kameran edessä vilpittömästi.

Alizad näyttää tatuointia sen verran kuin kehtaa siirtää vaatteita päältä. Neuleen alta paljastuu Tahdon 2013 -kampanjan t-paita. Hän kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa.

Samaan aikaan kun Alizad kiersi Suomea suosittuna motivaatiopuhujana ja liittyi Sauli Niinistön tukijoukkoihin, hän myös kertoi suomenkielisen Twitterin ruokottomimpia vitsejä.

Alizadia on mahdoton sovittaa yhteen muottiin. Hän väittää ”persialaisen temperamenttinsa” tulevan välillä esiin. Toisaalta hän on sulavakäytöksinen ja kohtelias henkilö, joka näyttäisi löytävän positiivisuutta kaikkialta.

Vuonna 1979 isä Vahid Alizad sai perheensä ulos Iranista viime hetkillä. Islamilainen vallankumous teki Philipsin maajohtajan perheen elämästä vaarallista.

Perheessä oli kaksi uskontoa: isä oli baha’i, äiti kristitty. Levottomuuksien alkaessa pikku-Armania oli neuvottu sanomaan olevansa islaminuskoinen, jos joku kysyy.

”Muuten minulla on vain hyviä muistoja Teheranista. Näin Tähtien sodan elokuvateatterissa. Muistan perhejuhlia ja laskettelua Elburs-vuorilla. Sen ikäiselle pojalle kaikki on jännittävää.”

Ennen Suomea perhe asui vuoden Yhdysvalloissa, Arizonassa. Vahid Alizad sai Philipsiltä pestin Suomeen. Maa oli valittu, koska isovanhemmat asuivat siellä jo.

”Tätini oli mennyt naimisiin ruotsalaisen miehen kanssa 1960-luvulla. He asuivat Maarianhaminassa. Isovanhempani muuttivat silloin perässä.”

Asunto löytyi Espoon Tapiolan keskustasta.

”Heti kun tavarat oli purettu, ajattelin, että nyt pitää löytää frendejä. Kirjoitin ruutupaperille englanniksi, että hei, olen Arman, mulla ei ole kavereita, asun huoneistossa numero 49. Jätin sen taloyhtiön ilmoitustaululle, ja seuraavana päivänä ovikello soi.”

Siellä oli Pekka seitsemännestä kerroksesta. Kielimuuri ylitettiin poikien leikeissä.

Suomeen jääminen oli tavallaan Armanin ja hänen isosiskonsa päätös.

”Isä ja äiti halusivat Australiaan. Työpaikka Philipsillä oli valmiina. Siellä olisi ollut parempi palkka, ja Australiassa oli suurempi iranilaisyhteisö.”

Australia vaati maahanmuuttajilta henkilökohtaiset haastattelut. Lähetystövirkailija saapui Ruotsista tapaamaan perhettä. Arman ja hänen siskonsa olivat kyllästyneet muuttamiseen ja päättivät panna hanttiin.

”Me lapset emme ilmestyneet paikalle. Hakemus kaatui ja isä oli vihainen.”

Rullalautailun Alizad oli aloittanut jo Teheranissa. Siitä tuli tärkeä harrastus. 1980-luvun lopulla teini-ikäisenä hän löysi lajin kautta uuden ystäväpiirin.

Parikymppisenä Alizad kuului maan parhaisiin skeittaajiin, mutta lajia ei vielä voinut harjoittaa ammatikseen. Sponsoreilta sai vain lautoja, ei rahaa.

Jätkäporukassa Arman Alizad oli kuin muutkin. Hänestä oli kasvanut suomalainen.

”Kahden kulttuurin välillä kasvaessa oli aina vertailukohdat, aina kaksi näkökulmaa. Isän kanssa katsoin suomalaisuutta eri tavalla. Suomalaisten kanssa näin persialaisuuden piirteet ulkoa. Toivon, että omaksuin molemmista hyvät asiat.”

Isän kanssa Arman puhuu edelleen farsia. Vahid asuu yhä Tapiolassa, äidin kuoleman jälkeen pienemmässä asunnossa.

”Jos olisimme jääneet Iraniin, olisin saattanut päätyä lapsisotilaaksi. Muovinen paratiisin avain kaulaan ja miinakentälle juoksemaan. Onneksi me lähdettiin.”

Alizad on ollut nyt julkisuudessa reilut kymmenen vuotta. Sitä ennen hän kouluttautui vaatturimestariksi.

Myös teatterikorkeakoulu oli käynyt mielessä. Armeijan jälkeen hän haki sinne kerran muttei päässyt sisään.

Ura räätälinä oli jo hyvässä nousussa, kun Alizadin puhelin soi vuonna 2001. Skeittauskaveri Sacha Remling oli kaapelikanava MoonTV:llä tuottajana. Sinne haluttiin omalaatuinen ohjelma muodista. Räätäli oli kahden vaiheilla.

”Siedän kaikenlaista, mutta en katumusta. Se on aivan ylitsepääsemätön olotila. Ohjelma oli tekeillä, joko mun kanssa tai ilman mua. Mitä jos en ole siinä, ja siitä tulee hyvä? Soitin Sachalle takaisin, että tulen.”

Kanavan yleisö piti tyypistä, joka väänsi vitsiä persialaisuudestaan ja oikeastaan mistä tahansa. Muotitoimittaja kertoi muun muassa tekevänsä maailman viimeisestä pandasta mieluusti hatun.

”MoonTV:n ajan juttuihin kuului ylimielisyys, se oli niiden ohjelmien tyyli.”

Hänestä tuli ohjelmiensa kuukausipalkkainen tuottaja. Pari vuotta myöhemmin MoonTV:n tuhosi sama asia, joka teki kanavasta ilmiön. Kanavalla oltiin räävittömiä ja puhuttiin suoraan. Alizad saattoi Dress­code-ohjelmassaan kritisoida ohjelman sponsorien tuotteita, jos hän ei niistä pitänyt.

MoonTV:n kaatumisen jälkeen Alizad jatkoi räätälinä sekä varovaisesti mediassa. Kun Mr. Finland -kisaa haluttiin piristää ironisemmalla otteella, juontajaksi värvättiin Alizad. Ensiaskeleet isoilla kanavilla eivät olleet helppoja.

”Me tehtiin huonoa matkaohjelmaa. Silloisten sponsorivalintojen vuoksi ohjelmasta kolmasosa meni Helsingissä matkatoimistossa logojen edessä heilumiseen..”

Tärkeä yhteistyökumppani on Tuukka Tiensuu, joka on kuvannut ja leikannut useimmat Alizadin ohjelmat MoonTV:ltä asti. Yhdessä Tiensuun kanssa syntyi konsepti, josta tuli maailmanmenestys.

Kill Arman -sarjassa 37-vuotias Alizad jututti taistelulajien mestareita Kiinasta Brasiliaan, sai oppia ja sitten ottelussa yleensä turpiin, eikä vain näytösluonteisesti.

”Ylipainoinen räätäli, joka ei harrasta liikuntaa, ottaa sellaiset riskit. Siitä tuli hyvää televisiota.”

Kaksikon omalla taloudellisella riskillä tehty Kill Arman myytiin yli 130 maahan.

”Lukumäärästä ei voi paljoa päätellä: BBC ja Discovery maksoivat paljon enemmän kuin joku pieni puolalainen kaapelikanava. Mutta Jenkeissä puhuttaisiin heti todella isoista rahoista.”

Sitä läpimurtoa odotellaan yhä. Marraskuussa valmistuneen Arman ja viimeinen ristiretki -sarjan kansainvälinen myynti on alkanut lupaavasti.

 

Kun Alizad kohtaa toimittajan, tapaamisesta kahvila Strindbergissä saa sosiaalisen median välityksellä tiedon 40 000 ihmistä.

Alizad on yksi Twitterin seuratuimmista suomalaisista. Hän kääntää suomeksi provosoivia vitsejä, joista monia voi pitää loukkaavina, joitain seksistisinä ja useimpia rivoina. Ärsyttäminen on tietoinen valinta.

”Jengi joko tajuaa vitsin tai sitten ei.”

Ronskissa huumorissa on enemmän tasoja kuin ensisilmäyksellä uskoisi. Netti-Arman on luotu mediahahmo, maskuliininen ja rento mamu eli maahanmuuttaja. Räävittömillä jutuillaan Alizad pyrkii myös muuttamaan asenteita.

”Ajatellaan vaikka sanaa mamu. Se ei ole negatiivinen, jos me itse päätämme niin. Eikä neekeri-sanaa pitäisi käyttää ollenkaan, mutta toisaalta jos sana otetaan haltuun ja sen käyttö vedetään ihan överiksi, negatiivinen merkitys hiljalleen hajoaa.”

Alizad ei usko, että vapaa liikkuvuus olisi hyvä globaali periaate.

”On tilastollinen tosiasia, että silloin tulee kusipäitä sisään. Eihän kotibileisiinkään pidä kaikkia päästää. Tommy Lindgren sen totesi hyvin, kuinka Facebookissa näkee, että omat kaverit ovat kivoja, mutta kaverien kaverit aina eivät”, Alizad vertaa.

”Johonkin raja täytyy vetää, sillä ihmisillä on myös todella tyhmiä tapoja. Sopeuttamisessa saadaan esittää myös vaatimuksia. Olen elämässäni koettanut lähestyä kaikkea opetusta niin, että se ei tarkoita, että mä olen tyhmä, vaan että opettaja on tässä asiassa viisas. Sellaista ajattelua vaatisin ihmisiltä, jotka saapuvat tänne.”

Maahanmuuttokeskustelussa ei Alizadin mukaan puhuta itse asiasta, vaan sitä ympäröivästä hälystä.

”Loukkaantumisen määrän pitäisi tässä maassa vähentyä todella paljon, kummallakin osapuolella. Sijaisloukkaantujia on liikaa, kummallakin osapuolella.”

Sitten voisi alkaa todellinen keskustelu. Alizadin mukaan kielen merkitystä maahanmuuttajille ei Suomessa huomioida tarpeeksi.

”Mulle se ei ollut ongelma, koska olin tullessani 9-vuotias ja yli kaiken halusin kavereita. Halusin oppia kielen heti. Mutta kieli pitäisi opettaa kaikille vaikka väkisin, koska se on ihmisen oman edun mukaista. Ilman sitä on helvetin yksinäistä.”

Kulttuuriin pääsee sisälle vain kielen kautta.

”Siellä on kaikki sananlaskut ja kielikuvat, tuhansien vuosien muokkaamat ilmaisut. Koko ajattelu. Kun osaa kielen, osaa jo paljon kulttuuria.”

Siksi Alizad haluaisi opettaa lapsilleen farsia: se auttaa ymmärtämään isän juuria.

 

Mediavuosinaan Alizad on oppinut valitsemaan sanansa taitavasti. Speakersforum valitsi hänet vuoden puhujaksi 2011.

”Pidän firmojen työntekijöille motivaatiopuheita, kerron esimerkiksi Kill Arman -sarjan syntytarinan hullusta ideasta menestykseksi.”

Alizadin kertomukset elämästään saattavat toistua sanatarkasti haastattelusta toiseen. Hän on oppinut valitsemaan adjektiivit ja rakentamaan lauseisiinsa jännitteitä.

Politiikka on vaikea pala. Päätös tukea Niinistöä johti hankaliinkin keskusteluihin.

Puoluekannan kysyminen saa sanavalmiin ammattiesiintyjän lähes vaivaantumaan.

”Sekä oikeistossa että vasemmistossa on tosi hyviä juttuja”, Alizad muotoilee.

Hän on liberaali, joka ihailee materialistiräppäri Cheekin menestystä ja uskoo oikeuteen tienata paljon rahaa. Toisaalta hän sanoo pitävänsä Suomea tällaisenaan maailman parhaana maana.

Cheek-innostus vaikuttaa spontaanilta, mutta paljon suuremmalla tunteen palolla Alizad kertoo kokemuksistaan Intiassa Viimeinen ristiretki -sarjaa kuvattaessa.

Päivät kuolleiden parissa muuttivat hänen suhdettaan koko elämään.

”Mä sain olla krematoriossa töissä ja polttaa ihmisten ruumiita.”

Alizadille pääsy krematorioon Ganges-joen laidalle oli jotain, mikä hänelle annettiin kuin lahja. Ruumiiden käsittely oli valtavan kaukana länsimaisesta elämästä ja kuolemasta.

”Tuntui siltä, mitä kameralle sanonkin: saan polttaa näitä ruumiita, jengi itkee ympärillä ja tiedän, että en ole kenenkään hautajaisia pilaamassa. Mulle oli annettu kunnia saattaa heidän mummonsa tuonpuoleiseen.”

Alizad hiljenee.

”Vitsi miten upeeta.”