Pelastaako bisnesatleetti Stockan?

Facebookissa käynnistynyt kansanliike yrittää pelastaa Stockmannin. Mikä tässä konsulttien hyväntekeväisyyslarpissa ärsyttää?

Profiilikuva
Kirjoittaja on toimittaja ja startup-liikemies.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaisella kaupalla menee huonosti.  Äskettäin Kesko kertoi, että sen liikevaihto laski kaksi prosenttia viime vuoteen verrattuna ja tulos ennen veroja lähes puolittui. S-ryhmällä menee sentään hieman paremmin.

Mutta kaikkein pahiten on romahtanut kauppakonserni Stockmann. Suomessa Stockan tavaratalojen liikevaihto tipahti nyt kesäkuussa 9,7 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Samaan ketjuun kuuluva Seppälä kertoi vielä surullisempia lukuja: kesäkuun vaihto tippui 28,3 prosenttia viime vuodesta.

Stocka on monelle kaupunkilaiselle tärkeä ja muistorikas paikka. Se halutaan pelastaa. Ilmeisesti siksi bisnesatleettina tunnettu myyntivalmentaja Mika D. Rubanovitsch perusti Facebookiin ”kansanliikkeen” nimeltä Pelastetaan Stocka. Tässä Facebook-ryhmässä Stockmannilla shoppaavat aktivistit ideoivat tapoja, joilla rakastetun tavaratalon liiketoiminta saadaan taas nousuun.

Lähes kolmen tuhannen hengen ryhmästä on tullut varsinainen liikeideoiden esittelyareena. Monet tutuistanikin kuluttavat kesälomaansa ideoidessaan Stockalle uutta nousua ja miettiessään, mikä on mennyt vikaan. ”Kansanliikkeen” ryhmästä on tullut erinomainen paikka myydä konsulttiosaamistaan.

Pelastetaan Stocka on ainakin periaatteessa hyvä tempaus. Ei kai konsulttien hyväntekeväisyyslarpissa ole mitään kiellettävää? Kyllä minäkin haluan, että Stockmann selviytyy, mutta toivottavasti tämä ei ole konsulttitoimeksianto. Jos näin on, hommalta putoaa pohja pois. Falskisti ja omahyväisin motiivein järjestetty kampanja olisi vain puhtaasti nolo juttu.