Korruptio ei välttämättä ole laitonta, mutta suomalainen eliitti ei aina piittaa kohtuudesta, sanoo entinen laillisuusvalvoja Jacob Söderman. Hän arvostelee myös Stefan Wallinin ja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toimintaa.
Dosentti Arto Luukkanen kirjoittaa viisiosaisessa Vaaliraha-sarjassa kylmän sodan ja sen jälkeisistä vaaleista Suomessa "ulkoparlamentaarisen" vaikuttamisen kannalta.
Medialla on tärkeä rooli korruptiotapausten paljastamisessa. Korruptio tulee latinan sanasta corrumpere. Se tarkoittaa rikkoa, tuhota tai heikentää. Korruption voi määritellä annetun vallan väärinkäytöksi oman edun vuoksi.
Tämä tästä vielä puuttuikin, oli ensimmäinen ajatus, kun keskusta julkisti eilen kaikki sille kolmen viime vuoden aikana yli 5 000 euroa lahjoittaneet tukijat.
Kreikalla menee niin heikosti, että on alettu tosissaan puhua yhteiskuntarauhan horjumisesta. Maan pääministeri vertaa tilannetta Saksan tilanteeseen ennen Hitlerin valtaannousua. Äärioikeistolaisen Kultainen Sarastus-puolueen noususta ollaan huolissaan.
Suomella on maine korruptiosta lähes puhtaana maana. Tosiasiassa meilläkin pelattiin hämärän rahan peliä sotien jälkeen aina 1980-luvulle asti, jolloin tilanne rauhoittui.
Vaalirahoitussotkun yhteydessä on esitetty epäilyjä, että suomalaispoliitikon ääni olisi ostettavissa. Kohutulta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä tukea saanut pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on pitänyt epäilyjä loukkaavina. Lue keskustelun pohjaksi Pekka Ervastin PolKom.Fi-blogi eduskunnasta tästä ja Matti Simulan vaaslirahoitusjuttu tästä.
Puolueet näyttävät saaneen yllättävän helposti ulkopuolista rahoitusta, jota on myös otettu vastaan ilman suurempia omantunnon tuskia, ihmettelee dosentti Arto Luukkanen.
Amerikkalaisen politiikan toimittajan elämä olisi paljon tylsempää ilman Illinoisia ja Louisianaa. Osavaltiot ovat amerikkalaisen korruption keskuksia.
Slovenian entinen pääministeri Janez Jansa hakee 1,5 miljoonan euron vahingonkorvauksia Yleltä ja sen MOT-ohjelman toimittajalta Magnus Berglundilta. Toimittajat vailla rajoja -järjestö pitää Berglundin hätistelemistä slovenialaisissa oikeusistuimissa "äärimmäisen groteskina" toimintana.

Kommunistien vaalitoiminta ja koko maan kattanut organisaatio olisivat sodan jälkeen kuihtuneet ilman Moskovan tukea, kirjoittaa dosentti Arto Luukkanen.
Amerikkalainen akatemia on kiitettävän suorapuheinen ja jopa emotionaalisesti julma instituutio - paitsi tieteessä, jossa se olisi kaikkein tärkeintä.
Pääministeri Vladimir Putin sai kuulla kunniansa viime viikonloppuna kymmenien tuhansien ihmisten osoittaessa mieltään Moskovassa. Häntä syytettiin kaikkialle ulottuvasta korruptiosta, joka syö yhteiskuntamoraalin ja estää kehityksen.
Poliisi tutki suomalaista korruptiorikollisuutta ja huomasi, että rikoksista epäillyillä on yhteisiä piirteitä.
Mitä jää jäljelle, jos tunkeudutaan syvälle poliittiseen kulttuuriin?