Suomalaisilla on toistaiseksi hyvin hämärä kuva EU-vaalien tämänkertaisista ehdokkaista.
Edessä ovat muka vaalit. Niissä on muka ehdolla muka ehdokkaita, jotka muka tähtäävät europarlamenttiin, mutta oikeasti tähtäävät johonkin aivan muualle.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti ehdokkuudestaan eduskunnassa. Hän lupasi ottaa paikan vastaan, jos tulee valituksi. Puolue ei huolinut ehdokkaakseen helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua Jussi Halla-ahoa.
Internetin merkitys poliitikoille kasvaa jatkuvasti. Netti on korvaamaton väline myös EU-parlamenttiin pyrkiville Antti Kaikkoselle.
Kokoomuksen vaalivalvojaisissa Kaivohuoneella oli vaisu, lähestulkoon apea tunnelma.
Puolueiden eurovaaliahdistus on nousemassa, vaikka varsinaiseen äänestyspäivään on vielä yli neljä kuukautta.
Timo Soini asettui lopulta ehdolle EU-vaaleihin - tynkäkauden ehdokkaana.
Mitro-kohu riepotteli keväällä ortodoksista kirkkoa. Arkkipiispa Leo on yhä ehdoton - ortodoksipapit eivät sovi politiikkaan.
Toimittaja ei ole kadonnut minnekään, vaan tehnyt rutkasti töitä meppien pään sisällä.
Suomalaispoliitikkojen hassut sukat ja huono englanninääntämys ovat klassisia kansallisia naurunaiheita. Mutta miten sujuu Timo Soinilta englannin kieli?
Eurovaalin megatrendi Suomessa oli vasemmiston romahdus kahteen paikkaan. Molemmat paikat menivät demareille ja niistä kahdesta paikasta toinen puolueeseen sitoutumattomalle ortodoksipappi Mitro Revolle.
Sdp:n vaalivalvojaisissa Helsingin legendaarisessa Juttutuvassa oli olosuhteisiin nähden suorastaan yltiöpositiivinen tunnelma.
Eurooppa sai uuden parlamentin - ja vähän vajonneen äänestysprosentin.
Martti Korhonen ilmoitti jättävänsä paikkansa vasemmistoliiton puheenjohtajana EU-vaalien tappion seurauksena. Esko-Juhani Tennilä (vas) ei usko, että ratkaisu pelastaa puoluetta.