Talouskriisin takia valtion menoja tulisi karsia, sanoo valtiosihteeri Raimo Sailas.

Vihreät on ainoa puolue Suomessa, joka haluaisi kehittää Euroopan unionia liittovaltion suuntaan. Melkein kaikki muut nykyisessä eduskunnassa olevat ryhmät pitävät ajatusta huonona. Sosiaalidemokraatit eivät ole puolesta eivätkä vastaan.
Eduskunta aloitti tänään hallituksen budjettiesityksen käsittelyn, ja Sdp paljasti että yli viisisataasivuiseen keltaiseen kirjaan on piilotettu salajuoni.
Tässä poseeraa eduskunnan valtiovarainvaliokunta. Nämäkin kansanedustajat käsittelevät valtion budjettia kolme kuukautta ja saavat aikaan promillen muutokset.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa olevat hallituspuolueiden ryhmät pääsivät tänään sopimukseen ensi vuoden budjettiin tehtävistä määrärahalisäyksistä eli niin sanotuista joululahjarahoista. Tänä vuonna lisäysten yhteismäärä on hieman yli 50 miljoonaa eli noin promille koko budjetin vajaan 54 miljardin euron kokonaissummasta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoi tänään Espoossa, että menoja leikataan ja veroja kiristetään jo ensi vuonna.
Eduskunnan paikka Suomen politiikassa konkretisoituu hauskasti aina näin joulun alla, kun valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö valmistuu.
Kansanedustajat palasivat tänään kolmen kuukauden hyvin ansaitulta kesälomalta eduskuntatyön pariin, joka keskustan Markku Uusipaavalniemen kohdalla tarkoittaa valmistautumista olympialaisiin.
Budjettipuheet eivät häikäisseet, mutta onneksi kukaan ei ollut kuuntelemassa.
Amerikkalaiset ovat saaneet viime viikolla reippaan annoksen talousdraamaa. Talousjyrkänne tulee ja talousjyrkänne tappaa!
Lama on iskenyt rajusti amerikkalaiseen koulutukseen. Maan tasokas valtionyliopistojärjestelmä on vaarassa, ainakin lyhytnäköisissä osavaltioissa.
Kehysriihiviikolla valokeilaan pääsee itseoikeutetusti valtiovarainministeri, joka nyt joutui ensimmäistä kertaa toden teolla jakamaan niukkuutta, mutta näytti, että sekin sujuu.
Yhdysvaltojen budjettitaistelu kertoo väkevää kieltä maan poliittisen kulttuurin rapautumisesta. Ideologia on syrjäyttänyt terveen järjen republikaanien parissa.
Kun olympialaisten kisakaupungin valinta oli kahdeksan vuotta sitten vielä kesken, tapahtuman hinnaksi arvioitiin 2,9 miljardia euroa. Nyt kisojen arvellaan maksavan jopa kymmenkertaisesti enemmän.
Pohjoisen New Yorkin 26. vaalipiirissä käytiin viime yönä vuoden tärkein vaali. Demokraatti Kathy Hochulin yllättävä voitto ennakoi vaikeuksia republikaaneille koko maassa.