Lähipizzeriasta raikuu iloinen poikaoppilaiden nauru, kun koulussa on vihreiden mobilisoima kasviruokapäivä.
Nöyryyttä, kuuntelemista ja vanhojen vasemmistokaunojen unohtamista. Siinä vihreiden poliitikkojen ajatuksia siitä, mitä puolue voi oppia Pekka Haaviston suosiosta.
Yleisesti ottaen pidän Jukka Relanderin älykkäistä kannanotoista. Mutta. Hän ja muut kirkkomyönteiset vihreäthän julkaisivat ns. Armon Vihreiden julkilausuman. Siinä kritisoidaan kristillisen kirkon ympärillä käytävää keskustelua:"Ateistit ja fundamentalistit huutavat toisilleen kirkon yli, joka taas ei saa ääntään kuuluville ääripäiden välissä".
Pekka Haavisto tähtää toiselle kierrokselle.
Fukushiman katastrofista on muodostunut historian toiseksi pahin ydinvoimalaonnettomuus, sijoittuen uhrittoman Three Mile Islandin edelle.
Maahanmuuttokeskustelun ääripäitä ovat vihreät ja perussuomalaiset. Vihreiden kansanedustajan Oras Tynkkysen mielestä puolueen poliittinen korrektius haittaa keskustelua.
Hyvästi idealismi. Viimeisimmällä tempauksellaan vihreät on astunut lopullisesti hyveellisyyden rajan yli perinteiseen opportunistiseen politikointiin.
Voisimme miettiä, mitä valojen sammuttamisella tunnin ajaksi saadaan aikaan, kun kotitalouksien energiankäytöstä valaistuksen osuus on vain 5%. Kuinka uskottavaa tämä oikein on? 60 minuuttia pimeässä tietäen, että teollisuussivilisaatiomme hedelmät ovat katkaisinpainalluksen päässä.
Vihreiden johdossa arvioidaan, että eduskunnan enemmistö kannattaa yhden lisäydinvoimalan rakentamista Suomeen.
Tietänette jo, että perussuomalaisten kasvoja esiteltiin netissä halventavaan sävyyn Per-Looks-blogissa. Veikattiin että kaiken takana olisivat verivihollisensa vihreät, joista jotkut alkoivat paheksua Per-Looksia, erityishuomion kohteeksi heistä nostettiin Erkki Perälä.
Vihreät painostaa kokoomusta lehmänkauppaan. Puolue yrittää koplata vaalipiiriuudistuksen ja kehysriihen talousratkaisut. Vihreiden Etelä-Savon piirijohtaja uhkaa jopa hallituksesta lähdöllä.
”Me allekirjoittaneet lupaamme, ettemme mene naimisiin tai rekisteröi parisuhdettamme ennen kuin Suomeen on säädetty tasa-arvoinen avioliittolaki. Me haluamme elää Suomessa, jossa jokaisella ihmisellä on samat oikeudet riippumatta siitä, onko hän hetero vai homo.”
Ongelmiin itsensä ajanut kehitysministeri Heidi Hautala ei ole kansanedustaja eikä europarlamentaarikko.
Tällä viikolla presidenttiehdokkailta on tiedusteltu kantaa kaikesta mahdollisesta avioliittolain ja lempieläimen väliltä. Mitä he ovat saavuttaneet aiemmalla urallaan? Paljon - ja usein lähes yhtä aikaa.
Suuret kauppaketjut vievät poliittisilla suhteillaan parhaat liiketilat, ja pienyrittäjät jäävät jalkoihin, sanoo vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi.