Persut vetäisivät perstaskustaan puhkikuluneen hurrikortin.
Ruben Östlundin provosoiva Play käsittelee nuorisorikollisuutta ja maahanmuuttajiin suhtautumista. Näkökulma ei ole tavanomainen. Elokuva seuraa mustien ryöstäjien uhreiksi joutuvia kilttejä poikia.
Olen tyytyväisenä pannut merkille, että Ruotsissa kokeiltua ns. sukupuolineutraalia lelukuvastoa ei ole kauhisteltu sen enempää. Asiasta kyllä tehtiin meilläkin uutinen, mutta kitinä asiasta on ollut vaisuhkoa.
Ruotsin ylpeydellä Jas 39 Gripenillä on murheellinen menneisyys.
hurdana är dina kunskaper i svenska?
kysyy ex-rouva harkimo
diili -ohjelmassa
toiselta finalistilta
Tukholmassa järjestettiin maanantaina 4. lokakuuta toinen suurmielenosoitus Ruotsidemokraattien valtiopäiville pääsyn vuoksi. Tunteenpalo oli aistittavissa useiden nuorisojärjestöjen ja poliittisen vasemmiston vakuuttaessa, että heidän Ruotsiinsa mahtuu monenlaisia ihmisiä.
Viestintäviraston tietoturvajohtaja Erka Koivunen ei usko yksityisihmisten tietoturvan vaarantuvan. Turvallinen viestiliikenne on silti myös käyttäjän vastuulla.
Kaksi kolmesta suomenkielisestä abiturienteista suoritti tänä vuonna ruotsin kielen kokeen. Uutistietopalvelu Svensk Presstjänst kysyi puoluejohtajilta sähköpostitse, huolestuttaako tilanne heitä. Stefan Wallin syyttää ylioppilastutkinnon uudistamisessa käytettyä argumenttia huiputukseksi.
Ruotsissa alkaa keskustelu viranomaisten salakuuntelumahdollisuuksien lisäämisestä. Laeilla halutaan ehkäistä lasten hyväksikäyttöä sekä terrorismia. Ruotsin läpi kulkeva nettiliikenne ei päätyisi Säpon käsiin.
"Lehdistö kirjoittaa, että olemme tehneet skandaalielokuvan Olof Palmesta. Se ei ollut tarkoitus", ohjaaja Mikael Marcimain sanoo.
Elämä on helpompaa englanninkielisille. Britit, jenkit ja muut maailmankieltä äidinkielenään pölöttävät uivat kuin kala vedessä kaikkialla maailmassa. Erityisesti globaalissa työelämässä me muut olemme aina vähän alakynnessä.
Kylmän sodan vuosina Suomessa todettiin usein mielihyvällä, että Ruotsin voimakas puolustus oli Suomelle vahva selkänoja. Eikä sitä turhaan vahvaksi luonnehdittukaan. Ruotsi olisi tarpeen tullen kyennyt perustamaan joukkoja siinä määrin, että aseisiin olisi saatu 850 000 miestä. Ruotsin ilmavoimat olivat aika ajoin läntisen Euroopan kolmanneksi suurimmat. Siinä oli todella tukeva selkänoja. Ruotsin Itämeren laivasto sukellusveneineen oli sekin merkittävä sotilaallinen resurssi.
Riippumaton ruotsalainen lehdistö turvautui sunnuntain vaalien alla harvinaiseen irtiottoon riippumattomuudestaan.
Suomen keskusta hakee uutta puhtia Ruotsista. Se järjestää tulevaisuusristeilyn ja puoluevaltuuskunnan kokouksen 24.-26. huhtikuuta.
Stora Ensosta kuuluu taas uutisia. Tietysti huonoja.